”Äiti, tulisit joskus edes viideltä kotiin” : johtajanaisten työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet ja ratkaisut
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä tavalla suomalaiset johtajanaiset yhteensovittavat ansiotyötä ja perhe-elämää. Tutkin, millaisia haasteita eri tasolla erilaisissa organisaatioissa työskentelevät johtajanaiset kohtaavat yhdistäessään perhe- ja työvastuita. Lisäksi kartoitan, millaisia ratkaisukeinoja johtajanaiset kertovat käyttävänsä arjessa toimiessaan. Tutkimuksessa hyödynnän sekä feministisiä että arjen tutkimuksen teorioita. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt laadullista temaattista sisällönanalyysia. Empiirisen aineiston muodostavat kymmenelle naisjohtajalle tekemäni haastattelut, jotka olen litteroinut sanatarkasti.
Analyysissa esiin nousevat, työn ja perheen yhteensovittamisen ristiriitoja kuvaavat teemat ovat ”kiire ja stressi”, ”johtajuustyön vaativuus”, ”järjestelmien toimimattomuus”, ”perhevastuiden epätasainen ja perinteinen jakautuminen”, ”syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteet” ja ”tuen puute”. Ratkaisukeinoja kuvaavat teemat jakautuvat kahteen osaan: ensimmäinen on ”yksilöllisten valintojen korostaminen haasteiden ratkaisuna” ja sen alateemoja ovat ”työtehtävien mallikas hoitaminen” ja ”perheen etusijalle laittaminen”. Toinen ristiriitojen ratkaisuyrityksiä kokoava teema on ”muiden ihmisten ja toimijoiden tarjoaman tuen merkitys”, joka jakautuu alateemoihin ”puolison tuki”, ”sukulaisten ja ystävien tuki”, ”työpaikan tuki” ja ”palvelujärjestelmän tuki”.
Tutkimani ilmiö näyttäytyy aineistoni valossa monimuotoisena, koska kullakin johtajanaisella on omanlaisensa työura ja perhetausta, mutta aineistossa on havaittavissa myös yhteneväisyyttä. Aineistoni valossa näyttää siltä, että naiset voivat tehdä ansiotyötä korkeissakin asemissa, mutta heillä on edelleen usein päävastuu kotitöiden tekemisestä ja lasten hoitamisesta. Osalla puoliso on apuna, kun taas joillakin sosiaalinen verkosto on tärkeä tekijä arjen sujuvuuden takaajana. Silti johtajanaiset käyttävät paljon aikaa lastenhoitoon ja kotitöiden tekemiseen. Vaikka työelämässä naisten asema on hiljalleen parantunut, kodin piirissä on vielä paljon tehtävää tasa-arvoisen vanhemmuuden saavuttamiseksi.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Arjessa pitää aikalailla olla kaikki palikat itsellä tassuissa" : suomalaisten johtajien työn ja perheen yhteensovittaminen puolisoiden kokemana
Telanne, Emmi (2017)Emmi Telanne (2017). ”Arjessa pitää aikalailla olla kaikki palikat itsellä tassuissa” - Suomalaisten johtajien työn ja perheen yhteensovittaminen puolisoiden kokemana: Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, ... -
Nuorten naisten odotuksia vanhemmuuden sekä perhevapaiden jakamisesta
Lepola, Wilma (2018)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten naisten odotuksia liittyen vanhemmuuden ja perhevapaiden jakamiseen sekä millaisia ratkaisuja nuorilla naisilla on vanhemmuuden ja perhevapaiden jakamisen edistämiseen. ... -
"Aina on huono omatunto." : äitijohtajuuden syyllisyyden diskursseja
Haavisto, Pia (2017)Tutkielmassa perehdytään pankki- ja rahoitusalalla johtaja- ja esimiesasemassa työskentelevien äitien puheessa ilmeneviin tapoihin käsitellä syyllisyyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää empiirisen tutkimuksen keinoin ... -
Vertaileva tutkimus nais- ja miesjohtajien uramenestyksestä liikunta-alalla
Aalto-Nevalainen, Päivi (University of Jyväskylä, 2018)The purpose of this study is to describe and compare upper-level sport managers’ career success, career success variables and the associations between them. The perspective of gender equality is used. Three indicators ... -
Women’s Careers in Management : Confronted Problems and Approved Practices
Lämsä, Anna-Maija; Heikkinen, Suvi (Bloomsbury Publishing India, 2022)Gender equality has not been achieved anywhere in the world. One persistent, global challenge is that women struggle to advance to management positions in the workplace. This chapter focuses on the area of management as ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.