Rikoslain mukainen pahoinpitely, sosiaalinen ongelma vai pitkäaikainen trauma? : lähisuhdeväkivalta poliisin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten määrittelemänä

Abstract

Lähisuhdeväkivalta Suomessa on ollut jo pitkään vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka koskettaa monia ihmisiä iästä, sukupuolesta, kulttuurista ja yhteiskuntaluokasta riippumatta. Haasteita uhrien ja tekijöiden auttamiseen sekä onnistuneeseen väkivaltatyöhön aiheuttavat muun muassa väkivaltatyötä tekevien poliisien sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden puutteellinen tietämys ja koulutus ilmiöön liittyen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena olikin selvittää, kuinka poliisit sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät määrittelevät lähisuhdeväkivallan. Lisäksi tarkastelin, kuinka heidän ammatillinen habituksensa vaikuttaa lähisuhdeväkivallan määrittelemiseen.

Aineistona tutkimuksessani toimi EU-rahoitteisen Enhancing Professional Skills and Raising Awareness on Domestic Violence, Violence against Women and Shelter Services (EPRAS) -hankkeen (vuonna 2019 toteuttama kyselytutkimus, josta hyödynsin kahden avokysymyksen vastauksia. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimivat aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta muodostettu lähisuhdeväkivallan kehikko sekä ammatillisen habituksen (esim. Virkki 2008) käsite. Aineiston analyysimenetelmänä käytin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä.

Sekä poliisit että sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät määrittelivät lähisuhteen yleisimmin perhesuhteeksi ja toiseksi yleisimmin parisuhteeksi. Poliisien vastauksissa yleisin väkivallan muoto oli fyysinen väkivalta, kun taas sosiaali- ja terveydenhuollon vastauksissa se oli vastaavasti henkinen väkivalta. Suurimmat erot väkivallan muotojen esiintyvyydessä tulivat esille taloudellisen ja seksuaalisen väkivallan määrissä.

Poliisin ammatillinen habitus tuli esiin muun muassa lakiin perustuvien lähisuhdeväkivallan määritelmien, maskuliinisuuden ja pessimistisyyden kautta. Sosiaalihuollon ammatillinen habitus näkyi puolestaan erityistä apua tarvitsevien ryhmien korostamisena lähisuhdeväkivallan kontekstissa, hyvän asiakas- ja luottamussuhteen luomisena väkivallan uhreihin sekä väkivallan tunnistamisena osana auttamistyötä. Terveydenhuollon ammatillinen habitus taas tuli esille lääke- ja hoitotieteellisen sanaston käyttämisen, ikäihmisten väkivaltakokemusten erittelyn, väkivallan traumatisoivien vaikutusten korostamisen ja luottamuksellisen asiakassuhteen muodostamisen kautta.