''Laari mun cd:lle on kusi- tai ale-'' : ironian käyttö rap-artisti Pyhimyksen albumissa MIKKO.
Rap-musiikki ja hiphop-kulttuuri ovat tällä hetkellä Suomessa erittäin suosittua. Rap-musiikin
lyriikat ovat monipuolisia ja oivaltavia. Niissä hyödynnetään myös monia klassisia
kirjallisuuden käsitteitä, kuten ironiaa. Tässä tutkielmassa käsittelen kuinka suomalainen rap artisti Pyhimys hyödyntää ironiaa albumillaan MIKKO (2020) ja millaisia vaikutuksia sillä on.
Ensiksi kerron hieman hiphop-kulttuurista, jonka jälkeen siirryn käsittelemään ironiaa
käsitteenä. Sen jälkeen analysoin Pyhimyksen lyriikoita ja pohdin ironiaan osallistuvien
henkilöiden rooleja. Lopuksi esitän tutkimuskysymyksen kautta muodostamani johtopäätökset.
Ironia on käsitteenä hyvin laaja, jonka vuoksi olen hyödyntänyt useamman tutkijan käsityksiä
ironiasta. Niiden pohjalta olen lähtenyt analysoimaan kolmea MIKKO-albumin kappaletta.
Tulkintani ironiasta olen perustellut liittämällä ne teoriapohjaan. Tutkielmassa olen myös
pohtinut ironian käyttäjän ja tulkitsijan rooleja.
Lopputuloksena oli, että Pyhimys käyttää ironian keinoja laajasti. Albumissa ironia on välillä
hyvin näkyvää, kun taas joissain kohdin se voi olla hyvinkin tulkinnanvaraista. Pyhimys
hyödyntää ironia varsinkin huumorin keinona, mutta hän käyttää sitä myös kritiikin
esittämiseen. Osittain ironia kohdistuu myös ironian tulkitsijaa ja albumin kuuntelijaa kohtaan.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
”Älyköt kohtelee mua ku omaansa vaik selitän vaan paskaa jonka keksin matkal” : diskursiivinen subjekti rap-artisti Dj Kridlokkin lyriikoissa
Rinta-Pollari, Alma (2020)Rap-musiikki on nykypäivänä suositumpaa ja kuunnellumpaa kuin koskaan, ja siksi sen lyriikat ovat relevantti, ajassaan kiinni oleva tutkimuskohde. Subjekti eli tekstin puhuja on jo räpin alkuajoista asti ollut rap-lyriikan ... -
Oon kelaamisen tähti, niinku Leo-Pekka mut järki varaslähti : intertekstuaalisuus rap-artisti Pyhimyksen lyriikoissa
Harjuveteläinen, Jenna (2021)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen rap-artisti Pyhimyksen lyriikoissa esiintyviä intertekstuaalisia viittauksia. Pyhimys on artisti, joka oman soolouransa lisäksi kuuluu Teflon Brothers nimiseen kokoonpanoon, ... -
"Vuodesta toiseen oon tän paskan kuningas" : rap-imago rap-artisti Cheekin lyriikoissa
Rentola, Roosa (2014)Rap-musiikki on noussut muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana hyvin suosituksi Suomessa. Yksi suosituimmista ja tunnetuimmista rap-artisteista on artistinimeä Cheek käyttävä Jare Tiihonen. Cheek on julkaissut musiikkia ... -
”Mul riitti kerrottavaa, kokemuksista melodraamaa” : kertomus, koherenssi ja kulttuurihyvinvointi rap-artisti Cheekin uranpäätöstrilogiassa
Pakarinen, Anna (Nuorisotutkimusseura, 2024)In this article, I explore the narratives in the trilogy that concluded the artistic career of rap artist Cheek. The trilogy consists of autobiographical works: the album Alpha Omega (2015), the book JHT – musta lammas ... -
”Mä kaipaan takas sun luo, sinne missä mun hyvä on” : taiteenlajiin kohdistuva rakkaus rap-artisti Cheekin musiikkivideoissa
Pakarinen, Anna (Lähikuva-yhdistys, 2023)Tutkin artikkelissani taiteenlajiin kohdistuvan rakkauden teemaa suomalaisen populaarikulttuurin suurimpiin ilmiöihin kuuluvan rap-artisti Cheekin musiikkivideoissa. Tutkimusmetodinani on taiteenfilosofian taustoittama ...