Altistuksen ajankohdan ja keston vaikutus reteenin kehitystoksisuuteen kirjolohen (Oncorhynchus mykiss) poikasissa
Tekijät
Päivämäärä
2021Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..
Polyaromaattiset hiilivedyt (PAH) ovat ympäristössä esiintyviä orgaanisia haitta-aineita, joiden lähteitä ovat fossiilisten polttoaineiden epätäydellinen palaminen ja metsäpalot mutta myös esimerkiksi jätevedet. Reteeniä (7-isopropyyli-1-metyylifenantreeni) havaitaan erityisesti paperi- ja sellutehtaiden alapuolisten vesistöjen sedimenteissä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin altistuksen ajankohdan ja keston merkitystä reteenin kehitystoksisuuteen kirjolohen (Oncorhynchus mykiss) poikasissa. Kalanpoikasia altistettiin reteenille eri pituisia ajanjaksoja kahdessa eri kehitysvaiheessa ruskuaispussivaiheen aikana. Tutkittavia vasteita olivat Cyp1a-induktio, ruskuaispussitaudin oireiden ilmentyminen ja vakavuus (BSD-indeksi), poikasten pituus ja ruskuaisen pinta-ala sekä sydämen syke. Cyp1a-induktio oli selvästi koholla positiivisissa kontrolleissa, mutta merkitsevä ero havaittiin vain aikaisemmassa altistuksessa. BSD-indeksi kasvoi lähes järjestelmällisesti altistuksen keston myötä ja korreloi merkitsevästi Cyp1a-induktion kanssa. Merkitseviä eroja käsittelyjen välillä havaittiin enemmän aikaisemmassa altistuksessa. Tulosten perusteella altistuksen keston piteneminen ja aikaisempi kehitysvaihe lisäävät reteenin toksisuutta kirjolohenpoikasissa. Tämä on tärkeä huomioida, kun arvioidaan reteenialtistuksen vaikutuksia vesistöissä.
...
Polycyclic aromatic hydrocarbons (PAH) are ubiquitous environmental pollutants sourcing from incomplete combustion of fossil fuels and forest fires but also e.g., industrial effluents. Retene (7-Isopropyl-1-methylphenanthrene) is found especially in the sediments downstream of paper- and pulp mills. In this master’s thesis, the effect of timing and duration of the exposure on the developmental toxicity of retene in rainbow trout (Oncorhynchus mykiss) larvae was studied. Rainbow trout larvae were exposed to retene for periods of different lengths at two time points during the yolk sac stage. The effects of the exposures were evaluated through assessing Cyp1a-induction, appearance and severity of blue sac disease (BSD) symptoms, length and yolk area of the larvae and heartbeat. Cyp1a-induction was clearly increased in the positive controls but significant difference was found solely in the early exposure. BSD-index increased almost systematically with the duration of the exposure and correlated significantly with the Cyp1a-induction. Generally, more significant differences between the treatments were found in the early exposure in comparison to the late exposure. According to the results, retene toxicity seems to increase with the length of the exposure and earlier developmental stage of the rainbow trout larvae. This is worth considering in the risk assessment of retene in the aquatic environment.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Reteenin ja pyreenin vaikutus fluoranteenin metaboliaan kirjolohen (Oncorhynchus mykiss) poikasissa
Salonen, Pihla (2020)Polyaromaattisia hiilivetyjä (PAH) esiintyy raakaöljyssä sekä orgaanisen aineen epätäydellisen palamisen yhteydessä, mistä ne pääsevät vesistöihin öljypäästöjen sekä ilmalaskeuman seurauksena. Kirjolohen (Oncorhynchus ... -
Polycyclic aromatic hydrocarbons phenanthrene and retene modify the action potential via multiple ion currents in rainbow trout Oncorhynchus mykiss cardiac myocytes
Vehniäinen, Eeva-Riikka; Haverinen, Jaakko; Vornanen, Matti (John Wiley & Sons, Inc., 2019)Polycyclic aromatic hydrocarbons (PAHs) are ubiquitous contaminants in aqueous environments. They affect cardiovascular development and function in fishes. The 3‐ring PAH phenanthrene has recently been shown to impair ... -
Exposure to retene, fluoranthene, and their binary mixture causes distinct transcriptomic and apical outcomes in rainbow trout (Oncorhynchus mykiss) yolk sac alevins
Eriksson, Andreas N.M.; Rigaud, Cyril; Krasnov, Aleksei; Wincent, Emma; Vehniäinen, Eeva-Riikka (Elsevier, 2022)Polycyclic aromatic hydrocarbons (PAHs) are widely spread environmental contaminants which affect developing organisms. It is known that improper activation of the aryl hydrocarbon receptor (AhR) by some PAHs contributes ... -
Endogenous AhR agonist FICZ accumulates in rainbow trout (Oncorhynchus mykiss) alevins exposed to a mixture of two PAHs, retene and fluoranthene
Eriksson, Andreas N. M.; Rigaud, Cyril; Wincent, Emma; Pakkanen, Hannu; Salonen, Pihla; Vehniäinen, Eeva-Riikka (Springer, 2022)Multiple studies have reported synergized toxicity of PAH mixtures in developing fish larvae relative to the additive effect of the components. From a toxicological perspective, multiple mechanisms are known to contribute ... -
Salmo trutta is more sensitive than Oncorhynchus mykiss to early-life stage exposure to retene
Rigaud, Cyril; Härme, Julia; Vehniäinen, Eeva-Riikka (Elsevier, 2022)Salmonids are known to be among the most sensitive fish to dioxin-like compounds (DLCs), but very little is known about the sensitivity of the brown trout (Salmo trutta), which has declined and is endangered in several ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.