Arvioinnin rooli kanttorin musiikkikasvatuksellisessa työnkuvassa
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Suomessa yksi merkittävä musiikkikasvatusta toteuttava ja monenlaista musiikkitoimintaa järjestävä taho on evankelis-luterilainen kirkko, sen seurakunnat ja työntekijät. Tämä tutkimus syntyi niin epätietoisuudesta kuin mielenkiinnosta selvittää, miten kanttorit kokevat arvioinnin osana musiikkikasvatuksellista työtään. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa kanttoreiden koulutuksestaan saamia valmiuksia arviointiosaamiseen, arvioinnille laaditun ohjeistuksen merkitystä, arvioinnin näkymistä käytännön työssä sekä seurakunnassa vallitsevaa arviointi- ilmapiiriä.
Vähän tutkitun ja monitulkintaisen aiheen vuoksi toteutin tutkimuksen laadullisena haastattelututkimuksena ja menetelmänä käytin teemahaastattelua. Aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta kanttoria, joista kaksi on valmistunut kirkkomusiikin koulutuksen lisäksi myös musiikkikasvatuksen koulutuksesta. Teoriapohjasta nousseet teemat hioutuivat ja täydentyivät haastattelussa nousseiden teemojen myötä. Olen jatkanut maisterintutkielmaan suoraan kandidaatintutkielmani (Vuopala 2015) pohjalta, ja loogisen etenemisen vuoksi tutkielmiin limittyy osittain samaa sisältöä.
Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisemmissa tutkimuksissa esiin nostetun havainnon kanttorin koulutuksen pedagogisesta ohuudesta ja ulottavat sen koskemaan myös arviointiosaamista. Haastateltavien kokemusten mukaan koulutus ei anna juuri minkäänlaisia taitoja arvioinnin käyttämiseen pedagogisena työvälineenä. Haastateltavat kanttorit ovat rakentaneet käsityksensä arvioinnista ja keinot sen toteuttamiseksi työssä vastaan tulleiden tilanteiden kautta. Arviointi koettiin merkittäväksi esimerkiksi tavoitteiden saavuttamisen, positiivisen ryhmähengen syntymisen ja haastavien tilanteiden ratkomisen kannalta. Arvioinnin tiedostaminen koettiin olennaisena esimerkiksi kuormittavuuden hallitsemisen, oman jaksamisen ja työn hengellisyyden näkökulmaan liittyvien kysymysten kohdalla.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kirkkomusiikkikasvattaja : näkemyksiä seurakunnan ja koulun musiikkikasvatuksesta
Komi, Hanna (2013) -
Vanhemman alkoholin tai huumeiden käyttö lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin taustalla : minkälaisena lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin prosessi näyttäytyy kahden eri asiakasryhmän välillä?
Soidinsalo, Henna (2017)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka sosiaalityöntekijät perustelevat lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin prosessin aikana tekemiään päätöksiä, kun lastensuojeluilmoitus on tehty vanhemman päihteidenkäytön vuoksi. ... -
Arvioinnin epävarmuus ja sen vaikutukset arvioinnin laatuun suomen kielen puhumisen taidon testiarvioinnissa
Honko, Mari; Neittaanmäki, Reeta (Puheen ja kielen tutkimuksen yhdistys ry, 2023)Tutkimuksessa tarkastellaan koulutettujen kielitaidon arvioijien arviointivarmuutta ja sen vaikutusta arvioinnin laatuun aikuisten suomenoppijoiden puhumisen taidon testiarvioinnissa. Aineisto koostuu 12 059 tehtäväkohtaisesta ... -
Terveystiedon oppimisen ja osaamisen arvioinnin haasteet : terveystiedon perusopetuksen opettajien kokemuksia arvioinnin haasteista ja haasteisiin yhteydessä olevat tekijät
Kahilainen, Mari (2023)Oppimisen ja osaamisen arvioinnin yhdenvertaisessa toteutumisessa on havaittu olevan puutteita. Lisäksi opettajien on todettu kokevan erilaisia haasteita arvioinnin toteuttamisessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ...