Verojääkärijärjestelmän toteuttaminen ja vaikutukset Ylä-Satakunnassa 1800-luvun alkupuolella

Abstract

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää Ylä-Satakuntaan, Ikaalisten ja Ruoveden entisten suurpitäjien alueelle 1800-luvun alkupuolella perustetun uuden tyyppisen sotilasasutuksen – verojääkärijärjestelmän – perustamista ja toteuttamista. Järjestelmän perustaminen ajoittui Ruotsin ajan lopulle ja sen tavoitteena oli kasvaneen sodan uhan vallitessa kiireellisesti vahvistaa Suomen alueen puolustusta tarjoamalla sotilaspalvelukseen sitoutuneille uudistalollisille verovapautta 20 vuodeksi ja viljelysapua sekä perintötalo-oikeutta. Jääkäritalojen pääosa muodostui talojen yksityisistä torpista, jotka siirtyivät isojaon yhteydessä valtiolle ns. liikamaiden erottamisen seurauksena. Osa jääkäritaloista oli kruunun yhteismaille perustettuja verottamattomia uudistiloja. Tutkimuksen keskeisiä kysymyksiä ovat, miksi verojääkärijärjestelmä luotiin, miten se käytännössä toteutettiin ja miksi se perustettiin juuri Ylä-Satakuntaan. Näihin kysymyksiin liittyen tarkastellaan, mitkä olivat verojääkärijärjestelmän perustamisen taustalla olevat yleiset ja paikalliset edellytykset. Tällöin painottuu erityisesti valtion harjoittamaa asutustoimintaa ja isojaon toimeenpanoa koskevan lainsäädännön merkitys. Tutkimuskysymyksiin kuuluu myös verojääkärihankkeen pysyvien tulosten ja vaikutusten arviointi. Suomen sodan jälkeen verojääkäritalojen sotilaspalveluvelvollisuus lakkasi ja muutettiin vuotuisia sotilasharjoituksia vastaavaksi ajaksi työvelvollisuudeksi yleisissä töissä. Verojääkäritalot pantiin verolle 1830-luvun lopulla. Niiden perinnöksi ostot alkoivat pian tämän jälkeen.