Sosiaali- ja terveysalan työpaikkaohjaajien käsitykset työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksesta ja ammatillisen koulutuksen reformista
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sosiaali- ja terveysalan perustutkinto-opiskelijoita ohjaavien työpaikkaohjaajien erilaisia käsityksiä työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksesta sekä tarkastella sitä, millaisena tuore ammatillisen koulutuksen reformi näyttäytyy heille työpaikkaohjauksen näkökulmasta. Tutkimus oli laadullinen ja sen lähestymistapana sovellettiin fenomenografiaa. Tutkimukseen osallistui kuusi sosiaali- ja terveysalalla työskentelevää ja
työnsä ohessa myös työpaikkaohjaajana toimivaa henkilöä. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja analysoitiin fenomenografisen analyysin sekä laadullisen sisällönanalyysin avulla.
Työpaikkaohjaajien käsitysten mukaan työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaus oli ammattiin opettamista, opiskelijalähtöisiä toimintatapoja, työpaikan ja myös oppilaitoksen vastuuta opiskelijan ohjauksesta sekä kiinteä osa ohjaajien omaa työtä. Erilaiset ohjausta haastavat ja mahdollistavat tekijät liittyivät työpaikkaohjaajien käsityksissä niin opiskelijaan, ohjaajaan, työhön ja työyhteisöön, koulutusohjelman sisältöön ja rakenteisiin kuin opettajilta saatuun tukeen.
Työpaikkaohjauksen näkökulmasta ammatillisen koulutuksen reformin nähtiin tuoneen enimmäkseen haasteita työpaikoille ja erilaisiin ohjauksen käytäntöihin. Tulosten perusteella reformia koskeva tiedonsaanti oli kuitenkin vaih-
televaa ja uudistusten jalkautuminen kentälle vielä keskeneräistä. Siksi tarkempi reformin arviointi työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksen näkökulmasta oli vielä haastavaa. Aihetta tulisikin tutkia jatkossa lisää, myös muiden ohjauk-
sessa mukana olevien toimijoiden sekä eri koulutusalojen näkökulmista.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Työssäoppimisen ohjauksella työelämävalmiutta : työpaikkaohjaajien näkemyksiä työssäoppimisen ohjauksesta
Uusi-Salava-Bengharda, Sanna (2024)Tässä tutkimuksessa selvitetään työssäoppimisen ohjauksen tapoja kemiallisen metsäteollisuuden automaatioasennusalalla. Toiseksi tutkimuksessa tarkastellaan työpaikkaohjaajien näkemyksiä opiskelijoiden työelämävalmiuksista ... -
"Yhteiskunta muuttuu, meidänkin on muututtava siellä mukana." : ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajien näkemyksiä työelämän muutoksesta ja sen vaikutuksista omaan ohjaustyöhön
Seppänen, Vilma; Varjonen, Vilma (2021)Tämän pro gradu- tutkielmamme tarkoituksena oli selvittää, miten ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajat näkevät työelämän muutoksen ja sen vaikutukset omaan ohjaustyöhön. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, millä tavalla ... -
Erilaisten oppijoiden yksilöllisen oppimisen ja ammatillisen kasvun tukeminen toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa
Juuso, Anne (Jyväskylän yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, 2003) -
"Päämäärä on sama, mutta reitti on eri" : opetuksellinen eriyttäminen sosiaali- ja terveysalan ammatillisissa opinnoissa
Niemi, Janette (2023)Tämän tutkielman tavoitteena oli ymmärtää, millaisena opetuksellinen eriyttäminen näyttäytyy sosiaali- ja terveysalan ammatillisen opetuksen arjessa. Eriyttämisellä tarkoitetaan kaikkia niitä keinoja, joiden avulla ... -
Työpaikalla tapahtuva oppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa : tiivistelmä
Räisänen, Anu (Koulutuksen arviointineuvosto, 2006)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.