Monisairastavuuden yhteys kotona asuvien ikäihmisten objektiivisesti mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen ja paikallaanoloon

Abstract

Monisairastavuus on yleistä erityisesti vanhemmissa ikäluokissa, ja sen seuraukset yhteiskunnalle ja yksilön terveydelle ovat merkittäviä. Riittävä fyysinen aktiivisuus on tärkeää iäkkäiden toimintakyvyn kannalta, ja se näyttää myös alentavan monisairastavuuden riskiä. Objektiivisesti mitattua tietoa monisairaiden iäkkäiden fyysisestä aktiivisuudesta ja paikallaanolosta on saatavilla vielä rajoitetusti. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko monisairastavuus yhteydessä kotona asuvien ikäihmisten objektiivisesti mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen, paikallaanoloon, liikkumisen suositusten saavuttamiseen kestävyysliikunnan osalta, tai fyysisen aktiivisuuden muutoksiin 12 kk liikuntaintervention aikana. Tutkielmassa hyödynnettiin Jyväskylän yliopistossa toteutetun Promoting Safe Walking among Older People (PASSWORD) -interventiotutkimuksen aineistoa. Tutkittavat (n=238) olivat 70−85 vuotiaita kotona asuvia jyväskyläläisiä. Tutkielman selittävä muuttuja oli monisairastavuus, joka määriteltiin ≥2 samanaikaiseksi pitkäaikaissairaudeksi yhteensä 18 sairauden/sairausryhmän listasta. Vastemuuttujina olivat UKK RM42 -kiihtyvyysmittarilla objektiivisesti mitattu päivittäinen kevyt fyysinen aktiivisuus, kohtalainen−raskas fyysinen aktiivisuus sekä paikallaanoloaika. Tilastollisissa analyyseissä käytettiin vastemuuttujien alku-, 6 kk väli-, ja 12 kk loppumittausten dataa. Analyysimenetelminä olivat kaksisuuntainen varianssianalyysi, khiin neliö -testi sekä toistomittausten varianssianalyysi. Tutkimusjoukosta monisairaita oli 71,0 %. Tuloksissa havaittiin, että monisairaille kertyi alkumittauksissa ei-monisairaita vähemmän kohtalaista–raskasta aktiivisuutta sukupuolesta, iästä, painoindeksistä tai fyysisestä suorituskyvystä riippumatta (p<0,05). Monisairastavuudella ei havaittu yhteyttä paikallaanoloajan tai kevyen aktiivisuuden vaihteluun, joita selitti vahvemmin sukupuoli. Naiset viettivät miehiä vähemmän aikaa paikallaan (p<0,001) ja heille kertyi enemmän kevyttä aktiivisuutta (p=0,003). Monisairaat miehet eivät onnistuneet saavuttamaan liikkumisen suosituksia yhtä usein ei-monisairaisiin nähden (p=0,008). Monisairastavuudella ei havaittu yhteyttä minkään vastemuuttujan muutoksiin 12kk liikuntaintervention aikana. Tutkielman tulosten mukaan monisairaat kotona asuvat ikäihmiset liikkuvat ei-monisairaita vähemmän kohtalaisella−raskaalla intensiteetillä. Monisairastavuus ei kuitenkaan näytä olevan este reippaalle liikunnalle, sillä useimmat monisairaat tutkittavat saavuttivat liikkumisen suositukset, eikä monisairastavuudella havaittu yhteyttä fyysisen aktiivisuuden muutoksiin liikuntaintervention aikana. Monisairaat onnistuivat lisäämään aktiivisuuttaan tutkimuksen välimittauksiin suhteessa saman verran kuin ei-monisairaat, mikä tukee fyysisen aktiivisuuden edistämistä ja asiantuntevan liikunnanohjauksen järjestämistä myös monisairaille ikäihmisille.

Multimorbidity is a common phenomenon especially in older adults and its burden to society and individuals is substantial. In addition of maintaining physical functioning, sufficient physical activity (PA) also appears to modify the risk of multimorbidity in older adults. To date, there is limited evidence of objectively measured physical activity and sedentary time in multimorbid older adults. The aim of this master’s thesis was to study the associations between multimorbidity and objectively measured physical activity, sedentary time and adherence to aerobic physical activity recommendations in community-dwelling older adults. In addition, associations between multimorbidity and the change of PA variables during a 12-month physical training intervention were investigated. This thesis is based on data of Promoting Safe Walking among Older People (PASSWORD) -intervention study conducted in University of Jyväskylä. The sample included 238 community-dwelling older adults aged 70−85 living in Jyväskylä. Independent variable, multimorbidity, was defined as the presence of two or more chronic conditions from a list of 18 different chronic conditions. The dependent variables were daily light physical activity, moderate-to-vigorous physical activity and sedentary time, which were assessed objectively by UKK RM42 -accel-erometer. Statistical analyses included data from baseline, 6-month and 12-month assessments. Two-way ANOVA, chi-squared test and repeated measures ANOVA were applied. Analyses revealed that 71,0 % of the participants were multimorbid. Multimorbidity was associated with moderate-to-vigorous PA but not with light PA or sedentary time. Multimorbid participants had significantly less moderate-to-vigorous PA after adjusting for sex, age, BMI and physical performance (p<0,05). Gender was significantly associated with light PA and sedentary time; women had more light PA (p=0,003) and less sedentary time (p<0,001) than men regardless of multimorbidity. Multimorbid men were less likely to achieve the PA recommendations than non-multimorbid men (p=0,008). Multimorbidity was not associated with the change of any dependent variable during the 12-month physical training intervention. The results of this thesis indicate that multimorbid community-dwelling older adults spend less time in moderate-to-vigorous physical activities compared with non-multimorbid persons. However, multimorbidity was not associated with the change of PA variables during a 12-month physical training intervention and most multimorbid participants met the recommended levels of aerobic PA, suggesting that multimorbidity is not a barrier to moderate-to-vigorous PA. Multimorbid participants improved PA behavior from baseline to 6-month measurements equivalent to non-multimorbid participants, which supports the promotion of PA and delivery of PA programs to multimorbid older adults as well.