Sijaishuoltopaikan valinta : päätöksenteon taustalla vaikuttavat tekijät sosiaalityöntekijöiden kuvaamina
Tutkielmani tarkoituksena on selvittää minkälaisena päätöksenteko huostaanotettujen lasten sijaishuoltopaikan valinnassa näyttäytyy ja minkälaisia haasteita sosiaalityöntekijät sijaishuoltopaikan valinnassa kokevat. Kirjallisuuteen perustuvan tutkielmani aineisto koostuu kahdeksasta artikkelista ja tutkimuksesta, joissa tarkastellaan päätöksentekoprosessia lapsen kodin ulkopuolelle sijoittamisessa sekä niitä tekijöitä jotka vaikuttavat tähän sijaishuoltopaikan valintaan, kuin myös haasteita sijaishuoltopaikan valinnassa. Tutkielmani taustalla tärkeinä näkökulmina ja käsitteinä on lapsen etu sekä YK:n sijaishuollon ohjeet, joita peilaan sijoitusprosessin päätöksentekoon. Tutkimuksista ilmeni, että sijoituksen vaiheessa monet eri tekijät vaikuttavat sijaishuoltopaikan valintaan. Tutkimuksista nousi esiin luokittelun ja kategorisoinnin malleja, joilla pyrittiin toteuttamaan lapsen edun periaatetta ja tarvittavia yksilöllisiä tukitoimia. Haasteena lapsen edun tulkinnalle sijaishuoltoprosessissa on se, että lapsen etu on käsitteenä niin moniulotteinen ja tulkinnanvarainen ja lasten tarpeet ovat kuitenkin yksilöllisiä. Sosiaalityöntekijän pysyvyydellä on iso merkitys siinä, miten hyvin lapsen asioihin on perehdytty ja miten hyvin lapselle osataan valita juuri tämän tarpeisiin vastaava sijaishuoltopaikka. Sijoitusprosessiin itsessään ei myöskään välttämättä ole kovin paljon aikaa käytettävissä, joka sekin asettaa sosiaalityöntekijälle haasteita löytää sopiva sijoituspaikka. Painetta päätöksentekoon tuovat myös taloudelliset resurssit ja sijaishuoltopaikkojen osalta valintojen vähyys. Lapsen edun toteutumista sijoitusprosessissa ja sijaishuoltopaikan valinnassa tulisi pitää ensisijaisena. Tutkimuksista nousi esiin se, ettei työntekijöillä ollut aina tietoa siitä, minkälaista kriteeristöä tai mallia organisaatiossa noudatetaan sijaishuoltopaikan valinnan suhteen, tai onko sellaista edes olemassa. Sijaishuollon kehittäminen ja työntekijöiden perehdyttämiseen ja kouluttamiseen panostaminen maksaisi itsensä takaisin. Kun aikaa ja tietoa olisi tarpeeksi käytettävissä sijaishuoltopaikan valintaan, myös sijoitukset olisivat pysyvämpiä eikä lapsi joutuisi kokemaan turhia sijoituksen katkeamisia ainakaan siitä syystä, että sijaishuoltopaikka ei ollut sopiva lapsen tarpeisiin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Huostaanotetun lapsen kotiin palaaminen : kotiin palaamisen vaiheen työskentely perhehoitajien ja sosiaalityöntekijöiden kuvaamana
Sennanen, Heini; Tarenius, Anu-Riikka (2018)Kotiin palaamisen vaiheen työskentely perhehoitajien ja sosiaalityöntekijöiden kuvaamana Sennanen Heini Tarenius Anu-Riikka Sosiaalityön maisteriohjelma Pro gradu-tutkielma Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän ... -
Lastensuojelun perhehoitajan ja sosiaalityöntekijän suhteessa ilmenevän vallan merkitys lapsen edulle
Rutanen, Tiina (2023)Tämän Pro Gradu-tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten valta ilmenee lastensuojelun toimeksiantosopimuksella toimivan perhehoitajan ja perhehoitoon sijoitetun lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän suhteessa, ... -
Lastensuojelun perhehoitajan vaativa hoivatehtävä : arjen haasteet ja tuen tarpeet sijoitusten katkeamisten taustalla
Rintamäki, Sari; Parviainen, Tiina (2020)Tutkimuksessa tarkasteltiin lastensuojelun perhehoidossa tapahtuneita ennakoimattomia sijoitusten katkeamisia sekä sijoitusten katkeamisten taustalla olevia tekijöitä. Lisäksi tutkittiin perhehoitajille tarkoitettujen ... -
Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus lastensuojelun perhehoidossa
Leinonen, Susanna (2022)Kirjallisuuskatsaukseni tarkoitus oli selvittää, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijä on varmistamassa lapsen etua sijaishuollon perhehoidossa. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kaksinkertaistunut ... -
Vanhempien kokemuksia osallisuudesta lastensuojelun perhehoidossa
Rinne, Leena (2019)Pro gradu -tutkielmani aiheena on lastensuojelun perhehoito vanhempien näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan perhehoidon vaikutuksia sijoitettujen lasten vanhempien arkeen ja vanhemmuuteen sekä vanhempien osallisuuteen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.