Nuorten yksinäisyys on yhteydessä lisääntyneeseen oireiluun ja lääkkeiden käyttöön
Lyyra, N., Junttila, N., Tynjälä, J., & Välimaa, R. (2019). Nuorten yksinäisyys on yhteydessä lisääntyneeseen oireiluun ja lääkkeiden käyttöön. Lääkärilehti, 74(32), 1670-1675. https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/alkuperaistutkimukset/nuorten-yksinaisyys-on-yhteydessa-lisaantyneeseen-oireiluun-ja-laakkeiden-kayttoon/
Julkaistu sarjassa
LääkärilehtiPäivämäärä
2019Tekijänoikeudet
© Kirjoittajat & Suomen lääkäriliitto, 2019.
LÄHTÖKOHDAT Yksinäisyys on merkittävä riski nuoren terveydelle. Selvitimme suomalaisnuorten kokeman yksinäisyyden yleisyyttä ja yhteyksiä psykosomaattiseen oireiluun sekä lääkkeiden käyttöön. MENETELMÄT Aineistona käytettiin kansallisesti edustavaa WHO-Koululaistutkimusta, johon vastasi 1 798 oppilasta 7. ja 9. luokilta keväällä 2018. Tilastollisina menetelminä käytettiin2-testiä ja 95 %:n luottamusvälitarkastelua. TULOKSET Yksinäisyys yleistyi yläkoulun aikana, ja lähes joka kuudes 15-vuotias tunsi itsensä vähintään melko usein yksinäiseksi. Yksinäiset nuoret raportoivat muita yleisemmin pää-, vatsa- ja selkäkipua sekä hermostuneisuutta ja nukahtamisvaikeuksia. He käyttivät niihin lääkkeitä jopa kolme kertaa yleisemmin kuin muut nuoret. PÄÄTELMÄT Nuorten yksinäisyyden kokemuksiin tulisi kiinnittää huomiota kotona ja koulussa. Ehkäisemiseen ja vähentämiseen on keinoja, mutta korjaavien toimenpiteiden käyttöönotto edellyttää, että yksinäisyys ja sen vaikutukset tunnistetaan. BACKGROUND: Loneliness is a major risk for adolescents’ health and well-being. This study analysed the prevalence of loneliness among Finnish youth and the associations between loneliness, psychosomatic symptoms, and medicine use. METHODS: Data were collected in 2018 as part of the international Health Behaviour of School-aged Children (HBSC) study. Participants were 1798 7th and 9th grade students. Statistical analyses were carried out by χ2-test and 95% confidence interval testing. RESULTS: The prevalence of loneliness increased as children became adolescents and approximately one sixth of 15-year-olds experienced loneliness quite often or very often. Lonely adolescents more frequently displayed psychosomatic symptoms and, in particular, a higher prevalence of nervousness and difficulties in getting to sleep. Lonely adolescents were also shown to use medicine for nervousness and difficulties in getting to sleep three times more often than non-lonely adolescents. CONCLUSIONS: The findings suggest that a focus should be placed on adolescent loneliness in both home and school environments. There are ways to prevent and reduce loneliness. Prior to taking action to reduce adolescent loneliness, its effects on health and well-being among adolescents should be identified.
...
Julkaisija
Suomen lääkäriliittoISSN Hae Julkaisufoorumista
0039-5560Asiasanat
Alkuperäislähde
https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/alkuperaistutkimukset/nuorten-yksinaisyys-on-yhteydessa-lisaantyneeseen-oireiluun-ja-laakkeiden-kayttoon/Julkaisu tutkimustietojärjestelmässä
https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Publication/32782636
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Liikuntatieteiden tiedekunta [3164]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sosiaalisen tuen yhteys nuorten koettuun oireiluun : WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia.
Reinilä, Emmi (2019)Nuorten oireilu on yleistä. Vuonna 2014 maailmanlaajuisesti joka kolmas nuori oireili toistuvasti, eli koki kahta tai useampaa oiretta useammin kuin kerran viikossa. Koetulla oireilulla on havaittu olevan sekä lyhyen että ... -
Social engagement, mood, and mortality in old age
Pynnönen, Katja (University of Jyväskylä, 2017)Social relationships, social activity, and experiencing fulfilment of interpersonal needs are essential aspects of well-being in older people. The purpose of this research was twofold: first, to investigate the ... -
Masennusta sairastavien nuorten aikuisten näkemyksiä masennuslääkkeistä : näkökulmana medikalisaatio
Ikäläinen, Laura (2016)Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, millaisia näkemyksiä masennusta sairastavilla nuorilla aikuisilla on masennuslääkkeisiin liittyen. Käsittelen teemaa medikalisaation näkökulmasta ja tarkastelen, miten nuorten aikuisten ... -
Nuorten kondomin käyttöön yhteydessä olevat tekijät eläytymistarinoiden valossa
Kuosmanen, Sanna; Virtanen, Hennariikka (2005) -
Is low cardiorespiratory fitness a feature of metabolic syndrome in children and adults?
Haapala, Eero A.; Tompuri, Tuomo; Lintu, Niina; Viitasalo, Anna; Savonen, Kai; Lakka, Timo A.; Laukkanen, Jari A. (Elsevier, 2022)Objectives Cardiorespiratory fitness (CRF) has been inversely associated with risk of cardiometabolic diseases. However, there are no studies comparing the independent associations of CRF scaled by body size and composition ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.