Arvioinnin rooli kanttorin musiikkikasvatuksellisessa työnkuvassa

Abstract

Suomessa yksi merkittävä musiikkikasvatusta toteuttava ja monenlaista musiikkitoimintaa järjestävä taho on evankelis-luterilainen kirkko, sen seurakunnat ja työntekijät. Tämä tutkimus syntyi niin epätietoisuudesta kuin mielenkiinnosta selvittää, miten kanttorit kokevat arvioinnin osana musiikkikasvatuksellista työtään. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa kanttoreiden koulutuksestaan saamia valmiuksia arviointiosaamiseen, arvioinnille laaditun ohjeistuksen merkitystä, arvioinnin näkymistä käytännön työssä sekä seurakunnassa vallitsevaa arviointi- ilmapiiriä.

Vähän tutkitun ja monitulkintaisen aiheen vuoksi toteutin tutkimuksen laadullisena haastattelututkimuksena ja menetelmänä käytin teemahaastattelua. Aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta kanttoria, joista kaksi on valmistunut kirkkomusiikin koulutuksen lisäksi myös musiikkikasvatuksen koulutuksesta. Teoriapohjasta nousseet teemat hioutuivat ja täydentyivät haastattelussa nousseiden teemojen myötä. Olen jatkanut maisterintutkielmaan suoraan kandidaatintutkielmani (Vuopala 2015) pohjalta, ja loogisen etenemisen vuoksi tutkielmiin limittyy osittain samaa sisältöä.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisemmissa tutkimuksissa esiin nostetun havainnon kanttorin koulutuksen pedagogisesta ohuudesta ja ulottavat sen koskemaan myös arviointiosaamista. Haastateltavien kokemusten mukaan koulutus ei anna juuri minkäänlaisia taitoja arvioinnin käyttämiseen pedagogisena työvälineenä. Haastateltavat kanttorit ovat rakentaneet käsityksensä arvioinnista ja keinot sen toteuttamiseksi työssä vastaan tulleiden tilanteiden kautta. Arviointi koettiin merkittäväksi esimerkiksi tavoitteiden saavuttamisen, positiivisen ryhmähengen syntymisen ja haastavien tilanteiden ratkomisen kannalta. Arvioinnin tiedostaminen koettiin olennaisena esimerkiksi kuormittavuuden hallitsemisen, oman jaksamisen ja työn hengellisyyden näkökulmaan liittyvien kysymysten kohdalla.