Hyvän liikunnanopettajan ominaisuuksia 2000 -luvulla
Tekijät
Päivämäärä
2019Hyvän opettajan ominaisuuksien arvostus on muuttunut ajan kuluessa yhteiskunnan muutosten myötä. Uudistuneet opetussuunnitelmat ovat muuttaneet liikunnan opetusta ja samalla myös ne ovat muuttaneet hyvältä liikunnanopettajalta vaadittavia ominaisuuksia sekä liikunnanopetuksen tavoitteita. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, millaisia ominaisuuksia tulisi olla 2000-luvun hyvällä liikunnanopettajalla. Hyvän liikunnanopettajan ominaisuuksia selvitettiin oppilaiden näkökulmasta. Tutkimuksessa keskityttiin niihin ominaisuuksiin, jotka oppilaiden kirjoituksista tulivat esille, mitään ennakkoasetelmaa ei annettu. Tutkimuksen viitekehys ja ongelma nousi halusta kehittyä paremmaksi liikunnanopettajaksi ja saada tietoa juuri oppilailta, mitä he toivovat liikunnanopetukselta. Kuuntelemalla oppilaiden mielipiteitä voidaan kehittyä opettajana ja saada oppilaille onnistumisen kokemuksia ja halua liikkua läpi elämän.
Tutkimus oli menetelmältään kvalitatiivinen eli laadullinen ja se perustui fenomenologishermeneuttiseen lähestymistapaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli tavoittaa tutkimuskohde juuri sellaisena, kun se on. Tässä tutkimuksessa fenomenologinen lähestymistapa tarkoittaa enemminkin asennetta kuin tiukasti rajattua ja hallitsevaa menettelyä. Tutkimuksessa oli tarkoituksena analysoida vastauksia siten, että löydettäisiin samankaltaisuuksia eli vastaukset teemoitetiin, jotta voitaisiin vastata mitkä asiat ovat usealle oppilaalle tärkeitä määritellessä millainen on hyvä liikunnanopettaja. Tutkimuksen koehenkilöinä toimivat yläkoulun seitsemäsluokkalaiset oppilaat (n=47). Aineisto kerätiin kyselyn avulla. Oppilaat kirjoittivat vapaamuotoisesti vastauksen kysymykseen, millainen on hyvä liikunnanopettaja? Aineisto kerättiin toukokuussa 2018.
Tärkeimmiksi hyvän liikunnanopettajan ominaisuuksiksi tutkittavat näkivät sen, että opettaja kannustaa kaikkia, opettaja on oikeudenmukainen sekä kohtelee oppilaita tasapuolisesti. Tärkeimpiä yksittäisiä mainintoja olivat tulla kuulluksi, välitetyksi ja huomioiduksi. Oppilaat toivoivat huomion lisäksi sitä, että kaikki voisivat osallistua omalla tasollaan liikuntatuntiin ja saada näin onnistumisia. Onnistumiset liikuntatunneilla voivat olla merkittävästi tukemassa perusopetuksen yhtä keskeistä päätavoitetta, sitä, että oppilaat omaksuisivat halun harrastaa liikuntaa koko ikänsä.
...
Changes in the society have changed valuation of the good teacher characteristics. Renewed curricula have altered exercise teaching and at the same time it has changed the qualities required for a good instructor and the goals of physical education. The purpose of the research was to find out what qualities a good exercise teacher should have in the 21st century. The characteristics of a good physical education instructor were picked out from the pupils' point of view. No preset was given, and the research focused on the features wrote by the pupils. The framework and the problem arose from the desire to develop into a better physical education teacher and to get information from the pupils what they want from physical education. Development as a teacher can be done by listening to the pupils' opinions and give students the experience of success and the desire to move throughout their whole life.
The study was qualitative and based on a phenomenological-hermeneutic approach. In this research a phenomenological approach means attitude rather than a strictly limited and dominant procedure. The purpose of the research was to reach the area of a study as genuine as it is. Similarities were searched for the answers and they were themed. This way one can find out what is important to several students in determining the qualities a good instructor has. The material was collected in May 2018 with a questionnaire and the subjects were 7th grade students of the upper secondary school (N = 47). Pupils wrote a free-form answer to the question of what kind is a good physical education teacher?
The pupils think that the most important characteristics were that the teacher encourages everyone, is fair and treats the students equally. The most important individual references were to be heard, mediated and taken into consideration. Furthermore, it was desired that everyone could take part in the workouts at their own level and would be successful. These can be a significant contribution to one of the key goals of basic education that pupils want to engage in physical activity throughout their whole lives.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Opettajan ja oppilaiden välinen vuorovaikutus liikunnan etäopetuksessa covid-19-pandemian aikana
Ek, Eino; Eerola, Anna (2023)Keväällä 2020 suomalaisessa koulujärjestelmässä siirryttiin etäopetukseen koronaviruspandemian vuoksi. Koska Suomessa ei ole aiemmin järjestetty laajamittaista liikunnan etäopetusta, on sen tutkiminen aiheellista. Tässä ... -
Yläkoulun oppilaiden kokemuksia liikunnanopettaja-oppilassuhteesta ja liikunnanopettajan vuorovaikutuskäyttäytymisestä liikuntatunnilla
Jokinen, Hanna-Maria (2018)Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää yläkouluikäisten oppilaiden kokemuksia heidän ja liikunnanopettajan välisestä vuorovaikutussuhteesta sekä kuvata oppilaiden kokemuksia liikunnanopettajan vuorovaikutusk ... -
Opetuksen eriyttäminen yläkoulun liikuntatunneilla : liikunnanopettajan sekä motorisesti heikon ja passiivisesti toimintaan osallistuvan oppilaan näkemyksiä
Lehto, Satu (2017)Lehto, S. 2017. Opetuksen eriyttäminen yläkoulun liikuntatunneilla: Liikunnanopettajan sekä motorisesti heikon ja passiivisesti toimintaan osallistuvan oppilaan näkemyksiä. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylän ... -
Students' perceptions of physical education teachers : Do perceptions differ by students' gender, age, and physical activity level?
Lyyra, Nelli; Palomäki, Sanna; Heikinaro-Johansson, Pilvikki (Jyväskylän yliopisto, 2024)BACKGROUND: The school environment and physical education (PE) classes in particular influence the attitude an individual develops toward physical activity. The student's perceptions of physical education, physical activity, ... -
Tunne- ja vuorovaikutustaidot liikuntatunnilla : opettajien ja oppilaiden kokemuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen käytöstä yläkoulun liikuntatunnilla
Hautala, Stina (2017)Tämän fenomenologis-hermeneuttiseen menetelmään perustuvan haastattelututkimuksen tarkoituksena oli tutkia liikunnanopettajien ja yläkouluikäisten tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä niiden käyttöä liikuntatunnilla. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.