Näkymätöntä hallintaa? : opinto-ohjaajien ajatuksia pääsykoeuudistuksesta
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opinto-ohjaajien ajatuksia vuoden 2018 pääsykoeuudistuksesta. Tavoitteena oli kartoittaa miten uudistus oli vaikuttanut opinto-ohjaajien työnkuvaan ja työtehtäviin. Lisäksi tässä tutkimuksessa tarkasteltiin opiskelijoiden asemaa uudistuksessa opinto-ohjaajien näkökulmasta.
Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla keväällä 2019. Tutkimukseen osallistui yhteensä kuusi opinto-ohjaajaa, joista neljä työskenteli lukiossa, yksi työskenteli sekä lukiossa että yläkoulussa, ja yksi työskenteli yläkoulussa.
Opinto-ohjaajien kokemusten mukaan pääsykoeuudistus ei ollut vaikut-tanut merkittävästi heidän varsinaiseen työnkuvaansa, mutta ohjauksen tarve oli aikaistunut ja lisääntynyt. Opinto-ohjaajat olivat huolissaan opiskelijoiden jaksamisesta ja pelkäsivät uudistuksen lisäävän stressiä, ahdistusta ja eriarvoisuutta opiskelijoiden keskuudessa. Haastateltavat myös kokivat, ettei uudistuksella saavuteta kaikkia haluttuja tavoitteita. Lisäksi tulokset valottivat hieman hallintavallan toiminnasta ja uusliberalistisesta koulutuspolitiikasta Suomessa.
Tulosten mukaan opiskelijoiden ammatillisen kehittymisen prosessi on niin yksilöllinen, ettei sitä koettu pystyvän nopeuttaa ja tehostaa ulkoisten uudistusten avulla. Tulkitsen tässä tutkimuksessa pääsykoeuudistuksen olevan osa isompaa tehostamisen ilmiötä, jossa yksilöistä halutaan tuottaa vastuullisia, yrittäjämäisiä ja aktiivisia yhteiskunnan jäseniä.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24946]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Opinto-ohjaajien työtyytyväisyys tutkimus Oulun läänissä toimivien opinto-ohjaajien työtyytyväisyydestä ja siihen liittyvistä tekijöistä.
Similä, Arto (Jyväskylän yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, 2008) -
Uhkaako työn tehostuminen opinto-ohjaajien työhyvinvointia?
Hiltunen, Pihla (Jyväskylän yliopisto, 2020)Monet opinto-ohjaajat kokevat vahvaa työn imua ja ovat hyvin tyytyväisiä työhönsä, vaikka samalla he kokevat työnsä kiivastahtisuuden ja vaatimusten lisääntyneen viime vuosien aikana. Työn tehostuminen eli intensifikaatio ... -
Opinto-ohjaajien työn ja työolojen tutkimus jatkuu
Rantanen, Johanna (Suomen Opinto-ohjaajat ry, 2019)Opinto-ohjaajien työnkuvia ja työhyvinvointia on tutkittu Jyväskylän ja Joensuun yliopistoissa jo 1990-luvulta lähtien (mm. Lairio & Puukari, 1999; Puhakka & Silvonen, 2011). Näille tutkimuksille jatkona on nyt toteutettu ... -
Opinto-ohjaajien käsityksiä tunteista ja tunnetaidoista ohjaustyössä
Jortikka, Heini (2020)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää opinto-ohjaajien käsityksiä tunteiden ja tunnetaitojen merkityksestä ohjaustyössä. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa siitä, millaisia tunteita ohjaajat työssään ... -
Työn intensifikaatio, työn imu ja työtyytyväisyys opinto-ohjaajien kokemana
Hiltunen, Pihla (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella opinto-ohjaajien kokemaa työn intensifikaatiota, työn imua ja työtyytyväisyyttä. Tutkimuksessa tarkasteltiin eri oppilaitosten opinto-ohjaajien välisiä eroja näissä ...