Johtajien työhyvinvoinnin profiilit ja erot työssä suoriutumisessa alaisten arvioimana
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia millaisia työhyvinvoinnin profiileja työuupumuksen (emotionaalinen uupumus, kyynisyys) ja työn imun (tarmokkuus, uppoutuminen) suhteen on tunnistettavissa suomalaisilla korkeasti koulutetuilla johtajilla (n = 933). Profiilien johtajien työssä suoriutumista tarkasteltiin johtajien alaisilleen välittämän kyselyn avulla. Henkilösuuntautunutta analyysimenetelmää noudattaen, profiilit muodostettiin k-keskiarvojen klusteroinnilla käyttämällä työuupumuksen ja työn imun kuvaajia. Löysimme viisi profiilia, joista kolme vastasi aiempaa teoriaa ja kaksi poikkesivat oletuksistamme. Profiileja tarkasteltiin lähemmin taustamuuttujien (ikä, sukupuoli, ammattitausta, johtamiskokemus) osalta ja löysimme eroja ammattitaustan sekä sukupuolen suhteen. Johtajien työssä suoriutuminen ei eronnut tarkasteltaessa samanaikaisesti kaikkia työssä suoriutumisen osa-alueita, mutta lähemmässä tarkastelussa eroja löytyi oikeudenmukaisuuden, kyvyn tehdä päätöksiä, innostavuuden ja vastuunkannon suhteen. Tulos viittaa siihen, että johtajan työhyvinvointi ei välity ulkopuolisen arvioimaan työssä suoriutumiseen. Toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä, ettei johtajan heikentynyt työhyvinvointi ole myöskään havaittavissa alaisen näkökulmasta, jolloin organisaation tulisi kiinnittää muuten huomiota johtajien hyvinvointiin.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29105]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Johtajien työhyvinvoinnin yhteydet alaisten työhyvinvointiin ja kokemuksiin esihenkilö-alaissuhteista
Jääskeläinen, Mira; Mäkinen, Nina-Krista (2023)Johtajat kohtaavat työelämässä paljon työhyvinvointia haastavia asioita, mitkä voivat vaikuttaa kielteisesti niin johtajien kuin myös heidän alaistensa työhyvinvointiin sekä esihenkilö-alaissuhteen laatuun. Tutkimme, ... -
Johtajien työholismin pysyvyys ja yhteys työhyvinvointiin
Malmberg, Inka; Ruponen, Vanamo (2016)Tässä tutkimuksessa tutkittiin työholismin pysyvyyttä ja työholismin yhteyttä työhyvinvointiin (työuupumus, sairauspoissaolot). Tutkimus perustui johtajien seurantatutkimukseen, jossa aineistoa kerättiin yhteensä kuuden ... -
Johtajien työn eettinen kuormittavuus ja sen yhteydet työhyvinvointiin
Lähteenkorva, Liljaana (2010)Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka usein ja millaisten vaatimusten edessä suomalaiset johtajat kohtaavat työssään eettisesti haastavia tilanteita ja niiden aiheuttamaa kuormittavuutta. Lisäksi tutkittiin, ovatko johtajien ... -
Organisaatiokulttuurin eettisyys, eettinen johtamistyyli ja työhyvinvointi johtajien arvioimana
Kangas, Maiju (2010)Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten johtajien arvioita organisaationsa kulttuurin eettisyydestä sekä omasta eettisestä johtamistyylistään. Lisäksi tutkittiin eettisen johtamistyylin yhteyttä eettiseen organisaatiokulttuuriin ... -
Johtotehtäviin liittyvät huolenaiheet korkeasti koulutetuilla johtajilla : selittäjät, seuraukset ja alaisten kokemukset
Auvinen, Elina; Kilponen, Kiia; Tsupari, Heidi; Huhtala, Mari; Muotka, Joona; Feldt, Taru (Jyväskylän yliopisto, 2019)