Musiikillisen improvisoinnin oppiminen musiikin teorian avulla
Kandidaatintutkielmani tarkastelun kohteena on musiikin hahmotusaineiden merkitys improvisoinnin oppimisprosessissa. Vertailen lukion ja musiikkiopiston opetussisältöjä keskenään musiikin perusteiden ja improvisoinnin osalta, sekä tutkin improvisointia luovan oppimisprosessin näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä tavalla musiikin teorian tietämys auttaa yksilöä improvisoinnin oppimisessa. Olen itse kiinnostunut musiikin teoriasta ja improvisoimisesta, ja haluaisinkin selvittää, miten musiikin eri osa-alueiden opettamista saataisiin monipuolistettua ja yhtenäistettyä siten, että oppiminen on sekä tehokasta että mielekästä. Musiikin opiskelu tulisikin olla luovaa ja käytännönläheistä sekä lukiossa että musiikkiopistossa.
Toteutin tutkielmani kirjallisuuskatsauksena, jossa tarkastelin lukion opetussuunnitelmaa ja eri musiikkiopistojen taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman sovellutuksia. Lisäksi hyödynsin lukion musiikinopetuksen oppimateriaaleja, musiikin perusteiden oppimateriaaleja, jazzmusiikin harmonian ja improvisoinnin oppimateriaaleja sekä muita tieteellisiä lähteitä liittyen musiikilliseen luovuuteen ja oppimiseen.
Tiettyjen musiikin teorian aihealueiden ymmärtäminen luo pohjaa improvisoinnissa kehittymiselle. Esimerkiksi erilaisten asteikoiden käyttäminen ja soinnun sävelien hahmottaminen luovat sopivia rajoitteita improvisoimiseen ja auttavat improvisoinnin oppimisprosessissa. Improvisointi usein liitetään jazzimprovisointiin sekä sitä usein selitetäänkin jazzmusiikin teorian kautta. Kuitenkin improvisointiin liittyviä merkityksiä voidaan lähestyä yhtä lailla myös länsimaisen taidemusiikin teorian kautta, kuten konsonoivuus ja dissonoivuus, asteikot ja moodit sekä intervallisuhteet. Tämän vuoksi ei ole mieleistä vetää rajaa jazzmusiikin ja länsimaisen taidemusiikin teorian välille, sillä molemmissa pätee samat musiikilliset perusteet, joita voidaan hyödyntää musiikillisen improvisoinnin oppimisessa.
Tästä tutkielmasta on mahdollista jatkaa pro gradu -tutkielmaan, jossa aineistonkeruu toteutettaisiin haastattelemalla. Haastattelujen teemana voisi olla muun muassa musiikinopettajien kokemuksia ja asenteita improvisoinnista tai musiikin teoriasta sekä oppilaiden yksilöllisiä kokemuksia edellä mainituista aiheista. Toisaalta improvisoinnin oppimiseen liittyvän pitkittäistutkimuksen toteuttamiseksi voisi mitata oppilaiden musiikillisen keksinnän valmiuksia ja kehittymistä käytännön harjoitteilla, jonka jälkeen oppimistuloksia peilattaisiin oppilaiden musiikillisen tietämyksen lähtötasoon. Herää kuitenkin kysymys, onko improvisaation taitotasoa mielekästä mitata, jos pääpaino on yksilön onnistumisen kokemuksissa ja ilon löytämisessä luovan musiikillisen toiminnan kautta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Musiikinopettajien kokemuksia musiikin luovan tuottamisen opetuksesta
Lightfoot, Henry (2020)Tutkimukseni tavoitteena on tutkia musiikinopettajien kokemuksia musiikin luovan tuottamisen opettamisesta. Tutkin opettajien kokemuksia heidän valmiuksistaan opettaa musiikin luovaa tuottamista, heidän käyttämiään työtapoja, ... -
Musiikin merkitys erilaisille oppijoille
Rautanen, Anniina (2022)Millainen rooli musiikilla on vammaisten ja erilaisten, tukea tarvitsevien oppijoiden elämässä? Millä tavalla ihmisten erilaisuus ja toisaalta ennakkoluulot vaikuttavat kasvavaan nuoreen? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdin ... -
"Tuntui, että huolet meni pois" : musiikin hyvinvointivaikutukset musiikin perusteiden opetuksessa
Miettinen, Veera (2020)Maisterintutkielmassani tutkin musiikin hyvinvointivaikutuksia musiikin perusteiden opetuksessa. Tutkimukseni ydinajatuksena on terapeuttisen näkökulman merkittävyys musiikkikasvatuksessa. Lilja-Viherlampi kuvaa musiikin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.