Havainnoivaa minäkäsitystä edistävien lyhytinterventioiden vaikutukset esiintymisjännitykseen ja fysiologiseen reaktiivisuuteen

Abstract

Esiintymisjännitys on hyvin yleinen ongelma suomalaisilla yliopisto-opiskelijoilla. Suhdekehysteorian sovellukset ovat osoittautuneet tehokkaiksi sosiaalisen ahdistuksen hoidossa, mutta varsinaisen esiintymisjännityksen kohdalla tutkimustieto on vielä niukkaa. Hyvin vähän tiedetään myös näissä menetelmissä käytettävien yksittäisten terapeuttisten elementtien eli suhdekehysten vaikuttavuudesta, sillä empiiristä tutkimusta yksittäisten suhdekehysten vertailemiseksi ei ole vielä toteutettu. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin suhdekehysteoriaan perustuvien ja havainnoivaa minäkäsitystä edistävien lyhytinterventioiden vaikutuksia jyväskyläläisten yliopisto-opiskelijoiden (n = 104) kokemaan esiintymisjännitykseen ja erityisesti sen vähemmän tutkittuun osa-alueeseen, fysiologiseen reaktiivisuuteen. Erottelevan suhdekehyksen intervention ja hierarkkisen suhdekehyksen intervention vaikuttavuutta verrattiin keskenään, jotta saataisiin selville, onko jompikumpi niistä mahdollisesti tehokkaampi psykologisen joustavuuden lisäämisessä ja esiintymisjännityksen vähentämisessä. Tutkittavat pitivät koetilanteen aikana kaksi puhetta virtuaaliselle yleisölle, ja näiden puheiden välissä he kuuntelivat joko interventionauhoitteen tai kontrollinauhoitteen. Toistomittausten MANOVA ja sen jatkotarkastelut osoittivat, että interventioilla ei ollut vaikutusta tutkittavien fysiologiseen reaktiivisuuteen puheen pitämisen aikana, mutta viitteitä vaikutuksista itse arvioituun esiintymisjännitykseen ja psykologiseen joustavuuteen oli löydettävissä. Sekä erotteleva että hierarkkinen suhdekehys toimivat yhtä tehokkaasti psykologisen joustavuuden lisääjinä ja esiintymisjännityksen vähentäjinä. Ihon sähkönjohtavuus ja sykevälivaihtelu eivät korreloineet keskenään lähtötasojen eivätkä niissä tapahtuneiden muutosten suhteen, eikä yhteyksiä löydetty yllättäen lainkaan myöskään fysiologisen reaktiivisuuden ja itse arvioidun esiintymisjännityksen väliltä. Korkeasta esiintymisjännityksestä kärsivien osajoukolle (n = 48) suoritettujen erillisten analyysien tulokset noudattivat pääpiirteissään koko joukon analyysien tuloksia. Tämän tutkimuksen tulokset toivat uutta empiiristä tietoa suhdekehysten vaikuttavuudesta ja auttavat jatkossa kehittämään lyhyitä ja helppoja interventioita opiskelijoiden ja opettajien käyttöön. Odottamattomat tulokset fysiologisen reaktiivisuuden ja itsearvioidun esiintymisjännityksen yhteyksistä vaativat jatkotutkimusta ja teoriayhteyksien selvittämistä.