Onko poliksessa ihmisoikeuksia? : Hannah Arendtin ihmisoikeusajattelu suhteessa Giorgio Agambeniin ja Jacques Rancièreen

Abstract

Tutkielma käsittelee Hannah Arendtin ihmisoikeusajattelua suhteessa Giorgio Agambeniin ja Jacques Rancièreen. Arendt on vaikuttanut merkittävällä tavalla Agambenin ajatteluun. Rancière on kritisoinut molempia ajattelijoita. Arendt on kriittinen ihmisoikeuksien käsitettä kohtaan. Arendt korostaa yksilön oikeuksien toteutumisen vaativan yksilön tunnustetuksi tulemista tasa-arvoisena oikeushenkilönä poliittisessa yhteisössä. Ihmisoikeuksien menetystä Arendt kuvaa paikan menettämisellä maailmassa ja siihen liittyy paradoksi, joka asettaa koko käsitteen kyseenalaiseksi. Ihminen menettää ihmisoikeutensa tismalleen silloin, kun ihmisestä tulee ei-mitään-muuta kuin ihminen. Siten ei voida uskottavasti sanoa, mitä ihmisoikeudet ovat erotettuina kansalaisen oikeuksista. Arendtin mukaan merkittävin ihmisoikeus on oikeus oikeuksiin, jonka voi ymmärtää tarkoittavan oikeutta kuulua poliittiseen yhteisöön. Giorgio Agamben pitää ihmisoikeuksia osana biopolitiikkaa, joka redusoi ihmiset paljaaseen elämään ja sitoo ihmiset suvereenin väkivaltaan. Siksi Agambenin mukaan ihmisoikeuksien käsitteestä tulisi luopua. Syntymä tulisi erottaa kansakunnan käsitteestä ja tulisi rakentaa uusi poliittinen filosofia, joka ottaa pohjakseen pakolaisen käsitteen. Jacques Rancièren mukaan Arendtin ihmisoikeuskritiikki johtuu hänen ajattelunsa antidemokraattisista piirteistä. Esitän, että Arendtin ajattelussa on piirteitä, jotka voidaan tulkita antidemokraattisina, mutta en sitä, että Arendtin ajattelu koskien ihmisoikeuksia palautuu pelkästään näihin piirteisiin. Rancière korostaa ihmisten perustavanlaatuista tasa-arvoa sekä poliittisen subjektin samaistumattomuutta hänelle annettuun paikkaan. Rancièrelle ihmisoikeudet ovat niiden oikeuksia, joilla ei ole niitä oikeuksia, jotka heillä on, ja joilla on ne oikeudet, joita heillä ei ole. Ihmisoikeuksien subjekti on siten Rancièrelle kuka tahansa poliittinen subjekti, joka sitoo yhteen intervallin ihmisoikeuksien kahden eri muodon välillä – kirjoitettuina oikeuksina poliittisessa yhteisössä ja toisaalta vaadittavina sekä käytettävinä oikeuksina. Esitän, että Rancièren ymmärrys ihmisoikeuksien politiikasta on Arendtin käsitystä selitysvoimaisempi selittämään moderneja oikeuskamppailuja, kuten sans papiers -liikettä Ranskassa.