Ylöspäin eriyttäminen perusopetuksessa : luokanopettajien näkökulma
Päivämäärä
2019Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli kartoittaa, millaisia kokemuksia luokanopettajilla on ylöspäin eriyttämiseen liittyen. Laadullinen tutkimusaineisto kerättiin Webropol-kyselylomakkeella tammikuun 2019 aikana. Tutkimukseen osallistui 41 luokanopettajana työskentelevää henkilöä yhdeksästä eri kaupungista eri puolilta Suomea. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen mukaan luokanopettajat kokivat työkokemuksen antaneen koulutusta enemmän valmiuksia lahjakkaiden oppilaiden tukemiseen. Luokanopettajat kuvasivat ylöspäin eriyttämistä tarvitsevia oppilaita kognitiivisten taitojen, työskentelytaitojen sekä sosiaalisten taitojen kautta; ylöspäin eriyttämistä tarvitsevat oppilaat ovat usein nopeita ja motivoituneita oppijoita, jotka osaavat ottaa vastuuta opiskelustaan niin yksin kuin ryhmässä. Tulosten mukaan opettajat käyttävät opetusta ylöspäin eriyttäessään sekä tehokkaiksi että tehottomiksi todettuja menetelmiä. Ylöspäin eriyttäminen nähtiin haasteellisena vähäisten resurssien vuoksi, mutta suurin osa kyselyyn vastanneista opettajista ajatteli kuitenkin, että lahjakkaat oppilaat tulisi huomioida opetuksessa nykyistä paremmin. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, ettei perusopetuksessa toteutettava yleinen tuki huomioi riittävästi lahjakkaita oppilaita. Opettajille tulisi tarjota lisäkoulutusta lahjakkaiden oppilaiden tunnistamisesta ja arvioinnista sekä ylöspäin eriyttämisen pedagogisista käytänteistä. Toisaalta on hyvä pohtia, kuinka käytössä olevia resursseja voitaisiin hyödyntää siten, että jokaisella oppilaalla olisi mahdollisuus oppia edellytystensä mukaisesti.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Matematiikan ylöspäin eriyttäminen yleisessä tuessa : matematiikan aineenopettajien näkökulma
Vuori, Tuomas; Pöntinen, Joel (2019)Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää matematiikan aineenopettajien kokemuksia ja käsityksiä matematiikan ylöspäin eriyttämisestä osana yleistä tukea. Tutkimuksen aineisto kerättiin Webropol-kyselylomakkeella ... -
Luokanopettajien kokemuksia matemaattisesti hyvin edistyneiden oppilaiden opettamisesta alakoulun toisella luokalla
Korkealaakso, Elina; Posti, Pauliina (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia luokanopettajien kokemuksia matemaattisesti hyvin edistyneiden oppilaiden opettamisesta alakoulun toisella luokalla. Tutkimuksen kohteeksi valikoitui alakoulun toinen luokka, koska ... -
Taitava vieraan kielen oppija ja ylöspäin eriyttäminen alakoulun englannin opetuksessa
Valta, Sofia (2012)Valta, Sofia 2012. ”Taitava vieraan kielen oppija ja ylöspäin eriyttäminen alakoulun englannin opetuksessa”. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. 91 sivua, 4 liitettä. Tutkimuksen ... -
"Rajana taivas!" : yhteisopetuksen mahdollisuudet opetuksen ylöspäin eriyttämiselle
Koistinen, Jatta; Kaatranen, Jari (2022)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yhteisopetuksen tuomia mahdollisuuksia opetuksen ylöspäin eriyttämiselle alakoulussa. Tutkimuksessa käsitellään yhteisopetuksen toteutusta, ylöspäin eriyttämisen toteutusta yhteisopetuksessa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.