Aikuisen lapsen päihteidenkäytön vaikutukset isovanhemmuuteen : isovanhempien kuvaamia haittoja ja selviytymiskeinoja
Jo pidempään on ollut tiedossa, että päihteidenkäyttö vaikuttaa merkittävästi myös käyttäjän läheisten ihmisten elämään. Läheiset eivät aina tule huomioiduksi palveluissa ja etenkin isovanhemmat ovat sellainen joukko, jotka ovat jääneet myös tutkimusten ulkopuolelle. Tämän tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten oman aikuisen lapsen päihteidenkäyttö vaikuttaa isovanhempien elämään ja miten se vaikuttaa heidän isovanhemmuuteensa. Millaista haittaa, huolta ja ristiriitaa aikuisen lapsen päihteidenkäyttö on heidän elämäänsä tuonut? Tarkoitus on myös selvittää millaisia selviytymiskeinoja isovanhemmilla on tällaisessa haastavassa elämäntilanteessa. Tutkimuksessa mainitaan tahoja, joista isovanhemmat ovat tukea saaneet, mutta pohditaan myös sitä, millaista apua isovanhemmat olisivat kaivanneet.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii isovanhemmuuteen sekä päihteiden käyttäjän läheisten kokemiin haittoihin liittyvä tutkimus. Tutkimukseen haastateltiin kuutta isovanhempaa. Aineistoa analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Aiempien tutkimusten kuvaamat läheisten kokemat haitat vastaavat paljon oman aineistoni tuloksia. Oma tutkimukseni valottaa kuitenkin tarkemmin sitä, miten haitat vaikuttavat isovanhemmuuteen.
Isovanhemmat kuvaavat kokevansa fyysisiä ja psyykkisiä oireita sekä muutoksia sosiaalisessa elämässään. Vaikutukset ulottuvat myös muuhun perheeseen ja sukuun, vapaa-aikaan, taloudelliseen tilanteeseen sekä turvallisuuden tunteeseen. Isovanhempien kuvaama tunteiden kirjo on laaja. Huoli, viha, suru, toivottomuus, syyllisyys ja pelko olivat yleisiä tunnetiloja.
Isovanhemmat näkevät isovanhemmuuden tärkeänä ja merkityksellisenä. Aikuisen lapsen päihteidenkäytön vaikutukset näkyvät erityisesti isovanhemman ja lapsenlapsen välisen yhteyden ja yhdessäolon vaikeuksina. Isovanhemmilla oli vaikeuksista huolimatta monenlaisia rooleja ja tehtäviä lapsenlapsiensa elämässä.
Tärkeimmiksi selviytymiskeinoiksi isovanhemmat luettelevat sosiaaliseen tukeen liittyviä asioita. Myös työ ja tiedonhankinta koettiin tärkeiksi auttaviksi tekijöiksi. Isovanhemmat kokevat saaneensa heikosti apua palveluverkostosta. Eniten he kaipasivat mahdollisuutta käydä läpi kuormittavia kokemuksiaan. Isovanhemmat antoivat kritiikkiä suomalaiselle päihdehoidolle, muun muassa päihteiden käyttäjän kohtaamiseen liittyen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hemmottelijasta kasvattajaksi : isovanhempien roolimuutos sukulaissijaisvanhemmuudessa
Tervola, Hanna (2022)Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella isovanhempien roolia perhekäsityksessä. Tämän lisäksi tutkimuksessa pyrittiin tuomaan esiin sukulaissijaisvanhempina toimivien isovanhempien roolimuutos, kun lapsenlapsi muuttaa ... -
"Isovanhemmuus tarkoittaa pappaa ja mummia, joiden rooli on elämässä tärkeä." : neljäsluokkalaisten käsityksiä isovanhemmista osana perhettä
Manninen, Maria (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä neljäsluokkalaisilla oli isovanhemmista ja millainen asema heidän mielestään isovanhemmilla on perheessä. Lisäksi tutkimuksessa keskityttiin siihen, millä ... -
"Isovanhemmuusha o iso juttu elämässä" : isovanhemmuus isovanhempien kokemana
Lahtinen, Matleena (2011) -
"Hetki, tässä ja nyt" : isovanhempien ajatuksia isovanhemmuudesta sekä lapsiperheen arkeen osallistumisesta
Keppo, Niina (2020)Suomessa isovanhemmuus ja sen merkitys on muuttunut viime vuosikymmeninä. Isovanhemmat ovat nykypäivänä aktiivisemmin mukana lastenlastensa elämässä. Kuitenkin nykyajan isovanhemmuus ja isovanhemman osallistuminen lapsiperheen ... -
Tarinoita eroperheen isovanhemmuudesta
Mäkelä, Anna (2018)Lapsiperheiden erot ovat varsin yleisiä nykypäivänä, mutta olemassa oleva erotutkimus on keskittynyt pääasiassa ydinperheen sisäisten suhteiden tarkastelemiseen erotilanteessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.