"Vuodesta toiseen oon tän paskan kuningas" : rap-imago rap-artisti Cheekin lyriikoissa

Abstract
Rap-musiikki on noussut muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana hyvin suosituksi Suomessa. Yksi suosituimmista ja tunnetuimmista rap-artisteista on artistinimeä Cheek käyttävä Jare Tiihonen. Cheek on julkaissut musiikkia yli kymmenen vuoden ajan ja hänen tuotantonsa on pääosin suomenkielistä. Cheekin tekstejä on jonkin verran tarkasteltu kielitieteellisissä tutkimuksissa, muttei imagonrakentamisen näkökulmasta. Yleisesti ottaen suomirapia on tutkittu toistaiseksi vähän. Tutkimuksessani tarkastelin Cheekin lyriikoissaan rakentamaa imagoa. Tutkimuskysymysteni pohjalta selvitin, minkälaisin kielellisin keinoin Cheek rakentaa imagoaan, minkälainen tämä rakentuva imago on ja kuinka kielen keinot ja imago ovat muuttuneet yhdeksän vuoden aikana. Käyttämäni metodi oli diskurssintutkimus. Tarkastelin lyriikoita aineistolähtöisesti ja nostin niistä esiin toistuvia aiheita, jotka määrittelin diskursseiksi. Tämän jälkeen jaottelin ja erittelin kutakin diskurssia rakentavia kielellisiä keinoja, kuten nimityksiä, verbejä ja kielikuvia. Diskursseja esittelemällä ja luokittelemalla analysoin sitä, minkälaisen imagon Cheek rakentaa teksteissään ja minkälaisena artistina hän teksteissä näyttäytyy. Taustoitin tutkimuksessani hiphopin ja rapin käsitteitä ja kuvailin hiphopkulttuurin ja rap-musiikin syntyä ja kehittymistä sekä ulkomailla että Suomessa. Tämän myötä tutkimukseni kytkeytyy myös kulttuuriseen kontekstiin, jossa tekstit on tuotettu ja jossa Cheek on rakentanut omaa uraansa. Lisäksi kuvailin rap-musiikista tähän mennessä tehtyjä ulkomaisia ja kotimaisia tutkimuksia ja niiden aiheita. Aineistooni kuului yhteensä neljä suomenkielistä albumia: Avaimet mun kiesiin (2004), Käännän sivuu (2005), Sokka irti (2012) ja Kuka muu muka (2013). Otos kattaa puolet Cheekin levy-yhtiöiden kautta julkaisemasta tuotannosta. Diskursseja nousi esiin yhteensä 11. Diskurssien esiintyminen ja sen mukaan myös teksteistä nousseiden esimerkkien määrä uran eri aikoina vaihteli jonkin verran. Uran alkuaikoina teksteissä painottui Cheekin työntekijän ja bisnesmiehen imago, johon kytkeytyi halu aitouteen musiikin tekemisen suhteen ja kiintymys sen tekemiseen ulkoisista asioista välittämättä. Myöhemmillä albumeilla työnteon merkitys väheni ja tilalle nousivat sen sijaan menestys- ja kohtalodiskurssi. Teksteissä nousi esiin paljon materiaalista menestymistä käsitteleviä kohtia ja jo uran alkuaikoina jossain määrin esiintynyt hallitsijuus nousi diskurssin ulottuvuutena vahvasti esiin. Menestykseen liittyi vahvasti ajatus kohtalosta ja Cheekin ennalta määrätystä asemasta menestyvänä artistina. Muutosten ohella kuitenkin väittämät aitoudesta pysyivät aineistossa eri aikoina hyvin samanlaisina, kuin myös Cheekiä arvostelevien ja kritisoivien ihmisten esiintuonti ja heitä kohtaan suunnattu väheksyntä.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2014
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201501161128Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share