Musiikkiasenteiden sosiopoliittiset ja ideologiset yhteydet
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Maisterintutkielmani käsittelee eksploratiivisesti musiikkiasenteiden ja sosiopoliittisesti merkittävien asenteiden ja uskomusten yhteyttä. Tutkielman tavoitteena on tutkia kyseisen ilmiön moninaisia esiintymistapoja ihmisten musiikkiasenteisiin liittyvissä diskursseissa. Tutkimuksen teoreettisessa taustassa on yhdistelty sosiaalipsykologiassa käytettyä asennetutkimuksellista perinnettä musiikkisosiologiseen ja musiikin sosiaalipsykologiseen teoriataustaan. Tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, millä tavoin ihmisten musiikkiasenteet ovat yhteydessä yhteiskunnallisesti merkittäviin asenteisiin ja uskomuksiin.
Tutkimus suoritettiin analysoimalla kahdeksan haastattelun muodostamaa aineistoa IPA- menetelmällä. Aineiston analyysin perusteella musiikkiasenteet voivat olla kytköksissä sosiokulttuuriseen tietoon, sosiopoliittisiin asenteisiin, uskomuksiin, identiteettiin ja sosiaalisiin kategorioihin. Asenteiden mahdollisista kytköksistä tarvitaan kuitenkin laajempaan yleistettävyyteen pyrkiviä lisätutkimuksia.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25543]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Tää on Jumalan synti myyä viinaa" : ravintoloitsijoiden suhtautuminen anniskelun viranomaisvalvontaan
Junttila, Kimmo (2017)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää ravintola-alan pienyrittäjien suhtautumista anniskelun viranomaisvalvontaan, toisin sanoen alkoholitarkastajiin ja -tarkastuksiin sekä alkoholipolitiikkaan ja -lainsäädäntöön. ... -
The Structure of Group Identification
Taipale, Joona (Springer, 2019)The concept of group identification has been widely discussed in the fields of social psychology and social ontology. The debate has been somewhat unbalanced, however. The structure, nature, and experiential status of ... -
Musical identities in action : Embodied, situated, and dynamic
MacDonald, Raymond; Saarikallio, Suvi (SAGE Publications, 2022)This article provides a critical overview of musical identities as a research topic. A broad distinction between identities in music (IIM) and music in identities (MII) highlights how musical engagement is central to ... -
Building Worlds Together with Sound and Music : Imagination as an Active Engagement between Ourselves
Tuuri, Kai; Peltola, Henna-Riikka (Oxford University Press, 2019)By conforming to the enactive approach to human cognition, and by adopting the Tia DeNora’s concept of human–music interaction as an “in-action” perspective, Kai Tuuri and Henna-Riikka Peltola explore socially extended ... -
Politiikka urbaanissa betonilähiössä
Pekonen, Kyösti (Jyväskylän yliopisto, 1998)