Tekoälyn hyödyntäminen kuluttajan ostopäätösprosessissa
Tämä tutkimus käsittelee tekoälyä ja sen hyödyntämistä osana kuluttajan ostopäätösprosessia. Tekoälystä on ollut puhetta jo 1950-luvulta lähtien, mutta vasta viimeaikainen teknologinen kehitys on tuonut tekoälyratkaisut laajemmalti kuluttajien saataville. Ostopäätösprosessissa on puolestaan kyse viisivaiheisesta mallista, jonka kuluttaja käy läpi ostotilanteessa. Mallin vaiheita ovat tarpeen tunnistaminen, informaation etsintä, vaihtoehtojen vertailu, ostopäätös ja ostopäätöksen jälkeinen käyttäytyminen. Tässä tutkimuksessa on aluksi selvitetty kirjallisuuskatsauksena sitä, miten tekoälyä voidaan hyödyntää kuluttajan ostopäätösprosessissa. Sen jälkeen on empiirisesti tutkittu, miten kuluttajat suhtautuvat tekoälyn hyödyntämiseen osana ostopäätösprosessia. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin kvantitatiivisesti verkkokyselynä. Kirjallisuuskatsauksessa jokaiseen ostopäätösprosessin vaiheeseen löydettiin erilaisia tekoälyratkaisuja, joilla voidaan auttaa kuluttajaa ostopäätösprosessissa. Pääsääntöisesti yksittäiset tekoälysovellukset tukevat kuluttajaa vain yhdessä ostopäätösprosessin vaiheessa, mutta esimerkiksi suositteluohjelma pystyy tarjoamaan tukea samaan aikaan sekä informaation etsintään että vaihtoehtojen vertailuun. Tutkimuksen empiirisessä osuudessa selvisi, että kuluttajat suhtautuvat tekoälyn tukeen pääasiassa myönteisesti. Kuitenkaan kaikkia ratkaisuehdotuksia ei otettu vastaan avoimesti, vaan esimerkiksi huoli yksityisyyden suojasta nousi esille. Lisäksi, käyttääkseen tekoälyä hyödyksi kuluttajat odottavat sen tuovan heille lisäarvoa itse ostopäätösprosessiin. Tutkimustulosten perusteella ostopäätösprosessin vaiheista varsinaisen ostopäätöksen tekemisen kuluttajat haluavat tehdä itse ilman tekoälyn apua, mutta informaation etsintään ja vaihtoehtojen vertailuun oltiin valmiita hyödyntämään tekoälyä laajalti. Kun vastauksia tarkasteltiin sukupuolen ja iän (alle ja yli 30-vuotiaat) mukaan, voitiin löytää pieniä eroavaisuuksia vertailtavien ryhmien väliltä. Tilastollisesti merkitsevien erojen määrä ryhmien välillä oli kuitenkin suhteellisen pieni.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tekoälyn hyödyntäminen kuluttajan asiakaspolulla
Anttila, Jasper (2023)Tekoälyn käyttö ja potentiaali on kasvanut valtavasti tuoden yrityksille monia uusia tapoja vaikuttaa kuluttajiin ja vuorovaikuttaa heidän kanssaan. Tekoälyn ollessa suhteellisen uusi konsepti, kaikilla markkinoijilla ei ... -
Verkkokaupan käyttöliittymäsuunnittelun vaikutukset kuluttajan ostopäätökseen
Jussila, Jenni (2020)Verkkokaupoissa asioinnin suosio on kasvanut huomattavasti Internetin käytön lisääntyessä. Suosion kasvaessa on oleellista tutkia, miten verkkokauppa-suunnittelulla voidaan vahvistaa asiakkaan ostopäätöstä ja täten lisätä ... -
Vaikuttajamarkkinoinnin keskeiset vaikutukset kuluttajan ostopäätökseen verkkokaupassa
Liimatainen, Oona (2020)Tässä tutkielmassa tutkittiin vaikuttajamarkkinoinnin keskeisiä vaikutuksia kuluttajan ostopäätökseen verkkokaupassa systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Tutkielman tavoitteena oli myös selvittää, miksi vaikuttajamar ... -
Kuluttajan luottamuksen vaikutus ostopäätösprosessiin verkkokaupassa
Kokko, Iida (2018)Verkkokaupankäynti on digitalisaation myötä kasvanut huomattavasti. Myös kuluttajan luottamuksen merkitys verkkokaupan kontekstissa on lisääntynyt. Kuluttajan ostopäätösprosessi on verkkokaupan myötä monimuotoistunut ja ... -
Kuluttajan ostopäätösprosessin vaiheen merkitys hakukonemainonnassa
Eronen, Lauri (2020)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia kuluttajan ostopäätösprosessia sekä sen vaiheiden vaikutusta kuluttajien hakukonekäyttäytymiseen ja yrityksen hakukonemainontaan. Tutkimus toteutettiin huonekalualan ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.