Ympäristökriteerit julkisissa elintarvike- ja ruokapalveluhankinnoissa : tarkastelussa tarjouspyyntöasiakirjat
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten ympäristönäkökohdat huomioidaan julkisen sektorin elintarvikkeiden ja ruokapalvelujen hankinnoissa. Tarkastelen aihetta elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen tarjouspyyntöasiakirjoissa esiintyvien ympäristökriteerien avulla. Tutkin ensinnäkin, millaisia ympäristökriteeriluokkia elintarvikkeiden ja ruokapalvelujen hankinta-asiakirjoissa esiintyy, kuinka paljon ympäristökriteerejä on ja mitkä ovat niistä yleisimpiä. Lisäksi selvitän, eroaako elintarvike- ja ruokapalveluhankintoihin sisällytettyjen ympäristökriteerien määrä riippuen hankinnan arvosta, kohderyhmästä, tilaajasta tai hankinnan tilaajana olevan kunnan tai kaupungin koosta. Tutkimus sijoittuu vihreitä julkisia hankintoja käsittelevälle tutkimuskentälle ja sen lähtökohtana on nykyisen elintarvikejärjestelmän ekologinen kestämättömyys. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 44:n elintarvike- ja ruokapalveluhankinnan tarjouspyyntöasiakirjoista. Hankinta-asiakirjat on julkaistu HILMA-tietokannassa 23.10.2018 ja 30.1.2020 välisenä aikana. Aineiston analyysissa hyödynnän tekstiaineiston koodausta, joka mahdollistaa hankinta-asiakirjojen kaltaisen tekstiaineiston kvantifioinnin ja tilastollisen käsittelyn. Tilastollisena analyysimenetelmänä käytän ristiintaulukointia. Elintarvike- ja ruokapalveluhankinnoille asetetut ympäristövaatimukset jäsentyivät aineistolähtöisen koodauksen myötä 16:een eri ympäristökriteeriluokkaan. Kaikkein yleisimmin hankinta-asiakirjoissa esiintyvä ympäristökriteeriluokka oli ”luonnonmukaisten tai GMO-vapaiden tuotteiden käyttäminen”. Analyysissa kävi ilmi, että raaka-aineisiin ja tuotantotapoihin liittyvät ympäristökriteerit olivat hankinta-asiakirjoihin sisällytetyistä ympäristövaatimuksista kaikkein yleisimpiä. Toiseksi eniten tarjouspyyntöasiakirjoissa esiintyi toimittajan tai palveluntuottajan omiin toimintatapoihin liittyviä ympäristökriteerejä. Keskimääräinen elintarvike- ja ruokapalveluhankintoja kohden sisällytettyjen ympäristökriteeriluokkien lukumäärä oli viisi. Ristiintaulukoinnin tulosten perusteella hankinnan arvolla, tilaajalla sekä hankinnan tilaajana olevan kunnan koolla on vaikutusta hankinnalle asetettujen ympäristökriteerien määrään. Eniten ympäristökriteerejä esiintyi kalliimmissa (2 000 000 euroa tai yli) sekä suurempien kuntien (40 000 asukasta tai yli) tekemissä hankinnoissa. Eri hankintayksiköiden laatimista tarjouspyynnöistä eniten ympäristökriteerejä sisältyi valtion ja kaupunkien tekemiin tarjouspyyntöihin.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24854]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Erityiskysymykset sosiaalipalveluiden julkisissa hankinnoissa
Paananen, Taina (2021)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millainen on sosiaalityön hankinta prosessi ja millaisia erityiskysymyksiä sosiaalialan palveluiden kilpailuttaminen sisältää. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan haastavatko ... -
Vaatimustenkäsittely julkisissa tietojärjestelmähankinnoissa
Mikkonen, Hanna (2021)Suomessa yksi merkittävimmistä julkisista hankinnoista on sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistaminen, johon aiotaan investoida 2–3 miljardia euroa julkisia varoja seuraavan kymmenen ... -
Julkisen ICT-hankinnan ominaispiirteet ja haastee
Käyhty, Mervi (2022)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää julkisen ICT-hankinnan ominaispiirteitä, haasteita sekä hankintalain käytännön soveltamista. Julkisilla ICT-hankinnoilla on paitsi suuri taloudellinen merkitys, suoria vaikutuksia ... -
Tietojärjestelmä julkisen hankinnan kohteena
Piipponen, Jaana (2020)Julkisen sektorin tietojärjestelmähankintoihin käytetään vuosittain huomattava määrä julkisia varoja. Tietojärjestelmähankinnat ovat yleensä kompleksisia hankintoja ja julkisiin hankintoihin kohdistuva EU-tasoinen sekä ... -
State of public ICT procurement in Finland
Ghezzi, Reetta-Kaisa (2022)Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan ICT-hankintojen nykytilaa Suomen julkisella sektorilla 2022. Tutkimuskysymystä tarkastellaan kokonaisarkkitehtuurin ja kilpailutuksen näkökulmista. Scopus-tietokanta toimii lähteenä ...