Älykäs erikoistuminen ja klusterit harvaan asutun maaseudun näkökulmasta

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka harvaan asuttu maaseutu pyrkii sopeutumaan 1990-luvun mittaan syntyneeseen uuteen aluepolitiikkaan, joka korostaa innovointia ja kasautumisetuja. Ilmiötä käsitellään tässä tutkimuksessa Euroopan unionin älykkään erikoistumisen kautta, joka kannustaa myös maaseutualueita erikoistumaan ja kehittämään klustereita alueellisen kilpailuetunsa ympärille. Klusterit ovat osa laajempaa muutosta, jossa valtiot pyrkivät kilpailemaan kansainvälisillä markkinoilla parantamalla tuottavuuttaan panostamalla tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan ja näiden muuttamiseen tuotteiksi. Maaseutualueet kilpailevat enenevissä määrin keskusalueiden kanssa rahoituksen saamisesta, sillä kilpailukyky on saanut enenevissä määrin lisää painoarvoa suhteessa tasapuoliseen aluekehitykseen. Tässä tutkimuksessa käsitellään maaseutualueiden sopeutumista tähän muutokseen Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) laatimien maaseutupoliittisten kokonaisohjelmien ja Lapin liiton ja sen edeltäjien maaseudun kehittämisohjelmien sekä Lapin älykkään erikoistumisen ohjelman kautta. Tutkimuskysymykseni koostuvat päätutkimuskysymyksestä ja sitä seuraavasta kahdesta apukysymyksestä:

1. Kuinka maaseutupoliittisissa kokonaisohjelmissa ja Lapin maaseudun kokonaisohjelmissa älykästä erikoistumista ja klustereita sovelletaan maaseudulle ja harvaan asutulle maaseudulle? 2. Millaista aluepoliittista ajattelua älykkään erikoistumisen ja klustereiden taustalla on? 3. Kuinka älykäs erikoistuminen ja klusterit sijoittuvat laajempaan aluepoliittiseen keskusteluun?

Tuloksena on, että innovaatiopolitiikan ja kasautumisetujen kieli on selkeästi tullut osaksi maaseudun kehittämistyötä. Analysoitavissa aineistossa keskusvetoista innovaatiopolitiikkaa kritisoitiin, mutta samalla tutkituissa ohjelmissa puhuttiin esimerkiksi klustereista problematisoimatta kunnolla näiden toimintatapojen toimivuutta maaseudulla, jossa välimatkat ovat huomattavasti pidempiä ja toimijoita on huomattavasti vähemmän kuin suurilla kaupunkiseuduilla, joista nämä innovaatiopolitiikan käsitteet ovat peräisin. Aineistosta kuitenkin oli havaittavissa rivien välistä, että klustereita on mahdollista hyödyntää maaseutualueillakin, koska niitä voi toteuttaa informaatio- ja viestintäteknologian avulla. Klusterit voi nähdä myös jatkumona maaseudun kehittämistyössä 1980-luvulta eteenpäin kehitetylle verkostomaiselle toimintatavalle, jossa maaseudun eri toimijoita pyritään saada tekemään yhteistyötä. Niinpä voi todeta, että vaikka klusterit ovat maaseudulla ovatkin melko kaukana niiden alkuperäisestä merkityksestään kaupunkialueilla, ne voivat olla hyödyllinen toimintatapa maaseudun kehittämisessä.