"Incredibly horrible form of no-touch psychological torture" : sanomalehtinarratiivit musiikkikidutuksesta yhdysvaltalais- ja brittilehdissä 2003-2016
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Musiikkikidutus on kuulunut osaksi ”tehostettuja kuulustelumenetelmiä“, joita on käytetty Yhdysvaltain ylläpitämissä vankiloissa esimerkiksi Irakissa, Afganistanissa ja Guantánamo Bayssa Kuubassa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan musiikkikidutukseen liittyivä diskursseja Irakin sodan 2003 – 2010 sekä terrorismin vastaisen sodan kontekstissa, erityisesti Abu Ghraibin skandaaliin ja Guantánamo Bayn vankileiriin liittyen.
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten musiikkikidutuksesta on uutisoitu kahdessa yhdysvaltalais- ja kahdessa brittilehdessä vuosien 2003 – 2016 aikana. Tarkoituksena on analysoida, millaisia narratiiveja sanomalehtiteksteissä esiintyy, missä yhteyksissä ja millä tavalla musiikista uutisoidaan, ja miten musiikkikidutusta suhteutetaan kidutus-käsitteeseen. Yhtäältä sanomalehtiä analysoidaan kansallisesti, toisaalta ideologis-poliittisesti. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, jossa sanomalehtiaineistoa lähestytään kolmiportaisesti.
Sanomalehtien uutisointitapaan vaikuttivat enemmän kansallisuus ja maantiede kuin lehden poliittinen suuntautuminen. Brittilehdissä musiikkikidutuksesta uutisoitiin melko paljon, mutta yhdysvaltalaislehtien artikkeleissa siihen viitattiin vain muutamalla sanalla. Tutkimuksen perusteella vankeja altistettiin useille tehostetuille menetelmille yhtäaikaisesti, ja musiikki kuului osaksi menetelmiä. Musiikkia soitettiin pitkäkestoisesti kovalla volyymilla, ja sen tarkoituksena oli murtaa vangin psyykkinen vastustus. Lehtiteksteissä musiikkikidutukseen ja samalla terrorismin vastaiseen sotaan liittyviä narratiiveja olivat Yhdysvaltain kansallinen turvallisuus, uhri- ja sankaritarinat, artistien suhtautuminen musiikkikidutukseen sekä syyllisten etsiminen kidutustapauksille. Analyysissa ilmeni, että kidutuksen ja ei-kidutuksen välille oli vaikea vetää selkeää rajaa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29105]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Dissenting visions : the executive, parliament and the problematic Anglo-American Atomic Collaboration in the changes of British atomic foreign policy 1945-6
Roitto, Matti (University of Jyväskylä, 2015) -
’I do not want the public to feel unduly alarmed’. : turvallistamisargumentointi ja emotionaalinen retoriikka pääministeri Theresa Mayn puheissa terrori-iskujen jälkeen Britanniassa vuonna 2017
Kärki, Veera (2021)The United Kingdom experienced three devastating terrorist attacks in the spring of 2017. All three attacks were carried out by individuals linked to the extremist wing of the fundamentalist interpretation of Islam. The ... -
Muutosten aikoja : juhlakirja Tapani Turkalle
Borg, Olavi; Palonen, Kari; Pekonen, Kyösti; Pietilä, Kauko; Björk, Anna; Haapala, Taru; Kivistö, Hanna-Mari; Kronlund, Anna; Soininen, Suvi; Vähä-Sipilä, Mikko; Harle, Vilho; Tolonen, Juha; Palmujoki, Eero; Seppä, Tarja; Hyrkkänen, Markku; Hyvärinen, Matti; Kananen, Anitta (Jyväskylän yliopisto, 2011) -
Finanssikriisin vaikutus Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan ja Saksaan sijoittavien osakerahastojen suoriutumiseen
Saintola, Markus (2016)Tässä tutkielmassa tarkastellaan finanssikriisin vaikutuksia Yhdysvaltoihin, IsoBritanniaan ja Saksaan sijoittavien osakerahastojen suoriutumiseen vuosina 2001 - 2015. Tutkimustulokset finanssikriisin vaikutuksesta rahastojen ...