Vanhemmat verkostoneuvottelussa : tutkimus vanhempien osallisuudesta varhaiskasvatuksen ja terveydenhuollon verkostoneuvotteluissa

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli eritellä sitä, millaisia osallistumisen tapoja vanhemmille rakentuu varhaiskasvatuksen ja terveydenhuollon verkostoneuvotteluissa, ja miten työntekijät vastaavat näihin vanhempien erilaisiin osallistumisen tapoihin. Lisäksi tarkasteltiin vanhempien haastattelujen avulla sitä, miten vanhemmat jäsentävät omaa asemaansa ja osallistumismahdollisuuksiaan neuvotteluissa. Tutkimusaineisto koostui kuudesta moniammatillisesta verkostoneuvottelusta sekä näihin neuvotteluihin osallistuneiden vanhempien yhdeksästä teemahaastattelusta. Neuvottelut koskivat yksittäisten 5-6-vuotiaiden lasten hoidon ja kuntoutuksen järjestämistä, ja ne toteutettiin yhden kunnan neljässä eri päiväkodissa. Tutkimuksessa yhdistettiin keskustelunanalyysin ja diskursiivisen psykologian menetelmiä. Neuvotteluaineiston avulla tunnistettiin ja kuvattiin erilaisia vanhempien tapoja osallistua verkostoneuvotteluihin. Yleisimmäksi osallistumistavaksi osoittautui vanhempien vaikeneminen työntekijöiden keskustellessa keskenään. Osallistuessaan aktiivisesti keskusteluun vanhemmat useimmiten täydensivät tai tarkensivat työntekijöiden aiemmin käsittelemää asiaa ja ilmaisivat samanmielisyyttä työntekijöiden näkemysten kanssa. Neuvottelujen kulku riippui korostuneesti nimenomaan työntekijöiden toiminnasta. Vanhempien puheenvuorot sisälsivät usein humoristissävytteistä tarinointia perheen arjesta. Kuvauksissa lapsestaan vanhemmat toivat esiin erityisesti hänen akateemiseen oppimiseensa liittyviä taitoja. Vanhempien tekemien aloitteiden pohjalta ei neuvotteluissa juuri syntynyt keskustelua. Sekä työntekijöiden että vanhempien varovaisuus käsitellä arkaluonteisia tai mahdollisesti kiistanalaisia aiheita näkyi tutkimuksessa. Tämä varovaisuus selittää mahdollisesti sitä, että vanhemmat esittivät neuvotteluissa erittäin harvoin työntekijöille kysymyksiä ja neuvoja. Haastatteluaineiston avulla tarkasteltiin vanhempien jäsennyksiä omasta asemastaan neuvotteluissa ja näissä korostui vahvasti tiedon vastaanottajan positio. Omaan asiantuntijuuteensa neuvottelussa vanhemmat suhtautuivat ristiriitaisesti. Verkostoneuvottelu merkitsi vanhemmille ensi sijassa tuen järjestämistä lapselle päivähoitoon, ja neuvottelun koettiin olevan henkilökunnan työväline tätä tavoiteltaessa, ei vanhempien tarpeita varten järjestetty. Vanhemmat rajasivat oman osallisuutensa merkitystä, ja neuvotteluja kehystikin oletus ammattilaisten vanhempia suuremmasta asiantuntijuudesta. Vanhempien kokemus neuvottelun hyödyllisyydestä näytti olevan yhteydessä koettuun huolen vähenemiseen lapsesta. Tutkimus tarjosi välineitä perheiden parissa tapahtuvan verkostotyön kehittämiselle vanhempien aktiivisemman osallistumisen vahvistamiseksi.