Taloyhtiöistä tulevaisuuden energiatuottajia : muutospolut vuoteen 2035 ja murrosareena tiedon yhteistuotannon menetelmänä
Lukkarinen, J., Marttila, T., Saarikoski, H., Auvinen, K., Faehnle, M., Hyysalo, S., Kangas, H.-L., Lähteenoja, S., Peltonen, L., & Salo, M. (2020). Taloyhtiöistä tulevaisuuden energiatuottajia : muutospolut vuoteen 2035 ja murrosareena tiedon yhteistuotannon menetelmänä. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskuksen raportteja, 39/2020. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-5217-7
Julkaistu sarjassa
Suomen ympäristökeskuksen raporttejaTekijät
Päivämäärä
2020Tekijänoikeudet
© 2020 Suomen ympäristökeskus
Noin neljännes Suomen asuntokannasta koostuu taloyhtiöistä. Niistä merkittävä osa tarvitsee lähivuosina korjauksia, joiden avulla voidaan kehittää rakennuskannassa tapahtuvaa hajautettua energiantuotantoa esimerkiksi aurinkopaneelien ja lämpöpumppuratkaisujen avulla. Vuonna 2018 voimaan tullut EU:n energiayhteisösääntely luo yhdessään meneillään olevat kansallisten sääntelymuutosten kanssa perustan, jonka varassa taloyhtiöt voivat vahvistaa kansalaisten energiantuottajaroolia tulevaisuudessa.
Murros taloyhtiöiden kestävään energiantuotantoon on haaste, joka edellyttää useiden yhteiskunnan osa-alueiden näkökulmien ja toimijoiden kokoamista yhteen. Tätä tavoitetta varten järjestettiin vuonna 2020 Kansalaisenergia-areena – tiedon yhteistuotannon kokeilu, jonka vaiheita ja johtopäätöksiä kuvataan käsillä olevassa raportissa. Raportissa hahmotellaan haasteita ja mahdollisuuksia, joita liittyy taloyhtiöiden muuntautumiseen passiivisista energian kuluttajista aktiivisiksi energian tuottajiksi ja muuttuvan energiajärjestelmän toimijoiksi. Keskiössä ovat neljä murrospolkua, joissa on jäsennetty erilaisia toimenpiteitä murroksen käynnistämiseksi. Samalla työ tarjoaa seikkaperäisen kuvauksen murrosareenamenetelmän päävaiheista tulevaa käyttöä ja kehittämistä varten.
Areenatyön tulokset osoittavat, että toimenpiteitä tarvitaan useilla alueilla. Ensinnäkin luotettava tieto on koostettava selkeästi tavoitettavaan muotoon, jossa se on eri toimijoiden käytettävissä. Nykyisin yleistä tietoa ja esimerkkitapausten kuvauksia on tarjolla runsaasti, mutta niiden vertailu ja soveltaminen on äärimmäisen vaikeaa. Toiseksi taloyhtiöt tarvitsevat parempia kanavia vertaisoppimiselle ja kohdennetulle neuvonnalle. Tärkeimpinä keinoina tunnistettiin julkisen energianeuvonnan jalkauttaminen lähemmäs taloyhtiöitä sekä vertaisoppimisen ja yhteistyön tilojen, kuten kortteliklubien ja edelläkävijäverkostojen kehitys. Kolmanneksi markkinoille tarvitaan voimakkaampia signaaleja palvelutarjonnan kehitykselle ja uudenlaisten kokonaisratkaisujen kehitykselle. Valtion energia-avustuksen jatko voi olla keino ennakoitavalle ja jatkuvalle ohjaukselle. Lisäksi vaaditaan poliittista tahtoa ja strategista näkemystä, jotta kansalaisenergian kehittämiselle on olemassa resursseja myös tulevaisuudessa.
Politiikkakehityksen kannalta olennaista onkin monien samanaikaisesti etenevien muutosten yhteiskunnallinen koordinaatio. Toimenpiteitä tarvitaan niin taloyhtiöiden tasolla, jolla hankkeet toteutetaan, politiikan tasolla, jolla luodaan ennakoitavaa tulevaisuusnäkymää, sekä tiedon hallinnan tasolla, joka toimii kahta muuta yhteen nivovana ulottuvuutena. Taloyhtiöiden kansalaisenergiantuotannossa ei olekaan kyse yksittäisestä murroksesta, jolla olisi selkeä omistaja, vaan hajanaisten toimenpiteiden keskinäisistä suhteista, mikä korostaa politiikkasektorien välisen vuoropuhelun merkitystä.
Raportissa esitellään myös noin 30 toimenpidettä eri toimijoille, jotka havainnollistavat minkälaisin keinoin taloyhtiöiden energiaroolia voidaan muuttaa. Jatkossa on tärkeää jatkaa dialogia eri toimijoiden kesken sekä käynnistää kokeiluja etenkin tiedon hallintaan ja taloyhtiöiden räätälöityyn tukeen liittyen.
...
Julkaisija
Suomen ympäristökeskusISBN
978-952-11-5216-0ISSN Hae Julkaisufoorumista
1796-1718Asiasanat
Alkuperäislähde
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-5217-7Julkaisu tutkimustietojärjestelmässä
https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Publication/47499404
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Elektroniset kirjat [556]
Rahoittaja(t)
Suomen AkatemiaRahoitusohjelmat(t)
Strategisen tutkimuksen ohjelmat STN, SALisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tieto asunto-osakeyhtiöistä ja sen merkitys asuntosijoittamisessa
Kalliola, Nikolas (2021)Asuntosijoittaminen on Suomessa suosittu ja trendimäisesti kasvava sijoittamisen muoto. Asunto-osakeyhtiö on Suomessa pääasiallinen kerrostaloasuntojen hallintamuoto, vaikka se on hallintamuotona suhteellisen harvinainen ... -
Asunto-osakeyhtiön tilintarkastus : tilintarkastajan näkökulma
Jääskeläinen, Hanna (2016)Suomalainen asunto-osakeyhtiöjärjestelmä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen ja vain muutamissa maissa on käytössä samankaltaisia järjestelmiä. Asuntoosakeyhtiöjärjestelmän juuret yltävät aina 1800-luvulle asti, mutta ... -
Tilintarkastusriski asunto-osakeyhtiöissä
Kuhanen, Maija; Koukkula, Iida (2024)Asunto-osakeyhtiö on osakeyhtiön erityismuoto, jonka tilintarkastuksen erityispiirteet muodostuvat muun muassa lainsäädännön, omistuspohjan sekä hallinnon tarkastuksen eroista muihin yhtiömuotoihin. Tilinpäätöksen tietojen ... -
Vertaisverkostosta voimaa asukkaiden energiatehokkuustoimiin
Merikari, Anna (2021)Ilmastokriisi pakottaa ihmiset pienentämään hiilijalanjälkeään, ja toimia täytyy tehdä muun muassa asumisen energiatehokkuuden suhteen. Tämä tutkielma käsittelee vertaisverkostoitumista väylänä vuorovaikutuksen luomiseen ... -
Citizen energy lost in sustainability transitions : Knowledge co-production in a complex governance context
Lukkarinen, Jani P.; Salo, Miikka; Faehnle, Maija; Saarikoski, Heli; Hyysalo, Sampsa; Auvinen, Karoliina; Lähteenoja, Satu; Marttila, Tatu (Elsevier, 2023)Countries are moving towards renewable energy systems, which creates new requirements and pressures for the established energy policy frameworks. One emerging issue is citizen energy production in community level that has ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.