Henkilökohtainen myyntityö B2B vakuutusmyynnissä
Myyjän henkilökohtainen myyntityö on tärkeässä roolissa asiakassuhteiden luomisen ja
ylläpidon suhteen. Henkilökohtainen myyntityö koostuu eri vaiheista. Digitalisaation
myötä myyntityö on muuttunut muun muassa tiedon saannin parantumisen ja yhteyden-
pitokanavien lisääntymisen myötä. Digitalisaatiolla on ollut myös vaikutusta yritysten os-
toprosesseihin.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia vaiheita vakuutusmyyjillä on hen-
kilökohtaisessa myyntityössään B2B vakuutusmyynnissä. Lisäksi haluttiin selvittää, onko
vakuutusmyyjän henkilökohtaisella myyntityöllä ollut vaikutusta yritysasiakkaan osto-
päätökseen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui henkilökohtaisen myynti-
työn vaiheista sekä B2B ostoprosessista ja arvon kokemisesta. Tutkimusta varten haasta-
teltiin kahta vakuutusmyyjä ja neljää yritysasiakasta. Tutkimusote tutkimuksessa oli kva-
litatiivinen.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vakuutusmyyjillä oli selkeitä vaiheita henkilökoh-
taisessa myyntityössään. Myyntityön vaiheet olivat tutkimuksen perusteella verrattavissa
tutkielman teoreettiseen viitekehykseen. Yritysasiakkaiden haastatteluissa nousi esiin,
että myyjän vaikutus ostopäätöksen tekoon oli merkittävä. Haastattelussa nousi esiin
myös arvon kokeminen ja muodostuminen. Yritysasiakkaat eivät niinkään saaneet arvoa
vakuutuksesta tuotteena, vaan pikemmin asiakassuhteen kokonaisvaltaisesta ylläpitämi-
sestä ja asioiden hoitamisen helppoudesta.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29704]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Value creation through digital value-based selling activities
Tiainen, Petra (2023)Paine digitalisaatioon haastaa personoituja ratkaisuja tarjoavia B2B-yrityksiä. Vaikka yhä useampi B2B-asiakas suosii ostamista verkossa, hybridiratkaisuita tarjoavien B2B-yritysten katsotaan yhä olevan digitaalisen siirtymän ... -
SaaS-myynnin mallit B2B-liiketoiminnassa
Seppänen, Santtu (2021)Tutkielmassa käsitellään Software-as-a-Service (SaaS) -liiketoimintaa sekä perehdytään tutkittuihin SaaS-myynnin malleihin. SaaS-tuotteet ja SaaS-liiketoimintamalli on suhteellisen uusi markkina, joka nähdään todella ... -
The prospective reserve of a life insurance contract with modifications in a Non-Markovian setting
Simola, Tapani (2022)In this thesis we inspect the prospective reserve of a life insurance contract. The objective is to generalize the concepts from the Markovian framework into the non-Markovian setting. A Markov process has independent ... -
Private health insurance in the universal public healthcare system : The role of healthcare provision in Finland
Lavaste, Konsta (Elsevier BV, 2023)Voluntary private health insurance (VPHI) has gained popularity in universal public healthcare systems. We studied how the local provision of healthcare services correlated with VPHI take-up in Finland. Nationwide register ... -
Expected effects of IFRS 17 on the transparency and comparability of insurance companies' financial statements
Rajala, Matti (2020)IFRS 17 -standardi tulee voimaan 1.1.2023, ja sen tavoitteena on parantaa vakuutusyhtiöiden tilinpäätöstietojen vertailukelpoisuutta ja läpinäkyvyyttä. IFRS 17 -standardia sovelletaan vakuutussopimuksiin ja se tulee ...