Vanhempien kokemuksia pienten koululaisten tietotekniikan käytöstä koronapandemian aikana
Uudenlaisten älylaitteiden ja mediasisältöjen yleistyminen on tuonut tietotekniikan 2000-luvulla osaksi yhä nuorempien lasten arkea: Vuonna 2013 toteutetun Lasten mediabarometri -tutkimuksen mukaan suomalaiset lapset aloittivat Internetin käytön jo alle 2-vuotiaana. Kaikista 0–8-vuotiaista lapsista yli 90 prosenttia käytti Internetiä. (Suoninen, 2013, s. 71–72.)
Erityisen kiinnostava ikävaihe lasten tietotekniikan käyttöä ajatellen on koulun aloitus, sillä tässä vaiheessa monelle lapselle ostetaan ensimmäinen oma kännykkä, ja loputkin tutustuvat älylaitteisiin viimeistään koulun opetusvälineiden ja luokkatoverien esimerkin kautta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella peruskoulun ensimmäisellä luokalla olevien lasten kotona tapahtuvaa tietotekniikan käyttöä, ja siinä koronapandemian aikaan keväällä 2020 tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksessa pyritään kartoittamaan erilaisia käyttötilanteita ja tunnistamaan UTAUT2-mallin (Venkatesh, Thong & Xu, 2012) mukaisia motivaatiotekijöitä, jotka vaikuttavat vanhempien halukkuuteen antaa lastensa käyttää teknologiaa. Samalla tarkastellaan yleisemmällä tasolla, kuinka kyseinen teoria soveltuu vanhempien ohjauksessa tapahtuvan lasten tietotekniikan käytön kuvaamiseen.
Tutkimuksen perusteella koronapandemia oli vaikuttanut lasten tietotekniikan käyttöön kotona. Käytön määrä oli kasvanut merkittävästi. Muita muutoksia olivat etäopetuksen alkamisen ohella verkon kautta tapahtuvan yhteydenpidon sekä viihdekäytön lisääntyminen. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista vanhemmista koki etäopiskelun olleen lapselle helppoa ja enimmäkseen positiivinen kokemus, ja he suhtautuivat opetus- ja viestintäteknologioiden käyttöön itsekin myönteisesti. Opetus- tai viestintäteknologian käytöstä ei ollut ehtinyt tulla enemmistölle oppilaista etäopetusjakson aikana vielä rutiininomaista, mutta viihdekäyttö vaikutti muodostuneen suurelle osalle lapsista jo tavaksi. Vanhemmat näkivät siinä kuitenkin sisältöön ja käytön määrään liittyviä riskejä, joiden katsottiin edellyttävän käytön rajoittamista.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vanhempien minäpystyvyyden muutos mentalisaatioperusteisen perheintervention aikana
Willgren, Satu (2023)Lasten ylipaino ja lihavuus yleistyvät huolestuttavasti kehittyneissä maissa ja niistä on tullut kansanterveydellinen ongelma myös meillä suomessa. Vanhemmat ovat avainasemassa lasten terveellisten elintapojen mahdollistajina. ... -
Vanhempien hiljaisia ääniä : vanhemmuuden uupumuksen ja työuupumuksen alaryhmät koronapandemian aikana
Sorkkila, Matilda; Panula, Venla; Kiuru, Noona; Pöysä, Sanni; Junttila, Niina; Lerkkanen, Marja-Kristiina; Pakarinen, Eija (Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö, 2023)Koronapandemialla on esitetty olevan pitkäkestoisia seurauksia erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville perheille, mutta tällaisten vanhempien hyvinvoinnista koronapandemian aikana on vain vähän tutkimustietoa. Osana ... -
Vanhemmuus ja pienten lasten temperamentti sekä näiden väliset yhteydet vanhempien arvioimana
Nieminen, Elisa (2015)Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitettiin minkälaiseksi vanhemmat arvioivat omaa vanhemmuuttaan sekä 0-2-vuotiaiden lastensa temperamenttia ja millaisia yhteyksiä näiden väliltä löytyy. Vanhemmuutta arvioitiin myönteisen ... -
Vanhempien kasvatustyylit, huoli lasten internetin käytöstä, internetiin liittyvät rajoitukset ja lasten internetin käyttö
Vaija, Maarit (2015)Tämä pro gradu -tutkielma toteutettiin Suomen Akatemian rahoittaman Alkuportaat tutkimuksen toisen vaiheen aineiston pohjalta. Tarkoitus oli selvittää kuudesluokkalaisten lasten netin käyttöä, heidän vanhempiensa huolta ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.