Jokaisella on hyvä tulla sinne ryhmään ja sen eteen pitää tehä töitä : yhteisöllisyyden ilmeneminen ja tukeminen alakoulussa.
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvailla ja tulkita, kuinka yhteisöllisyys ilmenee peruskoulun 4. ja 6. luokalla, ja millä keinoin opettaja voi tukea luokkansa
yhteisöllisyyttä kouluarjessa. Yhteisöllisyys on tunne yhteen kuulumisesta, jäsenten välistä aitoa kohtaamista ja vuorovaikutusta sekä osallistumista yhteisön
sisällä (Karman 2010, 21; McMillan & Chavis 1986, 9). Yhteisöllisyys on yhteydessä oppilaiden kouluviihtyvyyteen ja hyvinvointiin, joten tarkoituksena on
koota konkreettisia yhteisöllisyyden tukikeinoja oppilaiden hyvinvoinnin edistämiseksi.
Tutkimus on toteutettu etnografisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksen
kohteena on yksi opettaja ja hänen kaksi luokkaansa (4. ja 6. luokat). Aineisto
kerättiin luokassa tapahtuvalla osallistuvalla havainnoinnilla ja opettajan haastatteluilla keväällä ja syksyllä 2020. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.
Tutkimuksen tulosten mukaan yhteisöllisyys ilmenee 4. ja 6. luokalla tiiviinä yhdessäolona, keskinäisenä välittämisenä, sisäpiirin juttuina, tavoitteellisena yhdessä työskentelynä ja rakentavana vuorovaikutuksena. Opettajan keinot
tukea yhteisöllisyyttä ovat roolin tiedostaminen osana yhteisöä, odotusten ilmentäminen, kohtaamisen mallintaminen, yhdessä tekemisen mahdollistaminen, osallistaminen ja konfliktien ratkaiseminen. Opettajan tulee tietää luokan
yhteisöllisyyden tila, jotta hän voi toteuttaa tukea oikeaan yhteisöllisyyden osa-alueeseen.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25559]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
In search for the conceptual origin of university students' community in a confluence of on- and offline learning environments ethnographies in technology-rich, multi-sited fields of study
Pöysä, Johanna (University of Jyväskylä, 2007)Contemporary society requires its citizens to develop capacities to resituate their activities in collective unities and to successfully communicate their actions within these multiple local and global communities. Also ... -
Työntekijöiden kokemuksia yhteisöllisyyden tunteesta työpaikalla
Malytcheva, Anna (2016)Tutkimuksessani tarkastelen työntekijöiden kokemuksia yhteisöllisyyden tunteesta työpaikalla. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda syvällisempää tietoa tutkimuskohteena olevasta ilmiöstä; yhteisöllisyyden tunteesta. Tarkoituksena ... -
Hevonen yhdistää, talliyhteisö kasvattaa : yhteisöllisyyden merkitys sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa
Tiitinen, Eveliina (2011)Tutkimuksen tavoite on tutkia yhteisöllisyyden merkitystä sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa. Tutkimuksen konteksti on hevostalliyhteisö. Tutkimuksessa hahmotetaan sosiaalipedagogisen hevostoiminnan opillista kehystä ... -
Facebook-ryhmä online-yhteisönä : eWOMin ja yhteisöllisyyden vaikutus yhteisön jäsenten ostoaikomuksiin
Kukkonen, Nina (2018)Jatkuvan kasvunsa myötä online-yhteisöt ovat muodostuneet tärkeiksi elektronisen word-of-mouthin alustoiksi. Online-yhteisöissä kuluttajat voivat helposti jakaa tietoa erilaisista tuotteista ja palveluista. Tämän tutkimuksen ...