Toimintatutkimus prosessidraamasta ryhmäkoheesion edistäjänä peruskoulun neljännellä luokalla
Päivämäärä
2020Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin prosessidraamaa ryhmäkoheesion edistäjänä eräällä peruskoulun neljännellä luokalla. Ryhmäkoheesio tarkoittaa ryhmän kiinteyttä eli voimaa, joka sitoo ryhmän jäsenet yhteen ja saa heidät pysymään ryhmässä. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ryhmäkoheesion kasvattamiseen pyrkivän draamaprojektin vaiheet ja sisällöt sekä selvittää millaisia muutoksia ryhmäkoheesiossa ilmeni toiminnan tuloksena.
Tutkimus toteutettiin toimintatutkimuksena, jossa yhdistyi laadullinen ja määrällinen tutkimusote. Tutkimusaineisto kerättiin sosiometrisella mittauksella, ilmapiirikyselystä, osallistuvalla havainnoinnilla ja ryhmähaastatteluilla. Projektin draamapajat videoitiin havainnoinnin tueksi.
Tutkimuksen aikana lisääntyivät kokemukset siitä, että luokassa pystyy vaikuttamaan asioihin ja arvostetaan muiden mielipiteitä. Luokka yhtenäistyi hiukan, ja kaksi ryhmän ulkopuolelle jäänyttä oppilasta sai uusia ystävyyssuhteita. Ilmapiirimittauksessa tyttöjen tulosten keskiarvo laski, kun taas poikien nousi. Koheesiota edistävistä teoista toteutuivat yhteinen ajanvietto, auttaminen, kannustus, rohkaisu ja kuunteleminen. Heikentäviä tekoja olivat kiusaaminen, pilkkaaminen, poissulkeminen ja päälle puhuminen.
Tulosten perusteella prosessidraamalla on potentiaalia ryhmäkoheesion edistämisessä. Draamakasvatuksen tuomia mahdollisuuksia ryhmäkoheesion vahvistamisessa olisi kannattavaa tutkia laajemmin ja hyödyntää koulumaailmassa.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tasa-arvokasvatusprojekti tyttöjen ja poikien vuorovaikutustaitojen edistäjänä peruskoulun toisella luokalla
Suomalainen, Annemari (1999) -
Sosioemotionaalisen kasvun tukeminen : tunnetaitoprojekti peruskoulun viidennellä luokalla
Siponen, Ulpu (2005) -
Tanssia koulussa : tanssi-ilmaisuprojektin toteuttaminen peruskoulun toisella luokalla
Ollila, Anna (2005) -
Ystävyyssuhteiden ja lukutaidon väliset yhteydet kolmannella ja neljännellä luokalla
Pohjola, Tuija (2013)Tutkimuksessa tarkasteltiin vastavuoroisten ystävyyssuhteiden olemassaolon yhteyttä lasten tekniseen lukutaitoon ja luetun ymmärtämiseen kolmannella ja neljännellä luokalla. Lisäksi tutkittiin, olivatko ystävykset keskenään ... -
Heikkojen lukijoiden suoriutuminen luku- ja kirjoitustaitoa sekä niihin liittyviä taitoja arvioivissa tietokonetehtävissä neljännellä luokalla
Sinipuro, Anne (2017)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää heikkojen lukijoiden suoriutumista luku- ja kirjoitustaitoa sekä niihin liittyviä taustataitoja arvioivissa tietokonetehtävissä neljännellä luokalla. Lisäksi selvitettiin mitkä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.