Realistinen optimismi ja toiveikkuus : ammatillisen kuntoutuksen osapuolten näköalat suomalaiseen työelämään

Abstract

Tässä artikkelissa tarkastelemme Kelan työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen osapuolten kuvauksia suomalaisesta työelämästä. Keskitymme erityisesti työelämään liittyvien myönteisten näköalojen ja niissä esiintyvän optimismin analysointiin. Toivo ja optimismi ovat aiemmissa tutkimuksissa osoittautuneet merkityksellisiksi tekijöiksi työhön paluun prosesseissa. Aineiston muodostivat kuntoutujien, omaohjaajien ja työnantajien haastattelut (47 kappaletta). Kuntoutuksen kaikkien osapuolten puheesta tunnistettiin myönteisiä näköaloja ja erilaisia optimismin muotoja. Optimismia esiintyi suhteessa työhön osallistumisen rakenteellisiin reunaehtoihin, kuten työkulttuuriin ja muutospotentiaalin tunnistamiseen. Lisäksi painottuivat omakohtaiset suunnanmuutoksen mahdollisuudet. Erityisesti omaohjaajilla korostui myös osatyökykyisten asemaa koskeva huolipuhe. Osatyökykyisten asema polarisoituvilla työmarkkinoilla sekä tasavertaisen ja osallisuutta mahdollistavan työelämän rakentaminen olivat kaikille osapuolille keskeisiä kysymyksiä. Ammatillisen kuntoutuksen osapuolten optimismi tarkentuikin realistiseksi optimismiksi, jossa tulevaisuutta koskeva toiveikkuus on mahdollista, vaikka tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttavat myös muutosta vaativat rakenteelliset reunaehdot.

In this article, we investigate the descriptions of Finnish working life in the context of the Finnish Social Insurance Institution’s vocational rehabilitation. We focus especially on the positive working life descriptions and optimism in these descriptions. According to previous studies, hope and optimism seem to be significant in, for instance, promoting a return to work. The data for this article consisted of 47 interviews with service-users, individual counsellors in the service, and employers. All the parties gave positive descriptions that included, for example, their own competence-related optimism, hopes for a change in structure and attitudes, and entrepreneur-centred optimism. However, the individual counsellors in particular emphasised concerns regarding the position of the partially disabled in working life. All the parties emphasized the importance of improving the situation of the partially disabled in polarised labour market and developing working life in a way that promotes equality and inclusion. The optimism of the parties in vocational rehabilitation could be termed “realistic optimism”. Within this framework, hope concerning the future is possible, although the achievement of the goals may also require a change in the structural conditions of working life.