Onko tässä yhteiskunnassa mitään järkeä? : Jürgen Habermasin elämismaailman ja systeemin käsite-erottelu välineellisen järjen kritiikin päivityksenä

Abstract

Tätä tutkielmaa ohjaa kaksiosainen kysymys: Onnistuuko Jürgen Habermas päivittämään kriittisen teorian ensimmäisen sukupolven määrittelemän välineellisen järjen kritiikin? Tarjoaako hänen kommunikatiivisen toiminnan teoriassa tekemänsä erottelu systeemin ja elämismaailman välillä tyydyttävän perustan tälle? Tutkimusta motivoi välineellisen järjen käsitteen ja ongelman keskeisyys kriittiselle teorialle koko teoriaperinteen monikymmenvuotisen historian ajan. Ensimmäisen sukupolven teoreetikoista erityisesti Max Horkheimer tunnetaan käsitteen kehittelijänä, joten tutkielma sisältää lyhyen katsauksen myös hänen ajatteluunsa relevanteilta osin. Horkheimeriin kytkeytyen käsittelen myös Max Weberin formaalin järjen käsitettä. Habermasin ajattelu jaetaan yleensä kolmeen paradigmaattiseen vaiheeseen, ja tutkielmassani pureudun näistä viimeiseen, kommunikatiivisen toiminnan teoriaan. Tarkasteluni keskiössä olevan rationaalisuustematiikan kannalta tärkeäksi nousee Habermasin erottelu elämismaailman ja systeemin välille. Habermasille yhteiskunnallinen systeemi näyttäytyy strategisen, välineellistä laskelmointia painottavan järkiperäisyyden piirinä. Tämän teoreettisena vastinparina on elämismaailma, eräänlainen yksilöiden jokapäiväistä olemista sen taustalla määrittävä horisontti, joka näyttäytyy kommunikatiivisen, yhteisymmärrykseen pyrkivän järkiperäisyyden alueena. Näistä käsitteistä pureudun erityisesti elämismaailman tematiikkaan, sillä elämismaailmallisessa, aidosti kommunikatiivisessa toiminnassa on löydettävissä mahdollisuus systeemisten imperatiivien vastustamiselle. Täten käsittelen myös elämismaailman käsitteen fenomenologisia juuria Edmund Husserlin ja Alfred Schützin kautta. Tutkielmani lopputulema on, että Habermas tarjoaa mielenkiintoisen uuden näkökulman välineellisen järjen kritiikkiin ja laventaa järjellisyyden tematiikkaan liittyvää käsitteistöä. Paradigmanvaihdoksen myötä näyttää kuitenkin siltä, että jonkinlaista merkityskatoa aiempaan kriittiseen teoriaan nähden on tapahtunut, ja tämän myötä herää kysymys, tylsistyykö kriittisen teorian terä kommunikatiiviseen paradigmaan siirryttäessä.

This thesis is guided by a twofold question: does Jürgen Habermas succeed in his attempt to update the critique of instrumental reason paraphrased by the first generation of the Frankfurt school? Does his conceptual diffenrentiation between system and lifeworld, introduced in the theory of communicative action, offer an adequate basis for this? The research is motivated by the centrality of the theme of instrumental reason for the whole, decades-long project of critical theory. Especially Max Horkheimer is known as the most prominent developer of this concept among the first generation of Frankfurt scholars. The thesis offers a brief summary of Horkheimer's work relating the matter, alongside Max Weber's work, which influenced Horkheimer greatly. Habermas' work is usually divided to three paradigmatic phases, of which the thesis tackles the last one, the theory of communicative action. For Habermas' understanding of reason, the conceptual division of system and lifeworld is of central importance. Habermas views the system as an area of strategic, instrumental rationality of cold calculation. Alongside the system we have lifeworld, characterised by communicative rationality with primary aim of seeking understanding. This work focuses on the concept of lifeworld, because in the authentic, communicative action within the lifeworld there is a possibility to resist the imperatives imposed upon us by the system. The thesis offers also a brief overview of the phenomenological basis of lifeworld by Edmund Husserl and Alfred Schütz. The conclusion of the thesis is that Habermas offers an interesting and original viewpoint to the critique of instrumental reason, and manages to widen the conceptual toolset regarding the matter. However, the shift in paradigm seems to come with a loss of meaning in relation to the original critical theory. This raises a question: does the paradigm shift to the theory of communicative action lead to a bland theory, without the same critical potential as before?