Kansalaistoimijat ja kaupunki kumppaneina: tapaustutkimus tamperelaisesta Järjestöedustamosta, hyvinvointipoliittisista intresseistä ja tiedostamisen merkityksestä

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Tampereen kaupungin ja paikallisesti toimivien hyvinvointialan järjestöjen välisen yhteistyön kehittämisprosessia ja kumppanuuden alkuvaiheita. Joulukuussa 2016 toimintansa aloitti uuteen rakenteeseen perustuva yhteistyöelin nimeltä Järjestöedustamo. Kumppanuusmalli on alun perin kehitetty 1990-luvulla tehokkaaksi tavaksi kasvattaa yritysten kilpailukykyä yhdistelemällä tietotaitoa ja resursseja. Sen jälkeen sitä on sovellettu myös julkishallinnon ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä erilaisina versioina mm. brittiläisen Big Society -mallin toteutuksessa. Länsimaisissa yhteiskunnissa, julkisella sektorilla erilaisten verkostojen ja kumppanuuksien hyödyntäminen on lisääntynyt voimakkaasti 2000-luvulla ja niitä on kansainvälisesti analysoitu foucault’laisen tutkimusperinteeseen kuuluvalla hallinnan analyysilla. Yhteiskuntatieteilijöiden näkökulmasta yritysten toimintaan suunnitellut mallit ovat sopineet melko heikosti julkisen ja kolmannen sektorin tavoitteiden saavuttamiseen. Byrokratian korvaaminen joustavammilla hallinnan mekanismeilla ei ole myöskään onnistunut korjaamaan demokraattiseen järjestelmään kohdistunutta epäluottamusta. Kansalaisyhteiskunnan perinteiseen rooliin kuuluvat vastademokraattiset mekanismit, kyky valvoa kansalaisoikeuksia ja etuja, ovat heikentyneet ja eriarvoisuus on lisääntynyt. Tässä tapaustutkimuksessa aineistona on käytetty teemahaastatteluja, tutkijan havaintoja tapausta kokevissa tilaisuuksissa ja Kumppanuus 2020 -ohjelman valmisteluvaiheeseen liittyviä dokumentteja. Aineisto on analysoitu käyttäen diskurssianalyysia ja poliittista prosessianalyysia, joiden avulla on nostettu esiin Järjestöedustamon rakenteeseen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Tutkimuskysymykset ovat: Miten Järjestöedustamossa mukana olevien toimijoiden väliset suhteet rakentuvat organisaatioiden välisen kumppanuuden ideaaliin verrattuna? Minkälaisia käsityksiä, kokemuksia ja intressejä tamperelaisten toimijoiden käyttämät diskurssit edustavat suhteessa Kumppanuus 2020 -ohjelmassa asetettuihin tavoitteisiin ja Järjestöedustamon tehtäviin? Ja minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia kumppanuusmalli tarjoaa poliittisena rakenteena, kun sitä arvioidaan vastademokratian ja yhteiskunnallisen hallinnan käsitteiden näkökulmasta? Tutkimustulosten perusteella kumppanuus vaikuttaa tarjoavan julkiselle vallalle yhden hallinnan välineen. Kumppanuusrakenteella on mahdollista torjua tehokkaan vastademokraattisen vallan muodostumista, mutta se nähdään myös mahdollisuutena jakaa vastuuta kaupunkilaisten hyvinvoinnin tukemisessa. Sosiaali- ja terveysalalla toimivien järjestöjen intresseissä nousee vaikuttamishalu hyvinvointipolitiikan kysymyksiin ja vakaammat taloudelliset resurssit kaupungin kumppanina. Kumppanit ovat yhteiskunnallisesti jännitteisessä tilanteessa, joka ei todennäköisesti ratkea kuin yhteisellä vuoropuhelulla. Oleellisena ulottuvuutena strategisen verkoston työskentelyssä näyttäisi olevan kamppailu siitä tietoisuudesta, mikä ohjaa toimija-asemien muodostumista. Kumppanuus tarjoaa hyvän alustan yhtenäisemmän tietoisuuden muodostumiseen suhteessa ongelman diagnosoimiseen ja ratkaisuvaihtoehtojen löytämiseen, mutta valtasuhteiden ja luottamuksen kannalta rakenne vaatii työstämistä.