Lasten ja nuorten aikuisten kokemuksia vuoroasumiseen liittyvästä päätöksenteosta

Abstract

Artikkeli keskittyy lasten kokemuksiin ja osallisuuteen vuoroasumiseen liittyvässä päätöksenteossa. Laadullinen pitkittäisaineisto koostuu vuoroasuvien lasten ja samoille henkilöille nuorina aikuisina tehdyistä haastatteluista. Teoreettisena lähtökohtana on John Agnew’n (2002) ajattelu ihmisen päätöksentekoon samanaikaisesti vaikuttavista yksilöllisistä ja yhteisöllisistä motiiveista. Vuoroasuminen näyttäytyi moninaisena ja muuttuvana järjestelynä. Haastatellut kokivat olleensa mukana vaikuttamassa vuoroasumista koskevassa päätöksenteossa, vaikka vanhemmat olivatkin useimmiten päättäneet asumisen periaatteesta. He pitivät tärkeänä, että lapset saavat halutessaan osallistua päätöksentekoon ja että aikuiset ottavat lasten mielipiteet huomioon. Toisaalta on muistettava, että aikuiset kantavat vastuun päätöksistä. Vuoroasumisen voi olla paras ratkaisu eron jälkeisiin asumisjärjestelyihin, mikäli se toteutetaan lapsilähtöisesti, mutta se voi olla huonoin ratkaisu, jos lapsen mielipide ohitetaan. Jokaisen perheen ja lapsen tilanne on yksilöllinen, joten myös ratkaisujen on oltava yksilöllisiä.