Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten vanhempien kokemuksia suomalaisesta varhaiskasvatuksesta
Päivämäärä
2020Tässä tutkimuksessa selvitetään eri kieli- ja kulttuuritaustaisten vanhempien kokemuksia suomalaisesta varhaiskasvatuksesta. Tarkoituksena on saada tietoa vanhempien kokemuksista kasvatusyhteistyöhön liittyen sekä muun muassa selvittää, millaisia eri kielestä tai kulttuurista johtuvia eroja varhaiskasvatuksen kentällä on havaittu. Halusimme myös ottaa selvää vanhempien näkökulmasta, miten eri kielet ja kulttuurit on otettu huomioon varhaiskasvatuksessa.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena teemahaastattelua hyödyntäen. Tutkimukseen osallistui seitsemän vanhempaa, jotka olivat kotoisin Japanista, Kiinasta, Iranista, Virosta, Romaniasta sekä Keniasta. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Tutkimusaineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia.
Tulosten mukaan vanhemmat kokivat suomalaisen varhaiskasvatuksen laadukkaana ja turvallisena oppimisympäristönä, jossa henkilökunnan osaamiseen ja ammattitaitoon voi luottaa. Vanhemmat olivat suhteellisen yksimielisiä siitä, että oman äidinkielen ja kulttuurin opettaminen on vanhempien vastuulla ja vanhemmat kokivatkin tärkeäksi, että lapsi sosiaalistuu suomalaiseen yhteiskuntaan. Varhaiskasvatuksella koettiin olevan tärkeä merkitys lapsen suomen kielen kehityksen kannalta. Valtaosa vanhemmista toivoi varhaiskasvatukseen enemmän yhteisöllisyyttä sekä tilaisuuksia tutustua toisiin vanhempiin. Lisäksi suurin osa kertoi mielellään osallistuvansa varhaiskasvatuksessa järjestettäviin kieli- ja kulttuuritapahtumiin.
Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että varhaiskasvatuksella on tärkeä rooli monikielisten lasten sekä myös vanhempien sosiaalistumisella suomalaiseen yhteiskuntaan. Varhaiskasvatuksen arjessa eri kieliin ja kulttuureihin voitaisiin tutustua entistä kokonaisvaltaisemmin ja
monipuolisemmin. Lisäksi yhteisöllisyyttä sekä vanhempien osallisuutta tulisi lisätä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kulttuurisesti moninaisten vanhempien osallisuus varhaiskasvatuksessa
Karhunen, Suvi (2018)Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lastentarhanopettajien kokemuksia ja näkemyksiä kulttuurisesti moninaisten vanhempien osallisuudesta varhaiskasvatuksessa.Tutkimuksessa tarkasteltiin myös vanhempien ja lasten kulttuurisen ... -
Valmistavan luokan opettajien kokemuksia koulutuksen merkityksestä työssä pärjäämisessä
Ihalainen, Kati (2018)Maahanmuuttajien määrä Suomessa on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena kouluissa järjestetään yhä enemmän perusopetukseen valmistavaa opetusta maahanmuuttajalapsille ja ... -
Varhaiskasvatus kotoutumisen tukena : opettajien kokemuksia ja käytänteitä
Rouvinen, Mira (2024)Varhaiskasvatuksessa perheiden kanssa tehtävä yhteistyö on tiivistä ja päivittäistä. Suomeen vasta muuttaneelle perheelle varhaiskasvatus voi olla ainoita päivittäisiä kontakteja suomalaiseen yhteiskuntaan. Pakolais- ja ... -
Vanhempien näkemyksiä ja kokemuksia kasvatusyhteistyöstä
Saraste, Anita; Rajala, Piia (2020)Tämä kandidaatintutkielma käsitteli kasvatusyhteistyötä vanhempien näkökulmasta. Kasvatusyhteistyöllä tarkoitetaan varhaiskasvattajien ja lasten huoltajien välistä vuorovaikutus- ja yhteistyösuhdetta, jonka tavoitteena on ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.