"Hetki, tässä ja nyt" : isovanhempien ajatuksia isovanhemmuudesta sekä lapsiperheen arkeen osallistumisesta
Suomessa isovanhemmuus ja sen merkitys on muuttunut viime vuosikymmeninä. Isovanhemmat ovat nykypäivänä aktiivisemmin mukana lastenlastensa elämässä. Kuitenkin nykyajan isovanhemmuus ja isovanhemman osallistuminen lapsiperheen arkeen, muun muassa terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä, taloudellisena tukijana tai lastenhoidossa on jäänyt huomiomatta monilla tutkimusalueilla. Tämän varhaiskasvatustieteen artikkelimuotoisen pro gradu- tutkielman tarkoituksena oli selvittää isovanhempien ajatuksia isovanhemmuudesta sekä heidän osallistumistansa lapsiperheen arkeen. Tutkimusaineisto kerättiin sosiaalisessa mediassa julkaistulla kirjoituskutsulla elokuun 2020 aikana. Aineiston keräämisessä hyödynnettiin Webropol 3.0-kyselyohjelmaa. Aineisto koostui 12 suomalaisen isovanhemman henkilökohtaisista kirjoitelmista. Heistä 10 kertoi olevansa isoäiti, yksi isoisä. Lisäksi yksi kirjoittajista ei maininnut omaa sukupuoltaan. Tutkimusaineisto analysoitiin teoriasidonnaista sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkimuksen tuloksien mukaan isovanhemmat kokivat isovanhemmuutensa myönteisenä kokemuksena, joka havaittiin tunteena, merkityksellisyyden tarjoajana sekä roolina. Tuloksien mukaan isovanhemmat osallistuivat lapsiperheen arkeen joko tarvittaessa tai heillä ei ollut mahdollisuutta osallistua lapsiperheen arkeen muun muassa etäisyyden, terveydentilan tai työssä käynnin vuoksi. Jatkotutkimuksissa isovanhempia voisi tarkastella laajemmalla otoskoolla sekä sukupuolittain, jolloin saataisiin monipuolisempi kuvaus siitä, kuinka isovanhemmat kokevat oman osallisuutensa arjessa ja mitkä asiat siihen vaikuttavat.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Hemmottelijasta kasvattajaksi : isovanhempien roolimuutos sukulaissijaisvanhemmuudessa
Tervola, Hanna (2022)Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella isovanhempien roolia perhekäsityksessä. Tämän lisäksi tutkimuksessa pyrittiin tuomaan esiin sukulaissijaisvanhempina toimivien isovanhempien roolimuutos, kun lapsenlapsi muuttaa ... -
Aikuisen lapsen päihteidenkäytön vaikutukset isovanhemmuuteen : isovanhempien kuvaamia haittoja ja selviytymiskeinoja
Ristaniemi, Mervi (2019)Jo pidempään on ollut tiedossa, että päihteidenkäyttö vaikuttaa merkittävästi myös käyttäjän läheisten ihmisten elämään. Läheiset eivät aina tule huomioiduksi palveluissa ja etenkin isovanhemmat ovat sellainen joukko, jotka ... -
Hyvä isovanhempi on läsnä ja kunnioittaa : kategoria-analyysi isovanhemmuuden odotuksista nyky-yhteiskunnassa
Penttinen, Merika (2019)Tässä pro gradu- tutkielmassa tarkastellaan minkälaisia kategoriasidonnaisia toimintoja isovanhemmmuuteen liitetään ja millä tavalla näitä kategoriasidonnaisia toimintoja rakennetaan nyky-yhteiskunnassa. Tarkoitukseni on ... -
"Isovanhemmuusha o iso juttu elämässä" : isovanhemmuus isovanhempien kokemana
Lahtinen, Matleena (2011) -
Tarinoita eroperheen isovanhemmuudesta
Mäkelä, Anna (2018)Lapsiperheiden erot ovat varsin yleisiä nykypäivänä, mutta olemassa oleva erotutkimus on keskittynyt pääasiassa ydinperheen sisäisten suhteiden tarkastelemiseen erotilanteessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää ...