Pienen lapsen temperamentin, päivähoitomuodon ja -viihtyvyyden välinen yhteys äidin arvioimana
Vanhemman tekemää päivähoitomuotoratkaisua perustellaan usein vanhemman
työllä ja perheen taloudellisella tilanteella. Hoitomuotoratkaisun taustalla
voi kuitenkin olla myös vanhemman käsitys siitä, mikä on sopivin päivähoitomuoto
juuri hänen lapselleen. Vanhempi voi arvioida lapsensa yksilöllisiä tarpeita
lapsen temperamentin perusteella. Lapsen temperamentin ja hänen kasvuympäristönsä hyvä yhteensopivuus (goodness of fit) tukee lapsen suotuisaa kehitystä. Näin ollen lapsen temperamentin huomioiminen hoitomuodon valinnassa
olisi perusteltua. Tässä kvantitatiivisessa tutkimuksessa selvitettiin, eroavatko
eri hoitomuodoissa olevat lapset temperamentiltaan. Lisäksi tarkasteltiin lapsen
temperamentin ja päivähoitomuodon yhteyttä lapsen päivähoitoviihtyvyyteen.
Päivähoitoviihtyvyydellä arvioidaan lapsen temperamentin ja päivähoitoympäristön
yhteensopivuutta.
Tutkimusaineistona käytettiin CHILDCARE-tutkimushankkeen kyselyaineiston
noin yksivuotiaiden lasten äitien (N = 1808) vastauksia. Äidit arvioivat
lapsensa temperamenttia The Survey of Individual Differences of Children and Adolescents (SIDCA) -mittarilla. Temperamenttia tarkasteltiin yhdeksän piirteen
osalta: aktiivisuus, pelokkuus, seurallisuus, positiivinen emotionaalisuus, negatiivinen emotionaalisuus, lujatahtoisuus, pidättyväisyys, toisten huomioiminen
ja älykkyys. Hoitomuotoryhmiä oli neljä: vanhempien hoito, muu kodinomainen
hoito, perhepäivähoito ja päiväkoti. Taustatekijöinä kontrolloitiin äidin psyykkisen
kuormittuneisuuden määrää ja koulutustasoa, lapsen sukupuolta, ikää ja sitä
onko lapsella alle esiopetusikäisiä sisaruksia. Aineisto analysoitiin kovarianssianalyysillä ja hierarkkisella lineaarisella regressioanalyysillä.
Näyttäisi siltä, että lapsen temperamentin ja hoitomuodon yhteensopivuus
otettiin huomioon valittaessa lapsen hoitomuotoa, sillä eri hoitomuodoissa olevat
lapset erosivat toisistaan viiden temperamenttipiirteen osalta. Joskin erot hoitomuotoryhmien välillä olivat pieniä. Lapset viihtyivät perhepäivähoidossa paremmin kuin päiväkodissa riippumatta lapsen temperamentista. Heikoiten päivähoidossa viihtyivät pelokkaat, pidättyväiset, vähemmän seuralliset ja vähemmän myönteisiä tunteita ilmaisevat lapset riippumatta heidän hoitomuodostaan. Tutkimus antoi uutta tietoa suomalaisten äitien tekemästä hoitomuotovalinnasta ja lapsen viihtymisestä päivähoidossa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Lapsen varhaisen temperamentin ja sukupuolen yhteys kuusivuotiaan ystävyyssuhteiden ja sosiaalisen kompetenssin muodostumiseen vanhemman ja esikouluopettajan arvioimana
Kannel, Lassi (2021)Tutkimuksessa tutkittiin lapsen 14 kuukauden ikäisen temperamentin varautuneisuuden yhteyttä esikouluopettajan ja vanhemman arvioimaan esiopetusikäisen lapsen sosiaaliseen kompetenssiin sekä ystävyyssuhteisiin. Aiempien ... -
Newcomer object ownership negotiations when transitioning from home care to early childhood education and care in Finland
Lucas Revilla, Yaiza; Raittila, Raija; Sevon, Eija; Rutanen, Niina (Routledge, 2023)For those experiencing them, educational transitions include not only the present time but are embedded within institutions that precede and extend beyond the individuals. This article explores how, as an institutional ... -
Varhaiskasvattajien odotuksia pienen lapsen sopeutumisesta päiväkoti-instituutioon
Salminen, Senni (2019)Päiväkoti-instituution toimintakulttuuri ja lapsiin kohdistetut odotukset eroavat niistä kulttuurisista toimintamalleista, joita lapsi kohtaa kotonaan. Näin ollen siirtymä kotoa päiväkotiin edellyttää lapselta sopeutumista ... -
Ensimmäisen luokan matematiikan taitojen ennustaminen : lapsen varhaisten matematiikan taitojen ja temperamentin sekä kodin matemaattisen ympäristön vaikutus
Katisko, Mesi (2022)Jo ennen varsinaisia kouluvuosia lapset oppivat matemaattisia valmiuksia sekä taitoja, jotka ovat tärkeässä roolissa myöhemmin opetettavien matematiikan taitojen kannalta. Matematiikan taitojen kehitykseen vaikuttavat kodin ... -
Temperamentin ja arkityytyväisyyden yhteys koettuihin haasteisiin äidin ja lapsen sekä koiran ja omistajan välisissä suhteissa
Hirvonen, Bea; Kylander, Kia Mari (2024)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää temperamentin ja arkityytyväisyyden yhteyksiä äidin ja lapsen sekä toisaalta koiran ja omistajan välisissä suhteissa koettuihin haasteisiin. Koska koiran omistaminen ...