''Se on semmonen kollektiivinen vastuu'' : urheiluseurojen yhteiskuntavastuu osana kolmannen sektorin muutosta
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten urheiluseurojen yhteiskuntavastuullinen
toiminta ilmentää kolmannella sektorilla tapahtuvia muutoksia. Tarkoitus on antaa alustava,
mutta kattava kuvaus seurojen yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta sekä kartoittaa seurojen
yhteiskuntavastuullista toimintaa motivoivia tekijöitä. Käsittelen tutkimukseni
teoriataustassa yhteiskuntavastuun, kolmannen sektorin ja urheiluseurojen käsitteitä.
Hyödynnän lisäksi analyysissä Pasi Saukkosen (2013) kolmannen sektorin muutosta
käsittelevää teoreettista viitekehystä. Analyysimenetelmänä käytän temaattista
sisällönanalyysiä. Aineistoni muodostuu kuuden eri urheiluseuran hallinnon edustajien
haastatteluista, jotka olen litteroinut sanatarkasti.
Analyysini avulla jaoin urheiluseurojen yhteiskuntavastuullisen toiminnan kolmeen eri
pääluokkaan: yhteistyöhön, seuran sisäiseen toimintaan ja kasvatukseen sekä
työllisyysvaikutuksiin. Yhteistyö on lisäksi jaettu edelleen alaluokkiin konkreettinen
toiminta ja mielipidevaikuttaminen. Toimintaa motivoivat tekijät on jaettu luokkiin
vaikuttaminen ja vastuu, seuran perimmäinen tarkoitus, markkinointi ja oman toiminnan
kasvatus sekä velvoitus.
Tutkimukseni mukaan urheiluseurojen yhteiskuntavastuullinen toiminta on erittäin
monimuotoista ja ihmisillä on vain harvoin tietoa toiminnan todellisesta laajuudesta. Eniten
seurat tekevät konkreettista yhteiskuntavastuullista toimintaa yhteistyössä muiden tahojen
kanssa, sillä seurojen omat resurssit ovat rajalliset. Merkittävin motivoija
yhteiskuntavastuulliseen toimintaan on seurojen halu vaikuttaa ja ottaa vastuuta omasta
ympäristöstään. Tulosten perusteella urheiluseurojen yhteiskuntavastuullinen toiminta
todella ilmentää osaa kolmannella sektorilla tapahtuneista muutoksista etenkin toiminnan
ammattimaistumisen ja urheiluseurojen laajentuneen tehtäväkentän muodossa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Urheiluseurat vaatimusten ristivedossa : tapaustutkimus eriytyneestä liikuntakulttuurista Hyvinkäällä
Ahonen, Anton (2018)Tämä tutkielma käsittelee eriytyneen liikuntakulttuurin viitekehyksestä hyvinkääläisten urheiluseurojen toimintaa ja suhdetta paikallisella tasolla julkiseen ja yksityiseen sektoriin. Tutkielman keskeisenä tutkimusongelmana ... -
Liikunnan kansalaistoiminta osana korkeakoululiikuntaa : tutkimus UniSportin kanssa yhteistyötä tekevistä opiskelijaurheiluseuroista
Somervuo, Erkki (2019)Tässä kvalitatiivisessa pro gradu-tutkielmassa tarkastellaan opiskelijaurheiluseuroja ilmiönä korkeakouluympäristössä sekä sitä, mitä mahdollisuuksia, haasteita ja muutoksia ympäristö näiden seurojen toiminnalle muodostaa. ... -
Luottamuksesta kontrolliin, estetiikasta markkinaorientaatioon : markkinaistuminen julkisen sektorin ja kulttuurialan kolmannen sektorin suhteessa
Ruusuvirta, Minna (Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura, 2015) -
Yhdistyksestä osakeyhtiöksi : urheiluseurojen yhtiöityminen - tapaustutkimuksen kohteena Jyp Jyväskylä oy
Forsström, Piritta (2001)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.