Yhteisopettajuuden hyödyt ja tuki työhyvinvoinnille luokanopettajien kokemana
Tämän pro-gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää millaisia näkemyksiä luokanopettajilla on yhteisopettajuuden hyödyistä. Lisäksi tarkastellaan opettajien kokemusta siitä, tukeeko yhteisopettajuus opettajien työhyvinvointia. Tuloksia voidaan hyödyntää harkittaessa yhteisopettajuuden käyttöönottamista.
Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty teemahaastattelulla syksyllä 2018. Tutkimukseen osallistui neljä työuran eri vaiheissa olevaa luokanopettajaa. Aineiston analyysissä käytettiin teemoittelua teemarungon avulla hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen keskeisimpien tulosten mukaan opettajat kokevat yhteisopettajuudesta olevan paljon hyötyä. Hyöty nähdään oppilaan saamalla hyödyllä, työmäärän vähentymisellä, arjen jakamisella, kollegan tuella ja omalla
ammatillisella kehittymisellä. Yhteisopettajuudella on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutteita työhyvinvoitiin. Opettajat kokevat yhteisopettajuuden tukevan vahvasti omaa työhyvinvointia, kun koulun resurssit ovat riittävät ja henkilökemiat toimivat. Tulos on merkittävä, sillä yhteisopettajuus voi toimia ratkaisuna opettajien kokemaan uupumukseen.
Tutkimuksen tulokset ovat aiempien tutkimustulosten kanssa yhdensuuntaisia. Yhteisopettajuuden ja työhyvinvoinnin yhteyttä on tarpeen tarkastella
pidemmällä aikavälillä, jolloin tuloksista tulisi tarkemmat ja pysyvämmät.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Yhteisopettajuuden merkitys työhyvinvoinnille ja ammatilliselle kehittymiselle luokanopettajien kokemana
Andersson, Kia; Ojanruoko, Ann-Christina (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää luokanopettajien kokemuksia yhteisopettajuuden merkityksestä työhyvinvoinnille ja ammatilliselle kehittymiselle. Tutkimus on toteutettu laadullisella tutkimusotteella ja ... -
Luokanopettajien kokemukset yhteisopettajuudesta ja sen merkityksestä luokanopettajien työhyvinvoinnille
Kärkkäinen, Piia (2024)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää luokanopettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta ja sen merkityksestä heidän työhyvinvoinnilleen. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja sen lähestymistapa oli ... -
Luokanopettajien kokemuksia yhteisopettajuuden hyödyistä ja haasteista : etnografinen tapaustutkimus yhteisopettajuutta tukevasta toimintakulttuurista
Näsi, Jenni (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia tekijöitä yhteisopettajuutta tukevan ja edistävän toimintakulttuurin taustalla on, sekä mitä hyötyjä yhteisopettajuuteen liittyy sekä toisaalta myös sitä, millaisia ... -
"Sit se vaan natsas yhteen” : luokanopettajien kokemuksia yhteisopettajuuden aloittamisen edellytyksistä ja yhteydestä luokanopettajan ammatilliseen kasvuun
Holm, Mari; Halonen, Mari (2023)Tutkimme pro gradu -tutkielmassamme luokanopettajien kokemuksia yhteisopettajuuden aloittamisen edellytyksistä ja kuinka yhteisopettajuuden aloittaminen tukee luokanopettajan ammatillista kasvua. Tutkimuksemme kohteena ... -
Luokanopettajien kokema työhyvinvointi ja työyhteisön merkitys työhyvinvoinnille
Leppänen, Jenna; Tervamäki, Niina (2019)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin luokanopettajien työhyvinvointia ja työyhteisön merkitystä sille. Tavoitteena oli selvittää, millaiseksi luokanopettajat kokevat työhyvinvointinsa, mikä merkitys työyhteisöllä on heidän ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.