Living in the blurry zone : a study of the wellbeing and work-life balance of Finnish SME entrepreneurs
Pienten ja keskisuurten yritysten yrittäjät ovat tärkeä osa Suomen taloutta. Tämän vuoksi heidän hyvinvointiaan sekä työn ja muun elämän tasapainoa on tärkeää tutkia. Liiketoiminta kirjallisuus on perinteisesti tukenut näkemystä, jonka mukaan yrityksen johtaja tukee työntekijöidensä työn ja muun elämän tasapainoa sekä hyvinvointia. Tämä näkemys ei kuitenkaan ota huomioon yrittäjiä, jotka toimivat yrityksiensä johtajina. Entä heidän hyvinvointinsa? Mikä on heidän työn ja muun elämän tasapainon tila? Tämä tutkimus pyrkii vastaamaan muun muassa näihin kysymyksiin.
Tutkimukseen osallistui kaksitoista pienten ja keskisuurten yritysten yrittäjää. Nämä yrittäjät toimivat eri toimialoilla ja eri puolilla Suomea. Tutkimuksen aineisto kerättiin käyttämällä kahta menetelmää. Yrittäjille tehtiin ensin Firstbeatin Hyvinvointianalyysi -mittaukset. Nämä mittaukset perustuvat sykevälivaihteluun ja tuottavat objektiivista dataa, jonka avulla voidaan tehdä päätelmiä tutkimushenkilöiden hyvinvoinnista. Mittausten jälkeen yrittäjiä haastateltiin yksitellen. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina puhelinhaastatteluina. Haastattelujen tarkoitus oli saada tietoa yrittäjien subjektiivisesti koetusta työn ja muun elämän tasapainosta sekä heidän käsityksistään heidän oman hyvinvointinsa tilasta.
Tutkimustulokset näyttävät, että näiden yrittäjien hyvinvointi on tyydyttävällä tasolla. Tulokset kuitenkin myös osoittivat, ettei yrittäjän subjektiivinen näkemys hänen omasta hyvinvoinnistaan ole välttämättä yhtenäinen mitatun hyvinvoinnin kanssa. Työn ja muun elämän tasapainon saavuttaminen ja ylläpitäminen osoittautuivat haastaviksi tehtäviksi ja joissain tapauksissa tasapainon saavuttaminen koettiin mahdottomana. Suurin osa yrittäjistä koki, että raja työn ja muun elämän välillä on häilyvä, ja joissain tapauksissa rajaa ei onnistuttu vetämään lainkaan työn ja muun elämän välille. Tutkimukseen osallistuneet yrittäjät pitivät liikuntaa, unta, ravintoa, vapaa-aikaan panostamista sekä läheisten tarjoamaa tukea tärkeinä heidän elämäänsä tasapainottavina ja hyvinvointia lisäävinä tekijöinä.
...
Small and medium size business entrepreneurs are a vital part of the Finnish economy. Therefore examining the wellbeing and work-life balance of these entrepreneurs becomes highly important. Traditionally business literature has promoted the view that it is the manager of the business that supports the employees’ work-life balance and wellbeing. However, this view leaves out the entrepreneurs that are acting as managers. What about their wellbeing? How is their work-life balance? These are some of the questions that this research has aimed to answer.
For this research a group of twelve Finnish small and medium size enterprise entrepreneurs were selected. These entrepreneurs operate in different fields of business and are located all over Finland. The data was collected by using two methods. Firstly, Firstbeat Lifestyle Assessment measurements were conducted on the study participants. This measurement is based on heart rate variability and provides an objective view on the entrepreneurs’ wellbeing. Secondly, semi-structured phone interviews were conducted in order to draw the subjective view on the work-life balance and wellbeing of the twelve entrepreneurs.
The research findings suggest that the overall wellbeing of these entrepreneurs is at a satisfactory state. However, the results also show that the self-evaluated wellbeing does not necessarily correlate with the measured wellbeing. Having and maintaining a work-life balance was often seen quite challenging or even impossible. A majority of the entrepreneurs felt that the boundaries between their work and other aspects of their lives are blurry or non-existent. The entrepreneurs considered physical exercising, sleep, nutrition, investing in their free time and support from their loved ones as some of the key factors in finding a balance in their lives, as well as in improving their overall wellbeing.
...
Alternative title
Study of the wellbeing and work-life balance of Finnish SME entrepreneursMetadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29106]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Female entrepreneurs performance : a systematic literature review of forces influencing the performance of African female entrepreneurs
Ewoh, Ethel (2014)The role of entrepreneurship has been known for many decades as the most important factor contributing to the economic development. Most studies, regarding female or gender difference in SMEs performance have mainly emerged ... -
Describing the entrepreneurial process of celebrity-entrepreneurs in cultural industries : grounded theory and autoethnographic study of nine female entrepreneurs working in the entertainment industry in Finland
Näkyvä, Lotta (2018)Yrittäjyyttä eri ulottuvuuksineen on tutkittu laajasti. Kulttuuriteollisuus, mukaan lukien viihdeala, ovat myös herättäneet viime aikoina taloustutkijoiden mielenkiinnon. Julkisuuden henkilöksi tuleminen on yksi kulttuurialan ... -
The Promise of Pop-Up Entrepreneurship Towards Temporality And Ambidexterity On Entrepreneuring
Niemelä, Tarja; Kauko-Valli, Sofia (University of Jyväskylä, 2014) -
The motivational values of social entrepreneurs
Lönnström, Anu (2015)The main goal of this research is to understand what kind of motivational values social entrepreneurs have (motivational types of values), how social entrepreneurs prioritize these values (value prioritization) and if ... -
Global to local : English in the lives of five Helsinki-based immigrant entrepreneurs
Saarinen, Ilkka (2014)Tämä tutkimus käsittelee Helsingissä liiketoimintaansa harjoittavien maahanmuuttajayrittäjien englannin kielen käyttöä liiketoiminnassaan ja sen ulkopuolella.Tutkimus peilaa myös englannin kielen yleistä roolia Suomessa ...