Tarkastelen tutkielmassani eri sukupolvien siirtymistä nuoruudesta aikuisuuteen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten siirtymät ja kokonaisuudessaan aikuisuuteen siirtyminen ovat muuttuneet 1940–1990-luvulla syntyneiden välillä. Nuoruuden on nähty jo pitkään pidentyneen, jonka seurauksena erilaiset aikuisuuteen siirtymiseen ja aikuistumisprosessiin kuuluvat siirtymät ovat myös myöhentyneen elämänkulussa. Jokainen sukupolvi on elänyt ajallisesti erilaisessa yhteiskunnassa, jonka nähdään vaikuttavan aikuisuuteen siirtymiseen eri tavalla.
Aineistona tutkielmassa toimii “Oi nuoruus 2011”-kirjoituskilpailu. Aineiston koko oli tutkielmassa 292 kirjoitusta, ja se koostui 1940–1990-luvulla syntyneiden kirjoituksista. Kirjoitukset vaihtelivat pituudeltaan ja tyyliltään, eikä osallistujia ollut alun perin ohjattu vastaamaan tiettyyn kysymykseen esimerkiksi aikuisuuteen siirtymisestä, vaan kirjoittajat saivat itse päättää aiheen lapsuudesta ja nuoruudesta. Analyysimenetelmänä toimii teo
riaohjaava sisällönanalyysi.
Tutkimuksessa nousivat esille perinteiset siirtymät, eli koulutuksesta työelämään siirtyminen, lapsuudenkodista muutto, parisuhde, avioliitto ja perheen perustaminen eli vanhemmaksi tuleminen. Näiden siirtymien rinnalle nostettiin rippikoulun ja vertaisryhmien merkitys ja rooli aikuisuuteen siirtymisessä, ja jopa siirtyminä. Rippikoulu nousi esille ainoastaan 1940-luvulla syntyneiden kirjoittajien kirjoituksissa tärkeänä aikuisuuteen siirtymisenä, mikä teki hyvin suuren jaon sukupolvien siirtymien välillä. Muut siirtymät eivät juuri poikenneet eri sukupolvien aikuisuuteen siirtymisessä, vaikka siirtymien roolin nähtiin nuorimpien sukupolvien aikuistumisessa muuttuneen.
Aikuisuuteen siirtymistä kuvattiin erityisesti epävarmana ja pelottavana, mutta tämä korostui erityisesti nuorimpien kirjoittajien teksteissä, joilla aikuisuus saattoi olla vasta edessä. Näiden lisäksi aikuisuuteen siirtymistä kuvailtiin kokeiluna, vapautena, oman statuksen löytämisenä ja vastuunottona. Tähän siirtymävaiheeseen liittyi vahvoja odotuksia aikuisen statuksen ja roolin suhteen, jotka usein ohjaavat nuorten siirtymää aikuisuuteen. Lisäksi kirjoituksissa aikuisuuteen siirtymistä kuvattiin matkana, elämän alkuna tai loppumisena ja jopa selviytymistarinana.
Siirtymien rooli aikuisuuteen siirtymisessä ja aikuistumisprosessissa on sukupolvien välillä heikentynyt. Nuorimmat sukupolvet eivät nosta yksittäisiä siirtymiä aikuisuuden kriteereiksi tai aikuistumisen mittareiksi toisin kuin vanhimmat sukupolvet. Myöskään yksittäistä ikää, kuten täysi-ikää, ei pidetä aikuisuuteen siirtymisen mittarina. Kyse on nuorimpien sukupolvien mukaan pitkästä prosessista, kokeiluista ja identiteetin etsimisestä, joiden kautta kasvetaan ja tullaan aikuiseksi. Siirtymät eivät siis ole yhtä vahvasti yhteydessä aikuisuuteen kuin ennen, jolloin onkin tärkeä tarkastella tulevaisuudessa sitä, onko aikuisuuden tai nuoruuden käsitys kokonaisuudessaan muuttunut?
...
