Luku- ja kirjoitustaito Nurmossa 1800-luvun jälkipuoliskolla

Abstract

Pro gradu -tutkielmani käsittelee luku- ja kirjoitustaidon kehittymistä Nurmossa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kyseinen ajanjakso on koulutuksen näkökulmasta kiinnostava, sillä kansanopetukseen liittyviä tehtäviä alettiin tuolloin siirtää kirkolta kunnille ja samalla opetuksen sisältö monipuolistui. Käytännössä hallinnolliset uudistukset kuitenkin vaikuttivat ihmisten osaamistasoon sangen hitaasti, sillä monet vieroksuivat ajatusta maalaislasten sivistämisestä ja mielsivät koulunkäynnin etuoikeuden sijaan rasitteeksi.

Tutkielmani lukutaitoa koskevassa osiossa käytän alkuperäislähteenä kolmea nurmolaista rippi- eli pääkirjaa, joihin papit ovat merkinneet esimerkiksi seurakuntalaisten nimet ja syntymäajat sekä tietoja heidän kristinopintaidostaan ja lukutaidostaan. Tutkin rippikirjojen avulla nurmolaisten sisälukutaidon kehittymistä ikäryhmittäin ja kinkerikunnittain sekä sukupuolen ja sosiaalisen aseman perusteella. Kirjoitustaitoa koskevassa osiossa puolestaan analysoin konseptituomiokirjojen liitteitä, joiden joukossa on ammattilaisten laatimien tekstien ohella myös nurmolaisten talonpoikien, torpparien, mäkitupalaisten ja itsellisten kirjoittamia asiakirjoja, kuten erilaisia hakemuksia, sopimuksia ja valituksia.

Hyödynnän gradussani enimmäkseen laadullisia tutkimusmenetelmiä, kuten vertailua ja sisällönanalyysia. Lisäksi olen laatinut aineistosta taulukoita, joissa nurmolaisten luku- ja kirjoitustaidon kehittymistä havainnollistetaan numeerisesti. Taulukoiden avulla on mahdollista hahmottaa pitkällä aikavälillä tapahtuneita muutoksia, jotka eivät välttämättä paljastuisi pelkästään laadullisen tutkimuksen keinoin. Aineiston analysoinnissa on myös otettava huomioon, etteivät rippi- ja tuomiokirjat ole kaikilta osin luotettavia, vaan niihin liittyy monenlaisia lähdekriittisiä haasteita.

Tutkimukseni perusteella luku- ja kirjoitustaito kehittyivät Nurmossa eriaikaisesti ja pitkälti myös eri syistä. Lukutaito oli keskeinen osa kirkollista kansanopetusta, eivätkä lukutaidottomat voineet esimerkiksi solmia avioliittoa tai tulla valituksi julkiseen virkaan. Sen sijaan kirjoitustaidolla ei ollut vastaavaa uskonnollista merkitystä, eivätkä papit pitäneet sen opettamista kovinkaan tarpeellisena. Tämän vuoksi kirjoitustaito alkoi yleistyä vasta 1800-luvun lopulla, jolloin vastuu kansanopetuksen järjestämisestä siirrettiin kunnille. Kirjoitustaidon hankkimiseen saattoi liittyä myös henkilökohtaisia motiiveja, sillä sen avulla oli mahdollista saavuttaa esimerkiksi valtaa, rahaa ja arvostusta. Monissa tapauksissa hyvä luku- ja kirjoitustaito näyttävät kasautuneen samoihin perheisiin, mikä kertoo siitä, että koulutuksesta innostuneet vanhemmat halusivat siirtää taitonsa myös lapsilleen.