Yleinen tekoäly
Tekijät
Päivämäärä
2019Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tekoälytutkimus on muodostunut merkittäväksi yhteiskunnalliseksi ja tieteelliseksi aihealueeksi, varsinkin sen viimeaikaisten läpimurtojen takia. Se on saavuttanut uskomattomia asioita esimerkiksi lääketieteessä. Tätä toiminnallisuutta on pitkään pyritty laajentamaan alakohtaisista ongelmista, yleispäteviin ongelmiin ja tilanteisiin. Tavoitteena tutkijoilla on ollut luoda algoritmejä, jotka saavuttaisivat ihmisen tasoisen yleisen älykkyyden ja ongelmanratkaisu kyvykkyyden. Tekoälytutkimuksen alkuajoilla oletettiin, että tällaisia erityistehtävissä toimivia systeemejä pystyttäisiin yhdistämään koherentiksi järjestelmäksi, joka saavuttaisi yleisen älykkyyden, mutta pian huomattiin tämän olevan haasteellista, ellei jopa mahdotonta. Tästä johtuen tutkijat ottivat mallia ihmisen tiedonkäsittelystä ja mielestä, muodostamalla kognitiivisia arkkitehtuureja, joiden pohjalta yleinen älykkyys voisi muodostua. Tulen käsittelemään näitä tutkimuksen aikana ja pyrin selvittämään, onko tämä lähestymistapa yleisen älykkyyden ratkaisemiseksi toimiva.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5311]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sujuvaksi lukijaksi : lukemisvaikeuksien arvioinnista kohti näyttöön perustuvia interventioita
Kairaluoma, Leila (University of Jyväskylä, 2014) -
Animal consciousness : Peter Olivi on cognitive functions of the sensitive soul
Toivanen, Juhana (University of Jyväskylä, 2009) -
Nuorten lukemisvaikeudet ja lukemiseen yhteydessä olevat tekijät kielessämme
Kairaluoma, Leila; Torppa, Minna; Aro, Mikko (Niilo Mäki Instituutti, 2017)Tutkimuksessa tarkasteltiin suomenkielisten nuorten lukutaitoa ja sen taustalla olevia kognitiivisia tekijöitä. Artikkeli on ilmestynyt lehdessä Scientific Studies of Reading otsikolla ”The nature of and factors related ... -
Neural correlates of morphological processing and its development from pre-school to the first grade in children with and without familial risk for dyslexia
Louleli, Natalia; Hämäläinen, Jarmo A.; Nieminen, Lea; Parviainen, Tiina; Leppänen, Paavo H.T. (Elsevier, 2022)Previous studies have shown that the development of morphological awareness and reading skills are interlinked. However, most have focused on phonological awareness as a risk factor for dyslexia, although there is considerable ... -
Expertise and becoming conscious of something
Myllylä, Mari T.; Saariluoma, Pertti (Elsevier, 2022)Becoming conscious refers to how new mental content emerges in the mind. To understand this phenomenon, we studied how people experience graffiti by thinking aloud. In protocols, we found three types of becoming conscious: ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.