Käyttäjien erilaisuuden huomioiminen toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotossa ja käyttöönottokoulutuksessa
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Ihmisten erilaisuus vaikuttaa suuresti siihen, kuinka yksilöt käyttävät ja omaksuvat uutta teknologiaa. Yksi tapa tarkastella erilaisuutta on persoonallisuus. Persoonallisuuden merkitystä tietojärjestelmän käyttöönotossa ja käyttöönottokoulutuksessa on tutkittu toistaiseksi vähän, vaikka tietojärjestelmien ja erityisesti toiminnanohjausjärjestelmien merkitys yritysmaailmassa on tänä päivänä suuri. Aikaisemmat tutkimukset tarkastelevat aihetta pääasiassa kognitiivisten toimintojen kuten oppimisen näkökulmasta. Persoonallisuus on kuitenkin monimuotoisempi kokonaisuus ja pitää sisällään muutakin kuin pelkästään oppimisen. Tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää paremmin käyttäjien persoonallisuutta sekä sen merkitystä toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotossa ja käyttöönottokoulutuksessa. Ensimmäiseksi tässä tutkimuksessa esitellään toiminnanohjausjärjestelmien eli ERPien käyttöönottoa ja koulutusta käsittelevä keskeisin teoriatieto. Lisäksi esitellään keskeisimmät persoonallisuusteoriat ja aiempia tutkimuksia, joissa persoonallisuutta on tutkittu käyttöönottokoulutuksen yhteydessä. Empiirisessä osiossa toteutetaan laadullinen tutkimus, jossa persoonallisuutta tutkitaan käyttöönotossa ja käyttöönottokoulutuksessa havainnoimalla ohjelmistopalveluja tarjoavan yrityksen asiakkaita, jotka ovat ottamassa uutta toiminnanohjausjärjestelmää käyttöön. Persoonallisuutta tutkitaan hyödyntäen Big Five –mallia, joka jakaa persoonallisuuden viiteen piirteeseen: ekstroversio, sovinnollisuus, tunnollisuus, tunne-elämän epätasapaino ja avoimuus. Havainnoinnin lisäksi tietoa kerätään persoonallisuustestillä ja täydentävillä haastatteluilla. Tutkimus lisää ymmärrystä persoonallisuuden merkityksestä toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotossa ja käyttöönottokoulutuksessa. Tuloksista on apua ohjelmistopalveluja tarjoaville yrityksille käyttöönottoprojektien ja koulutusten suunnittelussa. Tutkimus luo myös hyvän pohjan jatkotutkimuksille.
...
Individual differences have remarkable effects on how individuals use and adopt new technology. One perspective to study individual differences is personality. The role of personality in implementation of information systems and in end user training has not been studied much. However, today information systems and especially enterprise resource planning systems (ERP systems) have become significant for companies. Previous studies focus on cognitive aspects of personality such as learning. However, personality is much more di-verse and includes more than just learning. The purpose of this study is to understand better users’ personality and its meaning in implementation of ERP systems and in end user training. First the implementation of ERP systems and training is studied through a literature view. Also, the key personality theories and previous studies are presented. Furthermore, personality is studied through a qualitative research by observing clients of a software company. The target group consist of companies that are implementing a new ERP system. Personality is examined based on Big Five model which divides personality into five traits: extraversion, agreeableness, conscientiousness, neuroticism and openness to experience. The data is also collected by using a personality test and complementary interviews. The study helps us to understand the meaning of personality in implementation of ERP systems and in end user training. Software companies can utilize the results in project planning and planning of training programs. The study also creates new subjects for further studies.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29116]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kriittisten menestystekijöiden tärkeysjärjestys toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotossa.
Makkonen, Lassi (2020)Toiminnanohjausjärjestelmien käyttö on kasvanut viimeisenä vuosikymmenenä radikaalisti. Niillä pyritään keskittämään yrityksen dataa sekä liiketoimintaprosesseja. Toiminnanohjausjärjestelmien käyttöönotto ei tutkimusten ... -
Datamigraation haasteet toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotossa
Räsänen, Inna (2022)Organisaatiot ovat usein halukkaita päivittämään toiminnanohjausjärjestelmiään säilyttääkseen kilpailukykynsä jatkuvan teknologisen kehityksen rinnalla. Toiminnanohjausjärjestelmän toimiessa organisaation ytimessä ohjaten ... -
Käyttäjien sitouttamisen tärkeys yrityksen sosiaalisen median käyttöönotossa
Mäkinen, Aleksi (2019)Organisaatioiden omat sisäiset yrityksen sosiaalisen median järjestelmät ja palvelut kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta. Niiden käyttö kasvaa, mutta samalla organisaatiot törmäävät ongelmiin, kuinka saada käyttäjät ... -
Muutosvastarinnan hallinta ERP-järjestelmän käyttöönotossa : toimenpiteiden vastaavuus Kotterin muutosjohtamisen malliin
Rantala, Pinja (2020)Organisaatiot niiden toimialasta ja koosta riippumatta investoivat suuria summia ERP-järjestelmiin tavoitellen organisaation suorituskyvyn parantamista. Valitettavasti nämä projektit usein epäonnistuvat jollain tavalla. ... -
Organisaation koon vaikutus toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoon
Kuhno, Jani (2018)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan organisaation koon vaikutusta toiminnan-ohjausjärjestelmien käyttöönottoon käyttäen yleisesti kirjallisuudessa määriteltyjä kriittisiä tekijöitä käyttöönoton onnistumisen lähtökohtina. ...