Keskoslasten äitien ajatuksia tunteiden käsittelystä, varhaisesta vuorovaikutuksesta ja kiintymyksestä lapseen

Abstract

Lapsen ennenaikainen syntymä on äidille usein kriisi ja riski post-traumaattisen stressihäiriön oireille sekä erilaisille negatiiviselle tunteille. Nämä saattavat ilmetä pitkänkin ajan kuluttua lapsen syntymän jälkeen ja vaikeuttaa äidin kykyä muodostaa side lapsen kanssa. Keskoslapsen tarve laadukkaalle vanhemman vuorovaikutukselle on erityisen suuri, ja tämä suojaa lapsen normaalia kehitystä. Perhekeskeisessä keskosten hoidossa pyritään ottamaan vanhemmat mukaan lapsen sairaalahoitoon ja päätöksentekoon sekä edistämään varhaista vuorovaikutusta ja äitien tunteiden käsittelyä. Äitien onnistuneella kielteisten tunteiden käsittelyllä sekä varhaisen vuorovaikutuksen tukemisella on merkittävä vaikutus äidin kyvylle olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa ja kiintyä keskoslapseen. Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata keskoslasten äitien ajatuksia siitä, millaisia tunteita he ovat kokeneet lapsen ennenaikaiseen syntymään liittyen ja miten he ovat käsitelleet koettuja tunteita. Tavoitteena oli selvittää äitien saaman tuen riittävyyttä keskoshoidon aikana sekä käytettyjä tunteiden käsittelyn keinoja. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin äitien kokemuksia varhaisesta vuorovaikutuksesta ja kiintymyksestä lapseen. Tutkimus perustuu kesällä 2018 sähköpostin kautta kerättyihin kymmenen 1–2-vuotiaan keskoslapsen äidin vastauksiin. Äidit rekrytoitiin mukaan keskoslasten vanhempien yhdistyksen Kevyt Ry:n kautta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tuloksina ilmeni, että lapsen syntyminen keskosena oli äideille kriisi ja aiheutti vahvaa pelkoa, ahdistusta, stressioireita sekä turhautumista sairaalan käytäntöihin. Äidit kokivat oman roolinsa lapsen äitinä puutteelliseksi ja riittämättömäksi sairaalaympäristössä. Mikäli kotona oli muitakin lapsia, kokivat äidit vahvaa riittämättömyyden tunnetta. Äidit saivat halutessaan riittävää tukea asian käsittelyyn henkilökunnalta, puolisolta, läheisiltä sekä vertaistukena, mutta toisaalta tilanteen koettiin edellyttävän vielä tunteiden käsittelyä. Varhainen vuorovaikutus koettiin tärkeäksi lapsen voinnin, suhteen kehittymisen ja lapseen tutustumisen kannalta, mutta myös haasteita lapsen kehittymättömyyden sekä sairaalaympäristön ja sen käytäntöjen vuoksi koettiin. Äidit tunsivat sairaalassa, että lapsi ei ollut oma vaan sairaalan lapsi, ja heillä oli vahva pelko lapsen menettämisestä. Ajan myötä äidit kuvasivat kiintymystä lapseen normaalina, rakkaudellisena ja lämpimänä. Kiitollisuus lapsen selviytymisestä nähtiin lopulta suhdetta vahvistaneena tekijänä. Tutkimuksen perusteella ennenaikainen syntymä on suuri haaste äitien psyykkiselle hyvinvoinnille sekä lapsen tuntemiselle läheiseksi. Kiintymyssuhteen muodostuminen näyttäisi riippuvan monesta tekijästä. Keskoslasten äitien henkilökohtainen tilanne, koetut tunteet ja mieltymykset tunteiden käsittelyyn ja perhekeskeisen hoidon toteuttamiseen tulee ottaa huomioon tarjotessa tukea äideille. Varhaisen vuorovaikutuksen tukemisen tulisi olla ensisijaisessa asemassa keskosten hoidon toteuttamisessa.