Luokanopettajien kokemuksia oppilaiden itseohjautuvuudesta fyysisesti avoimissa ja joustavissa oppimisympäristöissä
Tekijät
Päivämäärä
2019Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat..
Itseohjautuvuus liitetään usein aikuisopiskeluun ja työelämään. Nykyään käsite on noussut vahvasti mukaan myös perusopetuksen kulttuuriin. Koulurakentamisessa suositaan fyysisesti avoimia ja joustavia oppimisympäristöjä. Tutkimusta itseohjautuvuudesta on tehty kansainvälisestikin suhteellisen paljon. Fyysisen oppimisympäristön merkitys itseohjautuvuuden tarkastelussa on jäänyt kuitenkin vähemmälle huomiolle.
Tutkimuksen aiheena oli luokanopettajien kokemuksia oppilaiden itseohjautuvuudesta fyysisesti avoimissa ja joustavissa oppimisympäristöissä. Teoreettisena viitekehyksenä toimi oppimisympäristöajattelu nykyisen koulurakentamisen valossa. Lisäksi perehdyttiin itseohjautuvuuden käsitteeseen Ryan ja Decin (2012) itseohjautuvuusteorian (SDT) kautta.
Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia kokemuksia luokanopettajilla esiintyy fyysisesti avoimista ja joustavista oppimisympäristöistä ja oppilaiden itseohjautuvuudesta kyseisissä oppimisympäristöissä. Tutkimusaineistona oli seitsemän luokanopettajan haastattelua neljästä eri alakoulusta eri puolilta Suomea. Aineisto kerättiin kevään 2019 aikana.
Tutkimusmenetelmänä oli fenomenologis - hermeneuttinen kokemuksen tutkimus ja analyysitapana fenomenologinen merkitysanalyysi -kokemusten merkitysten teemoittaminen.
Tutkimuksen tulokset osoittivat luokanopettajien kokevan oppilaiden itseohjautumisen taidot erityisen merkityksellisiksi kasvamisessa kokonaisvaltaiseksi koululaiseksi. Itseohjautuvuuden tukeminen fyysisesti avoimissa ja joustavissa oppimisympäristöissä oli opettajien kokemusten mukaan mahdollista, mutta siinä esiintyi myös haasteita. Itseohjautuvuuden tukeminen vaati sekä opettajalta, että oppilailta uusia oppimisen taitoja. Tulokset osoittivat opettajien kokevan oppilaan itseohjautumisen pitkäaikaiseksi prosessiksi, joka kehittyi vähitellen luottamuksen syntyessä oppilaan ja opettajan välille. Myös sisäinen motivaatio oli tärkeässä osassa itseohjautuvuuden tarkastelussa. Luokanopettajat kuvailivat myös työtapoja, opetusmenetelmiä ja omia opetuksen tavoitteitaan, joilla mahdollistettiin itseohjautuvuuden tukeminen fyysisesti avoimissa ja joustavissa oppimisympäristöissä. Tuloksista on hyötyä opettajille, jotka suunnittelevat opetustaan uusissa oppimisympäristöissä ja haluavat tukea oppilaan itseohjautuvuutta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
''Me ollaan vain ja eletään tätä arkea'' : opettajien ja oppilaiden merkittäviä kokemuksia fyysisesti joustavissa oppimisympäristöissä
Kataja, Minna; Kähkölä, Susanna (2018)Tässä pro gradu -tutkielmassa haluttiin selvittää Hattulan Parolassa sijaitsevassa Juteinikeskuksessa toimivien opettajien ja oppilaiden merkittäviä kokemuksia työskentelystä ja opiskelusta fyysisesti joustavassa ... -
Opettajien kokemuksia oppilaiden tarkkaavuuden säätelystä avoimissa oppimisympäristöissä
Luotola, Eija (2021)Nykypäivänä valmistuu uusia avoimia oppimisympäristöjä, jotka haastavat oppilaita ja opettajia uuteen toimintakulttuuriin ja -tapoihin. Siitä mitä se aiheuttaa lapsille, joilla on tarkkaavuuden pulmaa, on vielä varsin ... -
Varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksia avoimissa oppimisympäristöissä toimimisesta
Järvinen, Sanni-Sofia (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksia avoimissa oppimisympäristöissä toimimisesta. Varhaiskasvatuksen opettajia ja päiväkodin johtajia haastattelemalla tarkasteltiin sitä, ... -
"Koulussa on paljon mahdollisuuksia oppimiseen..." : kuudesluokkalaisten oppilaiden mielekkään oppimisen kokemuksia fyysisesti joustavissa oppimisympäristöissä
Mäkinen, Hanna; Määttä, Tanja (2018)Tutkielman ydintehtävänä oli selvittää, miten kuudesluokkalaiset oppilaat kokivat koulun uudet fyysisesti joustavat oppimisympäristöt ja millaiset tekijät siellä vaikuttivat oppimisen mielekkyyteen. Lisäksi tutkielmassa ... -
Opetuksen ja ohjauksen käytännöt ja oppilaiden itseohjautuvan oppimisen tukeminen avoimissa oppimistiloissa
Kärnä, Hanna-Kaisa (2017)Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaista opetusta ja ohjausta avoimissa oppimistiloissa toteutetaan. Avoimilla oppimistiloilla tarkoitettiin tässä tutkimuksessa monimuotoisia ja muunneltavia oppimistiloja, joissa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.