Varhaisnuorten kansainvälisyysasenteista. 10- ja 12-vuotiaiden varhaisnuorten kansainvälisyysasenteista, niihin yhteydessä olevista tekijöistä ja television kautta välitetyn kansainvälisyyskasvatusaineksen mahdollisuuksista vaikuttaa varhaisnuorten kansainvälisyysasenteisiin
Päivämäärä
1981Pääsyrajoitukset
Aineistoon pääsyä on rajoitettu tekijänoikeussyistä. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema.
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
”Kun se nyt on sallittua juosta ja humputtaa, niin sitä asennoituu niin, että saapi männä" : tutkimus lasten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen yhteydessä olevista tekijöistä varhaiskasvatuksessa
Piiroinen, Reetta (2018)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät varhaiskasvatuksessa ovat yhteydessä lasten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. Tätä tutkittiin selvittämällä päiväkodin kasvattajien ajatuksia siitä, mitkä tekijät ... -
Luokalle jäämisen yleisyydestä ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä peruskoulussa
Patamaa, Hannu (1989) -
Organisoidut liikuntamahdollisuudet osana opiskelijoiden liikkumista : tutkimus toisella asteella opiskelevien liikuntakäyttäytymisestä, siihen yhteydessä olevista tekijöistä ja sektoreiden roolista liikkumisessa
Muraja, Pauliina (2022)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää laadullisin menetelmin, millaista toisen asteen opiskelijoiden liikkuminen on opiskeluaikana ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Lisäksi selvitettiin yksityisen, julkisen ja kolmannen ... -
Suomalaisten 30-45-vuotiaiden aikuisten liikunta-aktiivisuus, terveysliikunnan harrastaminen ja niihin yhteydessä olevat sosiodemografiset, sosioekonomiset ja elämäntapatekijät
Hautamäki, Henna; Vähäkoski, Minna (2010)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.