Nyt stressaa! : musiikkikasvattajan työkalut hyvään stressinhallintaan
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Kandidaatintutkielmassani tutkin musiikkikasvattajan suhdetta työnkuormittavuuteen eli stressiin. Tutkin työnkuormittavuuden syitä, taustatekijöitä ja ennaltaehkäiseviä ratkaisuja kirjallisuuskatsauksen pohjalta. Tämän lisäksi pyrin löytämään konkreettisia keinoja siihen, miten musiikkikasvattaja voi oppia minimoimaan työnsä kuormittavuutta ja näin parantaa omaa työhyvinvointiaan. Rakensin tämän tutkielman niin, että sitä voi lukea myös musiikkikasvattajan ”pikaoppaana”-hyvään stressinhallintaan. Olen sisällyttänyt tutkielmaani myös yleistä tietoa stressistä ja terveellisistä elämäntapavalinnoista, jotta musiikkikasvattajan ”työkalupakki” hyvään stressihallintaan olisi mahdollisimman kattava.
Tutkimani aineiston perusteella käy ilmi, että musiikkikasvattajan työnkuormittavuuden hallinta koostuu monenlaisista osa-alueista. Se on yhdistelmä henkilökohtaiseen terveyteen liittyviä valintoja, kuten aktivoivasta liikunnasta,monipuolisesta ruokavaliosta ja riittävästä unesta huolehtimista ja toisaalta oman ammatillisen osaamisen kautta hyväksi havaittuja asenteita, lähestymistapoja ja konkreettisia tekoja. Tutkimani aineiston perusteella on selvää, että erityisesti tukiverkostot, henkilökohtaiset taidot ja työturvallisuuteen panostaminen ovat tärkeässä roolissa musiikkikasvattajan työhyvinvoinnin rakentamisessa.
Musiikkikasvattajien työhön liittyvästä stressistä puhutaan liian vähän. Siksi on tärkeää, että myös tällaisia stressinhallintaan liittyviä tietoja ja taitoja kartoitetaan ja jaetaan toinen toisillemme tulevaisuuden työelämää varten. Uskon tämän tutkielman tuovan arvokasta tietoa tuleville ja jo työelämässä toimiville musiikkikasvattajille.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5319]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Musiikkikasvattajan siirtyminen opiskelijasta opettajaksi
Ruippo, Selma (2020)Kandidaatintutkielmassani tutkin kirjallisuuskatsauksen ja luotettavien internetsivustojen kautta, minkälaisia seikkoja aloittavan musiikinopettajan tulisi tiedostaa uransa alussa. Luokkatilat, mentorointi, perehdytys, ... -
Teacher stress as a longitudinal process
Salo, Kari (University of Jyväskylä, 2002)The main aims were, first, to study teacher stress processes and the connectionsbetween stress processes, potential stressors, ways of coping, coping resources,and background variables during the autumn term of 1991 ... -
Teknostressi – mitä se on, miten se muodostuu, mihin se johtaa ja miten siltä suojaudutaan
Järvinen, Juuso (2020)Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus tutkielman tekohetken teknostressiin liittyvästä kirjallisuudesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mikä on tieteellisen yhteisön tämänhetkinen ymmärrys teknostressistä. Lisäksi ... -
The relationship between leisure-time physical activity and stress on workdays with special reference to heart rate variability analyses
Föhr, Tiina (University of Jyväskylä, 2016)The purpose of this study was to investigate how physical activity (PA), cardio- respiratory fitness, and body composition are associated with objective heart rate variability (HRV)-based indicators of stress and recovery ... -
Work-related stress of elementary school principals in Finland : Coping strategies and support
Elomaa, Mailis; Eskelä-Haapanen, Sirpa; Pakarinen, Eija; Halttunen, Leena; Lerkkanen, Marja-Kristiina (SAGE Publications, 2023)The present study aimed to investigate elementary school principals’ self-reported causes of work-related stress, their coping strategies to deal with stress and the support they need for their leadership. Seventy-six ...