Hevosavusteisen kuntoutuksen merkityksellisyys kuntoutujille : fenomenografinen tutkimus ammattilaisten käsityksistä
Hevosavusteinen kuntoutus on kuntoutuksen muoto, johon liittyy toimintaa hevosen kanssa ihmisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn edistämiseksi. Suomessa tärkeimpiä hevosavusteisen kuntoutuksen muotoja ovat ratsastusterapia ja sosiaalipedagoginen hevostoiminta (SPHT). Kuntoutuksessa ja sen kehittämisessä on tärkeää ymmärtää, minkälaisia merkityksiä kuntoutuksella on kuntoutujille. Aina kuntoutujien ei kuitenkaan ole mahdollista itse ilmaista näitä merkityksiä, jolloin ilmiötä voidaan ymmärtää esimerkiksi tutkimalla ammattilaisten käsityksiä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata hevosavusteista kuntoutusta toteuttavien ammattilaisten käsityksiä hevosavusteisen kuntoutuksen merkityksellisyydestä kuntoutujille.
Tutkimuksessa käytetty aineisto on osa Kelan rahoittamaa Jyväskylän yliopiston Ratsastusterapia – vaikuttavuus ja merkitykset -tutkimushanketta. Aineisto on kerätty elo-marraskuussa 2016 avointa haastattelumenetelmää käyttäen. Haastatteluun osallistui kahdeksan hevosavusteista kuntoutusta toteuttavaa ammattilaista eri puolilta Suomea – kuusi ratsastusterapeuttia ja kaksi SPHT-ohjaajaa. Litteroidut haastattelut analysoitiin aineistolähtöisesti laadullista fenomenografista lähestymistapaa hyödyntäen.
Fenomenografisen analyysin avulla käsitykset voitiin ryhmitellä neljään kuvauskategoriaan, jossa kategoriat kuvaavat ammattilaisten erilaisia tapoja käsittää hevosavusteisen kuntoutuksen merkityksellisyyttä kuntoutujille. Kategoriat ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa ja tämä ilmenee käsitysten laajentumista kuvaavien teemojen avulla. Teemat hevosen rooli, talliympäristön merkitys ja talliyhteisön rooli muodostuivat kategorioiden välisistä kriittisistä eroista. Ammattilaisten käsitysten mukaan hevosavusteisen kuntoutuksen merkityksellisyys kuntoutujille nähdään kuntoutuksen mahdollistajana (kategoria I), fyysisen toimintakyvyn edistäjänä (kategoria II), tunnetyöskentelyn edistäjänä (kategoria III) ja osallistumisen mahdollistajana (kategoria IV).
Hevosavusteisen kuntoutuksen merkityksellisyys kuntoutujille nähtiin hevosen moniulotteisuutta hyödyntävänä kuntoutusmuotona, joka on kuntoutujalle motivoivaa, toimintakykyä edistävää ja kuntoutujan osallisuutta mahdollistavaa. Tietoa voidaan hyödyntää niin kuntoutuksen koulutuksen kehittämisessä, kuin kuntoutuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hevosavusteisen kuntoutuksen merkitys kuntoutuspalveluja tarjoaville ammattilaisille : temaattinen analyysi ammattilaisten näkemyksistä
Häivölä, Sari (2022)Hevosavusteisessa kuntoutuksessa ammattilainen toimii hevosen kanssa yhteistyössä asiakkaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomessa toiminnan tärkeimmät muodot ovat sosiaalipedagoginen hevostoiminta (SPHT) ... -
Fysioterapian vaikuttavuus ja merkityksellisyys aivoverenkiertohäiriötä ja multippeliskleroosia sairastaville kuntoutujille : järjestelmälliset kirjallisuuskatsaukset kävelyn ja tasapainon meta-analyyseista ja fysioterapian koetun merkityksellisyyden metasynteeseistä
Sjögren, Tuulikki; Rintala, Aki; Paltamaa, Jaana; Korpi, Hilkka (Kela, 2022)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää fysioterapian vaikuttavuutta ja merkityksellisyyttä aivoverenkiertohäiriötä (AVH) ja multippeliskleroosia (MS) sairastavilla kuntoutujilla keskittyen erityisesti ICF:n suoritukset ja ... -
"Joku sielä vielä on ratkaisematta" : urheilijoiden käsityksiä pitkäkestoisesta alaselkäkivusta: fenomenografinen tutkimus
Pahkala, Sami (2024)Low back pain is the leading cause of disability in worldwide, negatively affecting the quality of life and bringing significant additional costs to society. People experiencing persistent low back pain want to understand ... -
Vuorovaikutuksen merkitys kuntoutujalle hevosavusteisessa kuntoutuksessa : fenomenologinen tutkimus
Mattila, Minna (2019)Hevosavusteisessa kuntoutuksessa vuorovaikutus on merkittävä osa toimintaa. Kuntoutumisprosessissa vuorovaikutuksella voidaan tukea kuntoutujaa tunnistamaan toimintakykynsä edellytyksiä, soveltamaan niitä omaan arkeensa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.