Vapaaehtoiset lukutaitoa tukemassa : lukutuokioiden rakenne ja lukumummien pedagogiset keinot lukumummi ja -vaari -toiminnassa
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämä tutkimus liittyy Niilo Mäki Instituutin Lukemissujuvuuden kehityksen tukeminen kouluiässä -hankkeeseen, joka toteutettiin vuosina 2012–2014. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lukumummi ja -vaari -toiminnan lukutuokioiden rakennetta ja lukumummien käyttämiä pedagogisia ohjauskeinoja. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli sosiokulttuurinen näkökulma oppimiseen, jonka mukaan oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa sosiaalisen ympäristön kanssa.
Aineisto koostui yhdestätoista noin 20 minuutin mittaisesta videoidusta lukutuokiosta. Tutkimus toteutettiin monimenetelmällisenä kuvailevana tutkimuksena. Lukutuokioiden rakennetta sekä lukumummien käyttämiä pedagogisia ohjauskeinoja kuvailtiin määrällisesti. Tharpin ja Gallimoren (1988) pedagogisen ohjauksen luokittelua hyödynnettiin analyysissa. Pedagogisia ohjauskeinoja kuvailtiin laadullisesti.
Tulokset osoittivat että lukutuokioissa toimittiin pääsääntöisesti intervention ohjeiden mukaisesti. Ei-tavoitteenmukainen toiminta vaihteli paljon eri tuokioiden välillä. Lukemiseen käytettiin aikaa keskimäärin 61,6 % tuokion kokonaisajasta. Lukemiseen käytetty aika vaihteli paljon lukutuokioiden välillä. Lukumummit käyttivät monipuolisesti erilaisia pedagogisia ohjauskeinoja, vaikka niiden käyttämisen osuus tuokion kokonaisajasta oli pieni.
Tutkimustulosten perusteella olisi tärkeää tarkentaa lukumummien ja -vaarien ohjeita lukutuokioiden toteuttamiseen. Erityisen huolestuttavaa olivat suuret vaihteluvälit ei-tavoitteenmukaisessa toiminnassa ja lukemiseen käytetyssä ajassa. Lukemisajan osuutta tuokioista olisi tarve kasvattaa. Jatkossa samankaltaisten lukemisinterventioiden vuorovaikutusta ja vapaaehtoisten ohjaajien toimintaa on tarpeen tutkia lisää.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29144]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksien yhteisesiintyvyys ja pysyvyys alakouluikäisillä oppilailla
Hietamäki, Sini; Puttonen, Jenni (2017)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksien päällekkäistymisen eli komorbiditeetin esiintyvyyttä ja toisaalta sen pysyvyyttä alakouluikäisillä oppilailla. Käyttämämme aineisto on osa ... -
Tarkkaavaisuusongelmien ilmeneminen lukemisen silmänliikkeissä
Siuko, Juho (2019)Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuudesluokkalaisten taitoa tunnistaa lyhyistä tehtävänannoista virke, joka oli olennainen tiedonhaun tehtävän suorittamiseksi. Tavoitteena oli tutkia, mitkä kognitiiviset tekijät selittävät ... -
Vapaaehtoiset suomen kielen oppimista tukemassa
Leskinen, Kirsi (2016)Tutkielmani käsittelee vapaaehtoistoimintaa, jonka tavoitteena on tukea maahanmuuttajien suomen kielen oppimista. Tämänhetkinen kotouttamispolitiikka korostaa kolmannen sektorin roolia viranomaispalveluiden täydentäjänä, ... -
Yhteistoiminnallinen lukemaan oppiminen ikääntyvien kanssa : ykkösluokkalaisten kokemuksia
Viinikainen, Salla (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ensiluokkalaisten lasten kokemuksia yhteistoiminnallisesta lukemaan oppimisesta ikääntyvien kanssa. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa koululaisten ja ikääntyvien yhteistoimintaprojekti, ... -
Yläkoulun matematiikan opetuksen eriyttäminen
Jutila, Jonna (2014)Jutila, Jonna. Yläkoulun matematiikan opetuksen eriyttäminen. Erityispedagogiikan pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2014. 77 sivua, 4 liitesivua. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ...